Tämä nilviäinen on viinimäkikotilo, Helix pomatia, Viinamäetigu, Roman snail. Kotilon jalalla voi olla pituutta 6–7 cm. Kuori on oikeakierteinen, halkaisijaltaan noin 4–5 cm ja väriltään harmaa, keltainen tai ruskehtava.
Tämä yksilö ei halunnut mökkimme portailla näyttää sitä ainoaa jalkaansa, sen sijaan se näytti minulle sarvensa. Poutaa tuli...
Monet etanalajit elävät puutarhoissa, metsissä, joissa ja jopa syvissä valtamerissä. Etanat auttavat puhdistamaan luontoa hajottamalla kasveja ja rikastuttamalla maaperää.
Seuraa niitä. Niiden hidas vauhti paljastaa asioita, jotka usein jäävät meiltä huomaamatta. Hetken hidastuminen auttaa meitä huomaamaan enemmän pieniä asioita, jotka pitävät luonnon toiminnassa.
Etananpäivä
alkoi saada huomiota 2010-luvun alussa. Ei ole tietoa siitä, että yksi
henkilö tai ryhmä olisi virallisesti aloittanut sen. Sen sijaan idea
levisi sosiaalisen median ja verkkosivustojen kautta, jotka korostavat
hauskoja tai epätavallisia teemapäiviä. Lyhennelmä/DOTY
Mutta mie en juhli enkä jää seurailemaan moisia nilviäisiä! Ne penteleet voivat olla myös suuri riesa, eivätkä ole yhtään hauskoja! Minä kerään ne vikkelästi pois niitä havaittuani. Niitä löytyy täältä meidän mökiltäkin ihan kaikkialta! Kukkien, lehtien ja ihan minkä tahansa kasvavan kimpusta, kukkaruukuista, jopa puiden rungoilta! Niitä kiipeilee seinissä, patsaissa, (juu, juu, meillä on kolme patsasta) kasvihuoneessa, kasvien tukitelineissä jne, jne, jne... Ja ne todellakin syövät kaikkea!
Tämä on nähty aiemminkin
Punaisen pikkutalon aikoihin pikkuisen pihamme riesana olivat lehtokotilot. Ne olivat aivan villejä! Niitä ruokki ja saattoi toimintakykyisiksi erityisesti seikka, ettei naapurustossa niitetty tarpeeksi usein nurmikkoalueita ja niinpä kotilot kasvoivat heidän pihoillaan valtaviksi armeijoiksi ja aamuviideltä niiden pataljoonat marssivat pihan toiselta laidalta toiselle, vaellellen kukkapenkkeihin, mansikkamaalle ja kasvihuoneeseenkin jostain ihmeen tunnelista jota emme löytäneet ja se limainen vana kulki tiilipolun poikki tai sitä näkyi mansikassa jota meinaat haukata, mutta josta onkin haukannut jo joku muu... Yääk!
Ei auttaneet kalliit kupariteipit, rautasulfaatit, ei tuhka, ei hiekka, ei todellakaan kahvinporot, vaikka Hani juo pannukahvia ja joka päivä on kunnon kasa kahvinporoja tarjolla. Ei auttaneet olut-ansatkaan. Etanat tulivat näistä kaikista virityksistä vaan villimmiksi ja vahvemmiksi! Ja oluesta ehkä vielä huppeliinkin.
Itseäni harmitti mm rautasulfaatin kalleus ja se, että paketissa sanotaan sen olevan vaarallista myös mm koirille, mutta naapurin arvokkaita koiria ulkoilutettiin siinä meidän ja heidän rajalla. Juuri siinä, mihin ripottelin myrkkyä etanoille, etteivät vaeltaisi meidän puolelle...
- Tää on meidän tonttia, tykkäsi naapuri, eikä piitannut ihmeekseni etanamyrkkyvaroituksistani. Loukkaantui vaan.
Mutta etanat eivät loukkaantuneet. Ne tykkäsivät. Sen sijaan ihanat sisiliskot katosivat. =( Ne kun syövät luontaisesti etanoita ja kotiloita ja varmaankin valitettavasti myös niitä rautasulfaattipipanoita... Opin tämän vasta liian myöhään... =/ Lakkasimme ostelemasta hyödytöntä kallista myrkkyä. Se tappoi väärät otukset... =( Olin ja olen vieläkin niin pahoillani!
Olisi mieluummin pitänyt hankkia hanhia tai kanoja. Ne olisivat syöneet nilviäisiä. Lemmikkivarikseni sen sijaan eivät näyttäneet niistä piittaavan. Ne söivät mieluummin kissanruokanappuloita, joita tulivat minulta kerjäämään jo sisälle taloonkin jos ovi jäi auki. =)
Ihanat kerjääjävarikset jäivät sittemmin seuraavalle talon asukkaille yllätykseksi. Samoin lehtokotilot, joiden ansiosta ei voitu kasvattaa kaalia, salaattia eikä oikein ihania kuunliljojakaan... Kaikesta muusta puhumattakaan.
Ennen talosta muuttoamme annoin äidilleni hänen mökilleen paljon kasveja, jos meillä vaikka joskus olisi jälleen sellainen piha jonne niiden pistokkaista voisi istuttaa uuden pikkupuutarhan, pihastamme, joiden juuret pesin ja terassilta ruukuissaan kasvaneita rakkauspakkauksia...
- Mutta kun myöhemmin tutkailin hänen mökkipihaansa, en löytänytkään niistä säästettäväksi tarkoitetuista kasveista juuri mitään. Äiskä taisi heittää ne samantien roskiin, kun pelkäsi kotiloiden valtaavan mökkipihankin, jossa tosin jo oli lehtokotiloita ennestään.
Kotiloetanoitahan saa esim markettien kasvien mullan mukana kuka tahansa levitettyä minne tahansa. Niiden munat kyllä erottaa ravinnerakeista. Kotiloiden munat ovat pehmeitä ja ravinnepallerot ovat kovia, eivätkä kotilonmunat liukene veteen, niin kuin ravinteet tekevät vajoten astian pohjaan. Etananmunat kelluvat vedessä tai sen pinnalla. Hävitä ne laittamalla löydökset muovipussiin ja liiskaa ja laita sekajätteeseen. Tai kaada niiden päälle kiehuvaa vettä. Älä polta itseäsi...
Ne aikuiset kotilot taas eivät tokene muuten, kuin keräämällä ne vaikkapa kannelliseen purkkiin tai esim tyhjään 5 litran vesipulloon jossa on korkki tallella, pulloon tai purnukkaan reilusti tavallista kaupan etikkaa ja nilviäiset sinne nesteeseen. Älä avaa astiaa, vaan laita se sekajätteeseen. Tai jos ja kun avaat, hautaa sisältö maahan! Astiaan voit kerätä uudelleen seuraavana aamuna liudan nilviäisiä tai sateen jälkeen ainakin niitä on piha täynnänsä.
Ja taas
Täällä kakkosasuntomme pihamaalla metsän keskellä meren rannalla on lehtokotiloiden lisäksi myös kuvan viinimäkikotiloita! Limanuljaskoja, jotka sen lisäksi, että ovat monta kertaa suurempia kuin lehtokotilot, myös syövät kaiken, kuin lauma heinäsirkkoja! - Ja hyvällä ruokahalulla!
Netistä löysin niistä tällaisen väitteen: Viinimäkikotilo syö luonnossa muun muassa voikukanlehtiä ja eri pensaiden lehtiä. Ne tekevät harvoin suurta tuhoa puutarhoille... /Animalia
Höpöhöpö. Samaa väitettä on käyttänyt mm Wikipedia... Ei kuulemma ole haitallinen laji!! Tämä ei pidä paikkaansa! Ei kannata papukaijana toistaa ja faktana pitää esimerkiksi tekoälytekstiä, koska sekin sattaa perustua virheellisiin teksteihin. Esim Wikipedian tekstiä voisi joku välillä päivittää. Väärä luulo ei saisi jäädä valloilleen.
Viinimäkikotilot syövät kaikkea mahdollista siinä missä pienemmät nilviäissukulaisensakin. Ne ovat myös kannibaaleja, eli jos vaikka tiellä on jäänyt kaveri auton liiskaamaksi, ne kerääntyvät joukolla herkut... tai jotain... Yääk!
Viinimäkikotilo oli Virossa rauhoitettu laji vuosina 1958 -1994, vaan ei ole enää.
Olen näiden mökkivuosiemme aikana saanut sanoa hyvästi salaatin kasvatukselle, kaaleille, herneille, kuunliljoille ja monille muille kukille, jopa salkoruusujen kimpusta olen kiskonut pois näitä viinimäkikotiloita! Ja kookkaana otuksena sen ruokahalu on suurempi kuin pienempien nilviäissukulaistensa, onhan sillä kookkaampi suu, kuin sillä mainoksen isoäidillä...! Ovat saapuneet todellakin hajottamaan kasveja väärään paikkaan! Olemme keränneet niitä ämpäriin, jossa on reikäkansi ja sitten ajettu kauas metsätielle ja viety metsään.
Sateen jälkeen niitä saattaa nähdä täällä valtavasti! Olemme laskeneet näitä jopa 50 yksilöä pihassa yhdessä päivässä. Paljon tuhoa pikku puutarhassa! Ja kun sen määrän kertoo sadalla, jonka verran kukin kotilo voi saada jälkikasvua/vuosi... Lisääntyköön kauempana meidän pihastamme... =D
Outo maku joillakuilla
Viinimäkikotilon sanotaan olevan herkullista syötävää ja Suomeen se olisikin päätynyt ihmisten toimesta juuri syömätarkoitukseen... / Luontoturva
Samaa väitetään Viron viinimäkikotiloista, että munkit olisivat tuoneet lihattoman paaston ajan ruuakseen. Siinäkin munkit huijanneet tavallaan. "Tätä ei lasketa"...
Jotkut siis edelleen syövät näitä nilviäisiä! Syöväthän jotkut simpukoitakin. Ja raadonsyöjärapuja... Yääk!
Mutta niin tuota, hanhia tai kanoja voitais muutes taas harkita, kun on tätä pihaa vähäsen... Niitä voisi vuokrata eräänlaisiksi kesätyöläisiksi ruokapalkalla. Syksyllä ne pääsisivät pulskina taas oikeaan asuinpaikkaansa, navettaansa tai kanalaansa tms...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti