Vastaan Otolle hänen kysymykseensä...

Otto, tällainen se pääsiäistarina oli:

Pekka ja Elina-noita ajelivat katsomaan Aarettia, joka vielä liki satavuotiaana eleli yksin kivisessä kerrostalokolmiossaan. Asunnon ovikello on erittäin läpitunkevan kovaääninen huonokuuloisen asukkaansa vuoksi, mutta tervekorvaiset joutuvat pitelemään kuulemisulokkeitaan sen kauhean kimeän äänen kuullessaan. Jonkin ajan kuluttua kauhiasta metelistä Aaretti saapuu avaamaan oven. Huoneistosta tulee oven avauduttua vastaan metkan pinkeä haju sekä pieni, laiha, hymyilevä Aaretti toivottamaan vieraat tervetulleiksi. Miltei satavuotias itse on hyvin siisti ja puhdas. Hän on hellyyttävän silminnähden ilostunut vieraistaan, antaa kättä Pekalle ja Elina-noitaa hän halaa ja noitapa halaa takaisin hentoa miekkosta.

Aaretti saa pääsiäisenkeltaisen esikkoruukun vapiseviin käsiinsä tuliaisena. Vanha mies selvästi omaa viherpeukalon. Hän jäi leskeksi muutama vuosi sitten, kun Mummo ei enää koskaan palannutkaan dramaattiselta sairaalalreissultaan. 

-Mummo sanoi sairaalaan lähtiessään että muista kastella kukat, ja minä olen yrittänyt muistaa, mies virkkoo tutun moneen kertaan kuullun lausahduksensa kukkapurkkia vastaanottaessaan. Monista kukkivista kukkaruukuista huomaa että hän on tosiaan muistanut. Pääsiäiskaktukset kukkivat rehevinä pensaina  ikkunalaudoilla ja sainpauliat punkevat lehtiä ja nuppuja kohden aurinkoa kuin sinivuokot keväällä.

Noita jättää leveälierisen suippolakkinsa, mustan goottitakkinsa ja rakkaan luutansa eteisen naulakkoon. Pekka riisuu maastokenkiään ja kyselee, voisivatko he hakea kaupasta jotakin mitä Aaretti nyt juuri tarvitsisi. 

Vanha miekkonen kiikuttaa kävelykeppiinsä nojaten kukkaruukun keittiöön, poistaa siitä suojapaperin, ottaa astiakaapista asetin jolle asettelee kukan ja antaa kukalle varmuuden vuoksi tilkan vettä suoraan hanasta.

Aaretti ei tunnu kuulevan kysymystä mutta huomaa Pekan katseen. 

-Jaa mitä että, mies kyselee Pekkaa pää kallellaan katsellen, kuullen vihdoin kolmannella kerralla kysymyksen.  

Vanha mies vie kävelyapuunsa tukeutuen kukkaruukun olohuoneensa pöydälle, palaa takaisin keittiöön, avaa jääkaapin ja luettelee mitä kaapista puuttuu. Pekka ja noita kyselevät lisää puutteita kauppalappuun, koska nyt olisi hyvä tilaisuus täydentää ruuan lisäksi myös paperi- ja pesuainevarastoja. Noita taikoo sanoja paperille. Miekkonen kurkkii Pekan kera muihin kaappeihin ja kylpyhuoneen hyllyille. Puutelista kasvaa. 

Aaretti ei näe enää kunnolla vaikean silmänpohjarappeuman vuoksi eikä siten käy edes ulkosalla. Huono näkö huonon kuulon lisäksi ovat paha yhdistelmä yksinäiselle vanhukselle kivisessä kaupungissa. Hän ei jaksa lähteä edes Pekan ja noidan seuraksi kauppaan. 

-En mie jaksa. Voimat on menny, mies toteaa ja jää odottelemaan kauppalaisia kotiinsa. 

-Keitetään sitten kahvit kun tuletta, Aaretti sanoo.

Vanhuksen sukulaiset ovat sanoneet Aaretin olevan niin hyväkuntoinen, ettei häntä huolita vanhustenhoitolaitoksiin omassa kaupungissaan. Noita miettii tätä outoutta kuumeisesti koko kauppamatkan. Hyväkuntoinen kuulostaa ihan väärältä diagnoosilta tässä tapauksessa. Noita huitoo autossa taikasauvaansa ja yrittää muistaa, mitä parannusloitsuja Hekla-serkku on opettanut. Vai oliko se kenties isosisko-Paranoid, joka neuvoi, miten kumaran sai suoraselkäiseksi? Vai oliko se sittenkin se syylänpoistotaika? Mutta miten taiotaan yksinäiselle seuraa? Tuettomalle tukea? Turvattomalle turvaa?

Kaupasta löytyy kaikki tarvittava, kahvia, kahvipullaa, sekä Aaretin specialtoivotut sunnuntain ruokatarvikkeet jotka noita on luvannut kokkailla. Pekka ja noitanen palaavat takaisin ja avaavat miekkosen antamalla avaimella ulko-oven. Aaretti katselee olohuoneessaan televisiota jonka volyymit ovat täysillä, nupit kaakossa. Tai oikeammin hän kuuntelee ääniä, sillä televisiostakaan hän ei näe kunnolla. Hän nojaa yhä kävelykeppiinsä sohvalla istuen ja pohtii syntyjä syviä.

Miekkoselle tulee yhä sanomalehti, kun se on kestotilaus eikä hän tohdi sitä lopettaa, ja josta hän erottaa vielä sentään isot otsikot. Noita kyselee, lukeeko joku miehelle koskaan. Ei. Ei kukaan hänelle mitään koskaan lue. Mutta hän kuuntelee radiosta uutiset, kertoen heti spontaanisti pariskunnalle viime viikon ulkomaanuutisia. 

-Siellä sudanissa piiritetään jotakin roistoa. Poliisit on sen roiston asunnon ympärillä mutta eivät uskalla mennä sisään. 

Pariskunta vilkaisee toisiinsa eikä kumpikaan kehtaa sanoa, että se tapahtui ranskassa ja että tilanne on jo ohi. Mitä sitä vanhaa miestä oikomaan. Miekkonen pitäisi varmasti äänikirjoista mutta hän ei ole kuulema kuullutkaan sellaisista. Noita silittää osaaottavasti ohimennessään miekkosen olkapäätä. Uskomatonta ettei kellekään ole tullut sellaisia kirjoja mieleen. 

Keittiössä kummallinen ovelle saapunut haju voimistuu. Hajun syylliseksi paljastuu ekojäteastia jossa on pilaantuvaa ruuantahdettä eikä itse astiaa ole puhdistettu aikoihin. Jopa noita nyrpistää tuoksulle nenänsä sillä se ei ole yhtään edes sellainen aromi kuin kotona Sisiliassa... Hän taikoo astian puhtaaksi ja Pekka kiikuttaa jätteet pois.

Keittiön viemäri ei vedä koska putkistossa on jotakin röörejä tukkimassa. Siksi tiskipöydällä siis sojottaa vanhanaikainen oranssinpunainen putkienavauskumiputkilo jolle noita ei edes tiedä oikeaa nimeä, mutta jota käyttämällä Pekka saa tukoksen väistymään ja veden jälleen virtaamaan. Kodin putkimiestä ei löydy miekkosen kaapeista.

Muutamaan kertaan tyhjilleen kiehunut kahvipannu laitetaan levylle. Vesi alkaa kiehua ja pannu keikkuu kuperan pohjansa varassa puolelta toiselle. Miekkosen iänikuinen sähköliesi kuumenee niin, että sen vieruskaapit kuumenevat lieden kera kuumiksi. Noita toivoisi voivansa taikoa miekkoselle sellaisen turvallisen sähkölieden, jonka virta katkeaa tietyn ajan kuluttua. Eihän kuuro voi kuulla, koska vesi kiehuu...

Kurkistus keittiön kaappeihin paljastaa yksinäisellä vanhuksella olevan aivan liikaa turhia astioille, joilla hän ei arjessaan tee yhtään mitään. Ne ovat muisto vuosikymmeniä sitten pidetystä ravintolasta. Vanhus muistaa sen ajan kuin eilisen päivän mutta ei muista ottaa ajallaan iltalääkkeitään vaan on napsinut ne pois jo aamulla.

Noita jatkaa tutkimuksiaan. Astiaröykkiöiden sijaan, joita keittiössä on monta kaapillista, itse ruokatavaroita on vähän, ne ovat vanhentuneita ja kaikilta pinnoiltaan rasvaisia, koska liesituuletin, josta voisi veitsellä kaapia rasvaa, ei toimi, koska laitetta ei ole kukaan puhdistanut vuosiin tahi vuosikymmeniin. Rasva ja pöly ovat tukahduttaneet kaiken tarrautuen kaappienoviin, astioihin ja kaikkeen jonka ovat kiinni matkallaan saaneet.

Noita pesisi laitteen ja rasvaisen keittiönkaapinovet, mutta Pekka estelee. Sanoo, että he ovat vain kylässä, ja että vanhuksen omat lapset voisivat siivota isänsä luona kunnolla. Sitäpaitsi liesituulettimeen eivät tehoaisi edes noidan taikaliemet, sillä se pitäisi kertakaikkiaan heittää ulos ikkunasta ja asentaa vanhukselle uusi ja siisti liesituuletin, sen turvalieden lisäksi. Uudet keittiökaapitkin olisivat poikaa. Pesu ja maalauskin voisivat tehdä hyvää raikkaiden tapettien kanssa pikkukeittiölle. Ja se suursiivous kaappeihin...

Noita ja Pekka voisivat kerätä astioita yhten kaappiin? Eihän yksinäisellä vanhuksella tarvitsisi olla 24 hengen astiastoja esillä, koska kukaan ei käy häntä edes katsomassa. Miksi siis astioita pitäisi olla keittiössä painamassa kaappeja ja laatikostoja turhaan. Laatikostot tosiaan putoavat paikoiltaan, kun noita etsii niistä työvälineitä vanhuksen toivomiin sunnuntairuokiin. Laatikot ovat painavat, täynnä muistoja, rojua ja ruokailuvälineitä. Voih, kuinkahan kauan laatikotin ovat putoilleet!? Pekka toppuuttelee noitaa ja lupaa kertoa eteenpäin aaretin sukulaisille hajoilevista keittiönlaatikostoista.

-Eeva tulee pääsiäiseksi, se sen mies korjaa, se on joskus luvannu, vanhus vakuuttaa.
Noidan taiat eivät toimi tänään millään. Laatikot eivät eheydy ilman tukipuurimoja. Ruoka ei mene itsekseen lautaselle. On käytävä konkreettisesti ruokatarvikkeisiin käsiksi ja nosteltava laatikot takaisin paikoilleen kun on ensin kaivanut niistä veitsen, vispilän, ja muita tarvikkeita. Taikasauva joutaa noidan takataskuun.

Makuuhuoneen kaapista löytyy yllättäin vanhentuneita ruokatarvikkeita. Juuri niitä, jollaisia vanhus pyysi kaupasta tuomaan. Kuka ihme ne oli makuuhuoneen kaappiin piilottanut? Se olisi paikka, jonne ne ylimääräiset astiat voisi viedä..

Mutta jotakin hekin voivat tehdä; Siivota sen haisevan jätekaapin ja tukkeutuneen lavuaarin, imuroida asunnssa, poistaa jääkaapista vanhoja ruokia ja säilykkeitä. Muuta vanhus ei sitten annakaan heidän tehdä.

Noitaa säälittää. Vanhus kulkee muutenkin jo kävelykepin kanssa huonosti, kun ei näe ja silti joku on tehnyt Mummon aikoinaan kutomista räsymatoista silppua, eli pieniä pätkiä lattioille, joihin vanha mies saattaa tuon tuostakin kompastua. Joku on myös muka pessyt lattian, karttaen lattialistoja viiden sentin etäisyydeltä jättäen ruskean likaraidan siihen muistoksi. Sekään tekijä ei ole osannut taikoa pois likaa, eikä heiluttaa luutaa. Vanhus ei anna noidan pestä lattiaa.
-Eeva tulee. Eeva pesee...

Olohuoneen kynnykseen on joku naputtanut sähköjohtoa kiinni niin, että nauloihin jää sukka kiinni, vaikka ei itse kynnykselle astuisikaan. Ansat vanhan miehen kulkureiteillä eivät tosin lopu siihen. Huonekaluja voisi asentaa toisin, ja huoneistosta viedä varastoon ylimääräisiä kessejä ja koreja joissa on ties mitä joulukoristeita, narunpätkiä yms. Vanhus ei kuule kunnolla kysymystä, onko joku taikonut kaikki matot pätkiksi vai vienyt ne mukanaan ne pitkät ja ihanat...

Keuhkosairaan miehen luo ei missään tapauksessa kannattaisi tuoda lisää pölyä, eläinhilseitä, tupakansavua, kotieläimiä tms, mutta muutama miekkosen sukulainen raahaa sellaisiakin miehen kotiin. Vieraileville eläimille on oma tarvikekaappinsa miehen keittiössä, viemässä tilaa vaikkapa joltakin vanhukselle tärkeälle asialle.
Noidan tekee mieli siirtää elukoiden tavarat pois keittiöstä, elintarvikkeiden läheltä, jonnekin kauas. Vaikkapa vintille.
Hänen tekee mieli kerätä kaikki pestyt muoviset pakkausrasiat, pinnoiltaan jo vaarallisesati pilalle menneet teflonkattilat ja pannut, viedä ne roskiin, siivota kaapit, siirtää pois keittiöstä ylimääräinen, kerätä pois rasvaiset ikivanhat maustepurnukat joista osa on tyhjinä oleskellut hyllyillään vuosia, tarkistaa jauhot, ettei niissä kävele kukaan, ja paljon muuta, mutta Pekka jälleen kieltelee. Tehkööt miehen lapset ne työt.
-Vaikka se Eeva...

Vanha mies luettelee kerta toisensa jälkeen missä hänen tyttärensä asuvat. Mies hokee nuorimman tyttärensä tulevan pääsiäiseksi.

Nyt, kun vanhus seuraa ja apua todella tarvitsisi...
Hänen lapsensa puolisoineen ovat jo eläkkeellä ja voisivat vaikka joka toinen viikko asustaa muutaman päivän vanhuksen luona, mutta heille ei ole sellainen asia tullut mieleen.
Noidan mieleen tulee ortodoksikristillinen vanha sanonta, jotta tehkää muille mitä itsellenne toivotte muiden tekevän... 
Noita halaa vanhusta ohimennessään. Vanhus tarttuu hetkeksi kuin hukkuva halaukseen ja päästää sitten äkisti irti.

Kun noita ja Pekka lähtevät kotimatkalle seuraavana päivänä syötyään yhdessä miekkosen kera tämän toivomia ruokia pienen pyöreän pöydän äärellä noidanpullasunnuntaipäiväkahvin jälkeen, vanhus jää ikkunaan vilkuttamaan. Noidan sydäntä kouraisee vanhan miehen surullinen ilme. Hän vilkuttaa ja lähettää miekkoselle pihalta lentosuukon, vietyään roskakatokseen kuormallisen vanhoja lehtiä ja kaapeista löytyneitä säilöttyjä roskia. Noita tarttuu takataskunsa taikasauvaan salaa ja tekee pienen pyöreän liikkeen. Sen ympyrä sulkee miekkosen piiriinsä ja sen pitäisi pitää hänet turvassa... Kunnes joku tulee jälleen ja katsoo miten hän voi.
Vaikka se sairaanhoitaja joka kävi eilen ja totesi ettei kunnassa tosiaan ole sanottu että Aaretti olisi liian hyväkuntoinen. Hoitolaitoksiin on vaan niin pitkät jonot. Aarettia ei ole laitettu jonoon... Miten hänen vuoronsa siis koskaan tulisi?

Onneksi vanhuksella on ihania ja huomaavaisia naapureita jotka käyvät kurkistamassa miestä päivittäin ja toimittavat kauppatavaroita. Ruokapalvelu käy maanantaisin ja torstaisin. Mutta mitä mies syö muulloin? Sairaanhoitajat jotka käyvät päivittäin, kyselevät vanhukselta onko tämä syönyt ja merkitsevät sitten tiedon ruutuvihkoon keittiön pöydälle. Onpa joku jopa munakkaan vanhukselle väsänyt joskus.

Noita pohtii koko kotimatkan taikasauvaansa näpräten vanhuksen oloja. Lierihattu valahtaa tuon tuostakin silmille noidan pahkeillessa asioita ees sun taas ja asiat menevät välillä hänen mielessään ihan vinkkeliin ja toisinaan sitten taas vinkkeli hetkeksi katoaa jostain ideasta, mutta ääneen lausuttuna vinkkeli palaa taas ajatuksiin.

Noita  haluaisi ajaa luudan polkaisujen sijaan vaihteeksi peltistä autoa ja saakin tehdä niin seuraavan pysähdyskahvipaikan jälkeen. Onneksi hän ohjailee peltilaatikkoa, sillä Aaretin sukulaisella Eevalla on asiaa Pekalle kesken peltilaatikkoajon. Eeva yleensäkin aina soittelee juuri silloin kun Pekka ajaa autoa häiriten piittaamattomasti miehen ajoa. Nytkin hän pajattaa kauan niitä näitä miehen kanssa, joka onneksi ei ole kiinni ratissa. Noita kuuntelee superkorvillaan vierellä ja hänen tekee mieli puuttua puheeseen. Pyytää ihmissukulaista olemaan inhimillinen ja menemään heti korjaamaan vanhan isänsä tilannetta, korjaamaan epäkohtia ja hankkimaan vanhukselle edes turvarannekkeen.

Mutta noidan huulet ja kädet ovat sinetöidyt. Taikasauvakaan ei valitettavasti edelleenkään pysty ihmeisiin, vaikka noita koettaa seuraavalla pysähdyspaikalla taikoa ilmaa Eevan asuinpaikkaa kohti ja lähettää tälle silmät avaavaa energiaa, mutta se taitaa ilmetä kohteessaan vain haukottavana unipulverina.

Niin, tätähän sää Otto kysyit?


Muiden pakinoita Pakinaperjantaissa.