7.11.2009

Isyys pitää ansaita

...
















Otsikon sanat on joskus todennut ystäväni Satu.
Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä
isyydestä. Jotenkin näinkin voisin ajatella:


Perheessäni meitä naisia
ainakin kolme sukupolvea
joille isä ei ole sanonut koskaan
- Minä rakastan sinua

Toivottavasti seuraavalla
sukupolvella
on isä olemassaoleva

-Una Reinman-



Runoseni viimeinen sana on se,
joka minulle itselleni on tärkein.
Huoltapitävä läsnäolo on rakkauden osoitus.
On kuitenkin monen monituisia syitä,
miksi ei voi olla läsnä lastensa elämässä.
Kussakin tapauksessa on omat syynsä.
Kyllä te tiedätte, mitä elämässä voi tapahtua...

Joku kasvaa ilman isää.
Joku kasvaa ilman äitiä.
Jollakulla on monta isää ja äitiä.
Jollakulla ei ole kumpaakaan.
Silti on vaan pärjättävä
ja tehtävä elämästään omanlaisensa.
Se on elämää.

Aina
ei voi olla läsnä.
Maailma menee menojaan...








-Una-



...



11 kommenttia:

Crane kirjoitti...

Ehdottomasti! Kuten arvostuskin!.... Arka asia monille!

Verna kirjoitti...

Olet niin oikeassa... Joskus joku muu voi olla enemmän isä kuin se, joka on sitä geneettisellä tasolla.

hanne kirjoitti...

ehkä nuoret isät tässä hetkessä ovat erilaisia...toivon ja uskon!!

MariaK kirjoitti...

Äitiyskin on ansaittava. Minun, meidän, äitini, jokaisen. Ei riitä, jos on synnyttänyt. Ei äiti ole aina madonna, hän voi olla myös peto.

Arjaanneli kirjoitti...

Isyys on suurenmoinen lahja, jota pitäisi osata arvostaa, vaalia ja helliä!
Mutta ihmisyys on niin monisäikeinen juttu, että ei sitä pakottamalla opi.
Toiset on ja toiset ei.
Äitiyden kohdalla sama juttu.
Toiset on toiset ei.

Saima kirjoitti...

Mä oon vähän eri mieltä... Jos äitiys tarttis ansaita, niin mä en olis äiti. Toisaalta ymmärrän mitä tarkoitat.

Rita kirjoitti...

Kiitos hyvästä runosta! Leena Lumi kirjoitti toisenlaisesta isäsuhteesta. Kommentoin hänellekin samoin sanoin. Teidän molempien postauksilla oli minuun elvyttävän terapeuttinen vaikutus, kiitos! Eilen tuolla pihamaalla hääriessä (aina ajatukset alkavat juosta) pohdiskelin isänpäivää – omaa isäsuhdettani. Eteenpäin on menty, enkä enää kanna mukanani nuoruusvuosien katkeroitunutta vihaa isää kohtaan. Tilalle on tullut vapauttava armollisuus hyväksyä menneet - ymmärtää sukupolvien takaista elämää ja tapahtumia. Vaikken itse ole koskaan kuullut isän sanovan minulla – minä rakastas sinua, on kuitenkin helppo halata häntä ja jopa sanoa tuo sama hänelle.

Harakka kirjoitti...

Isyys on tosi arvokas juttu, ja toivon, että nykyajan isät osaivat antaa asialle oikean arvon.
Ja näyttäisivät lapsilleen, että rakastavat heitä, ja sanoisivat sen myös.
Laittaisivat aina lapset etusijalle kaikessa!

Kaija kirjoitti...

Osuin blogiin ihan ohikulkumatkallani.
Vanhemmuus on mielestäni aina ansaittava. Lapset eivät ole vanhemmuuden mitta,tai niiden puute ei ole huonojen vanhempien mittari.Jotkut naiset tekevät lapsia liudan eri miesten kanssa,eivätkä täytä hyvän äidin kriteeriä,keräävät vain elatusmaksut eikä isille anneta mahdollisuutta olla lastensa kanssa.Näitä olen työssäni lasten parissa nähnyt paljon.
Isä ei voi olla isä,jollei saa siihen edes mahdollisuutta.
Terveisin Kaija

Mk kirjoitti...

Koskettava teksti.
Ei meilläkään isä koskaan puhunut rakkaudesta, ei kyllä tarvinnutkaan.
Kyllä me tiesimme muutenkin kuinka tärkeitä ja rakkaita olimme.
Mutta opimmeko toisaalta itsekkään käyttämään niitä sanoja?

Una kirjoitti...

Crane
Verna
Hanne
MariaK
ArjaAnneli
Saima
Rita
Harakka
Kaija
MK


Kiitokset teille kaikille kommenteistanne
ja iso halaus. =)