Näkymiä matkan varrelta

Taloja ja näkymiä reissulta. 

Mm mukavia autoja ja kauniita parvekkeita...

Tässä oli tapahtunut varmasti 

jonkinlainen 

joulun ihme, 

jossa kyynärsauvat olivat 

jääneet turhiksi. 

Hylätyt kyynärsauvat lojuivat tämän patsaan lähettyvillä...

Turisteille olisi ollut tarjolla vaikka mitä... 

La luna 

kadun yllä.

Kunnianarvoisia kävelijöitä.

Näyteikkunoissa enkeleitä... 

Ja lisää enkeleitä... 

Jostain tuolta on ostettu postikortteja kotimaahan... 

Viimeisin kortti ilmaantui n kaksi viikkoa lähetyspäivästä...

Puiset kujat ihastuttavat aina minua. 

Ensi jouluksi haluan tällaisen "joulukuusen". 

Tai mekon. Tai molemmat. 

Alanpa jo hyvissä ajoin katsella tuijia sillä silmällä... 

Gluteenitonta ruokaa ja leivonnaisia oli aika harvassa paikassa. 

Tuolla paikassa olisi sentään voinut syödä gluteenittomasti...
 

Onneksi en sentäs tikahdu jos syön gluteenia. 

Mutta voin paremmin kun en syö sitä. Näin on ollut jo 

yli kymmenen vuotta, jonka crohnintautini on ollut diagnosoituna,
 eli minulle gluteenitietoisuus ei ole mikään muoti-ilmiö. 

Vaarat tiellä vaanii

 Kaikenlaista väisteltävää ja 

varottavaa siellä vuoristossa olikin: 

esimerkiksi lapsia. 

Tie voi olla liukas sateella. 

(Aika pahasti menee sitten renkaat! ) 

Kauriita... 

Lunta ja jäätäkin joskus. 

Sortumavaara. 

Tiellä voi olla myös lehmiä... 

 Tai sitten tuuli voi olla erityisen voimakasta. 

Kova tuuli tosiaan voi napata kiinni autosta. 

Olen itsekin kokenut joskus sellaisen ilmiön. 

PS:
Voi siellä tiellä olla myös vaikkapa
haikara jonka puoliso on jo ehtinyt ylittää tien...

Arvaa mitä?

No sitä vaan, että vuoria tuli hieman kuvattua... 

Vuorissa on tällaiselle tasamaan kasvatille 

jotakin mystisen kiehtovaa. 

Meillä oli Malagan kentältä vuokrattu henkilöauto 

koko ajan käytössämme jolla Hani ajaa huristeli 

ympäri ja poikki etelä-Espanjan.

Hotellin parkkipaikalla majaili muutama kissa.
Tässä yksi niistä on kiipeillyt auton takakontin päällä... =) 

Me kun haluamme aina nähdä mahdollisimman paljon 

siitä seudusta, jossa olemme hetken lomailemassa. 

Vuoristosta löytyy useita ulottuvuuksia. 

Sananmukaisesti.

 

Vai mitä? 

Eikö ole lumoavia vuoria? 

Toiveita, unelmia ja viime kesän muistelua

Ruusunmekko kutsui kertomaan millaisia toiveita, unelmia ja lupauksia me bloggaajat olemme suunnitelleet vuodelle 2016.

En tee juurikaan uudenvuodenlupauksia.

Päivä kerrallaan elämällä 

ei panikoidu. =)

Toiveenani olisi että ensi kesänä pihamme olisi kaunein ikinä.

Sydämellinen kiitos avusta kaikille teille jotka täällä meitä auttamassa olette käyneet.

Pihassa ei ollut muuttaessamme muuta kuin huonokuntoisia, pitkälti yli satavuotiaita puita ja pieni keko Valamonruusuja, joiden määrä nyt on kylläkin moninkertaistunut.

Jättipuut jouduimme valitettavasti kaatamaan mutta istutimme enemmän kuin tuplasti uusia kaadettujen tilalle, samoin pensaita, pensasaitakasveja, yms. 

Hedelmäpuita on pihassa yhdeksän kappaletta. Niitäkään ei aiemmin ollut yhtään. Mansikoita on parissakin paikassa. Mansikka kasvaa hyvin tässä pitäjässä.

 

Kukkiakaan ei ennen ollut pihassa lainkaan. Nyt on perennoja, laidasta laitaan. Erityisrakkaita ovat nuo pionit. Sipulikukkiakin on nyt vaikka kuinka. Sipulikukkia lisäilen aina syksyllä sinne tänne. 

Erityiskiitos ystäville ja tuttaville puu- ja kasvilahjoista. 

Unelmani olisi että pihasta kasvaisi 

 oikea pieni puutarha. 

Nyt tässä on jo hyvä alku. 

En mie juur muuta nyt unelmoi.

Mitä nyt puutarhaunelmia on aina olemassa jossain sielunsopukassa.

Olin päättänyt etten tänä keväänä laita multapurnukoita minnekään mutta saapas nähdä... =D Paras kun ei koskaan sano ei koskaan...

 

Muiden blogien jutuissa haastellaan laittamaan (ainakin) kuusi kuvaa kesästä, ja minä tosi hyvämuistinen hoksasin sen vasta nyt! Tähän aikaanhan niitä kesäkuvia itse kukin kaipaakin. Voi kuvia katsellessaan samalla haaveilla...

kesästä! 

Kesäksi tietenkin kylvän myös yksivuotisia kukkia perhosten ja ihmisten iloksi niiden valmiina ostettujen kesäkukkien lisäksi, joihin marketeissa ja toreilla joka kevät sorrun...

Kukat ovat sielujen laastaria

-Una Reinman 

 

-eli ihan oma kirjoitus! =)

Ups, tulipas tekstiä ummet lammet.

kuvat ovat tämän kesäisen haasteen myötä 

kesämuistoja pullollaan. 

Ja ensi kesässähän 
se pyörii jo ajatus, 

ainakin minulla! 

Vuoriston villejä laventeleita

Ajelimme ristiin rastiin Costa del Solilla halki vuoriston ja vuoroin pitkin rannikkoa. Meillä oli usein mukana eväinä edellisiltä reissuilta tuttua banaania, pullovettä ja suolapähkinöitä.

Niitä kun popsii välillä niin taas jaksaa jatkaa matkaa.

Leiriydyimme erään kerran pinjamäntyjen alle

ja kiipesimme tuonne töyräälle ihailemaan muhkeita vuoristomaisemia. 

Pinjojen alla on paksu kerros neulasia, joiden läpi ei juuri kasva mitään. Näin mänty itse saa kaiken mahdollisen maahan satavan veden juurilleen ilman kilpakasvukumppaneita.

Keräsimme muutaman maahan pudonnen 

kävyn muistoksi.
Muutoin pyrimme aina kulkemaan niin,
ettei meistä jää mitään jälkiä saati sotkuja
minnekään. Niin kuin pitääkin. 

Sielläkin kasvoi näitä keltaisia kevään airueita? 

Ensimmäisen perhosenkin bongasimme sieltä 

korkealta rinteeltä. Sen siivet sopivat sävy sävyyn kukan kanssa.

Seuraavaksi hihkuin innoissani, 

havaitessani rintellä kasvavan monina 

pikku puskina villejä tupsu- eli

perhoslaventeleita!

Oo, mää olin ihan hurmaantunut!

Monituiset harmaanvihreät vaatimattomat puskat 

ovat jossain vaiheessa täynnään villilaventelin 

violetinsinisiä kukintoja, mutta nyt

kukkia oli niin vähän että joudun lainaamaan
viime keväältä tämän sivun kuvan niistä kukista.

Töyräältä oli muhkeat näkymät. 

Kelpasi siellä syödä eväitä 

ja katsella vuoria. 



Tällaista matkailu meidän mielestämme on parhaimmillaan, vaellusta, pikku kyliin ja luontoon tutustumista ja maisemien ihailua.

Paikallisia kevään merkkejä?

En edelleenkään ole onnistunut saamaan 

selville tämän kukan nimeä. 

Samanlaisia kasvoi jossain edellisessäkin aikaisin 

vuoden alussa tekemällämme reissulla. 

Kuin meikäläisiä keväesikoita, 

mutta ei sitten kuitenkaan... 

Näitä nätin keltaisia kukkia oli siellä täällä, 

yleensä pieninä rykelminä. 

Mutta ne eivät tuoksuneet juuri millekään.

Puiden kauneutta

Oliivi-, appelsiini- ja manteliviljelmät 

uinuivat tähän aikaan vuodesta, 

mutta olivat silti kauniita. 

Tuota jatkuvaa nuotioiden polttelua minä kyllä 

vähän ihmettelen. Maasto oli tosi rutikuivaa... 

Savu kävi välillä ihan henkeen ja toisinaan 

maisema oli harmaana savusta. 

Jossain päin oli tuolloinkin metsäpaloja... 

Miksi siis avonuotioita? =(