10.1.2025 on Huonekasvien arvostuspäivä ja nyt olisi muutenkin sopiva aika vaihtaa kasvien multia, jakaa niitä, ottaa pistokkaita, ja hankkia jotakin uutta ihanaa piristämään kotia.
🪴
Viherkasvit parantavat ilmanlaatua ja kosteuttavat sisätilojen ilmaa. Ne tuovat myös lempikukkien hienovaraista tuoksua sisätiloihin ja kohottavat mielialaamme. Kasveilla on todetusti positiivisia vaikutuksia niin fyysiseen terveyteen kuin psyykeemmekin.
NASA teki vuonna 1989 tutkimuksen viherkasvien parantavasta ja puhdistavasta vaikutuksesta sisäilmaamme, johon viitataan laajasti vielä tänäkin päivänä.
Kotien ja työpaikkojen huoneilmaan erittyy epäpuhtauksia muun muassa rakennusmateriaaleista, kalusteiden lakoista ja liimoista sekä tekstiileistä. Vaarallisimpia ovat VOC-päästöt, eli haitalliset haihtuvat orgaaniset yhdisteet, tolueeni, formaldehydi, asetoni, etyleeniasetaatti, sekä ammoniakki.
Monet huonekasvit poistavat tätä huonoa ilmaa: kasvien lehtien pinnalla on ilmarakoja, joiden avulla kasvit sitovat epäpuhtauksia. Kasvin juuristossa mikrobit hajottavat myrkyt kasvien ja pieneliöiden ravinnoksi. Viherkasvien ansiosta ilman happipitoisuus nousee, kasvien käyttäessä ilman hiilidioksidia. Osa kasveista erittää myös kemikaaleja, jotka hävittävät sisäilman homeitiöitä ja bakteereja.
Sisäilmaa puhdistavat kasvit
Tehokkaimpia ilman puhdistajia ovat nopeakasvuiset, rehevät ja hyvinvoivat viherkasvit. Mitä laajempi lehtipinta-ala, sitä suurempi puhdistusteho. Kasvit kannattaa istuttaa tarpeeksi isoon ruukkuun ja ilmavaan multaan, jotta ne pääsevät työskentelemään tehokkaasti sisäilman hyväksi. Myös riittävä valo on kasveille tärkeää.
Huoneilmaa puhdistavat tehokkaasti esimerkiksi:
Peikonlehti
Anopinkieli
Aloe vera
Gerbera
Kaarisulkasaniainen
Kirjo- ja viirivehka
Kulta- ja vuoripalmu
Kultaköynnökset
Limoviikuna
Liuska-aralia
Muratti
Rönsylilja
Traakkipuu
Perhoskämmekkä
Flamingonkukka
Ruukkuatsalea
🪴
Mullalle allerginen voi korvata mullan vaihtoehtoisilla kasvualustoilla, kuten kookoskuidun, kaarnan, lecasoran, perliitin, molersaven, vermikuliitin ja hiilen sekoituksilla. Näiden oikeaoppinen ja sopiva sekoitussuhde ja muuta tietoa löytyy mm. Facebookin Mullattomat-ryhmästä.
Viherkasveja ei voi tietenkään käyttää ainoana keinona sisäilman parantamiseksi. Kasvien sisäilmavaikutuksiin kannattaa suhtautua enemmänkin hauskana bonuksena, hyvän ilmanvaihdon ja sähköisten ilmanpuhdistimien ja -kostuttajien lisäksi.
On myös tärkeää pyrkiä välttämään ja vähentämään niitä tekijöitä, joihin voi ja joiden tiedetään huonontavan sisäilmaa, sekä olevan esimerkiksi valtaosan VOC-päästöistä takana. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi erilaiset hajusteet, pesuaineet, uudet huonekalut (etenkin lastulevylliset), uusi elektoniikka, uudet rakennusmateriaalit, maalivärit jne.
Usein joulun hiipuessa menneisyyteen, ihmisten kodit menettävät osan kauneudesta ja ilostaan. Koristeiden poistaminen voi saada tilan tuntumaan kolkolta.
Vaikka joillakin ihmisillä on vaikeuksia ylläpitää näitä pieniä aarteita, eläviä viherkasveja pitkiä aikoja, on osoitettu olevan uskomattoman terapeuttista saada tätä luonnollista maailmaa ihmisen kotiin.
🪴 Pieni yrttitarha ikkunalaudalla voi tuoda tuoreiden yrttien herkullisen maun kotitekoisiin aterioihin.
🪴 Kaktukset & mehikasvit: nämä vähän huoltoa vaativat kasvit sopivat myös aloittelijoille. Mehikasvit ovat erityisen hauskoja, koska ne lisääntyvät erittäin nopeasti ja helposti, mikä luo runsaasti mahdollisuusen monistaa yksi huonekasvi useiksi nopealla kierrolla. Lisäksi ne eivät välitä siitä, että ne jätetään vähäksi aikaa huomiotta.
🪴 Aloe Vera on niitä kasveja, jotka vaativat hyvin vähän huomiota. Se on aavikkokasvi ja se pitää itse asiassa parempana ympäristöä, jossa se ei saa vettä liian usein. Aloe Vera kasvaa melko hyvin sisätiloissa ja on täydellinen ensiapuhoitona pieniin haavoihin ja mustelmiin, auttaa kosteuttamaan ihoa ja parantamaan pieniä palovammoja.
🪴 Kasvien hoitoniksejä
Vaikka saattaa tuntua hullulta, tutkimukset osoittavat, että kasvit, joille puhutaan, voivat kasvaa paremmin ja elää pidempään. Kukaan ei osaa sanoa miksi, mutta se on totta. Joten aloita pieni keskustelu näiden huonekasvien kanssa ja katso mitä tapahtuu.
Lisää lannoitetta: Jos on kulunut jonkin aikaa siitä, kun huonekasvit ovat saaneet lisälannoitetta, tämä on hyvä päivä antaa niille erityinen herkku.
Hanki uusia ruukkuja: Huonekasviruukkujen ei tarvitse olla enää tylsiä. Vaihtoehtoja on lähes loputtomasti joka sisustukseen sopiville tai jopa itsekasteluruukkuja.
🪴
Lähteet:
DOTY
Yhteishyvä
Omakoti.fi
Luonnonkaunis.com
PS:
Täällä olisi ihania huonekasvihoukutuksia
sisustukseesi! Oi, minä haluaisin nuo kaikki tilat
ja huoneet kasveineen!
🪴
PS2:
Kevään ensimmäiset siemenetkin voi nyt jo istuttaa, jos sinulla on keinovaloja niiden esikasvatukseen, esim chili, keijunmekko jne...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti