Petivaatteet on tuuletettu ja puettu silitettyihin
huuhteluaineen tuoksuisiin liinavaatteisiinsa,
ja se jos mikä tuo juhlan tunnun: raikas, puhdas ihana vuode.
Sekin tapa on tullut mukanani jo lapsuudenkodista, jossa
Mamalla usein oli kaikki mahdollinen ulkona tuulettumassa.
Minulle tulee välillä ihan ikävä sitä ihanaa
raikasta tuulentuoksua jonka saa vain
tuulessa huojumalla.
En tiedä, onko tuulettaminen periytynyt lapsilleni...
Ehkä jotain heilläkin on sellaista,
jonka juuret juontuvat heidän lapsuutensa koteihin.
Meillä kun muutettiin niin usein, ettei voi
puhua yksikössä, kodista.
Olen itsekin lapsena joutunut muutamaan
kertaa eri osoitteisiin Maman mukana,
mutta olen ollut niin pieni silloin,
että muistoissani on vain yksi paikka,
jota tarkoitan,
kun puhun lapsuudenkodistani.
Sama talo ja sen pihapiiri tuli aikanaan lapsillenikin
tutuksi, mummolana.
Sittemmin paikka meni myyntiin.
Yhä, kun ajamme sen talon ohi,
pää kääntyy väkisin sitä kohti ja sitä pitää
tuijottaa niin kauan kuin se vain näkyy
ja jotain
läikähtää sydämessä.
Koti...
Joskus koti on vain käsite.
Paikka jossa perhe tai osa siitä, on yhdessä.
Se viimeisin talo, tai osoite,
jossa asuvat vanhemmat,
tai ainkin yksi heistä,
se joka jäi jäljelle.
Joka piti huolta maailman myrskyissä.
Kun tulee aika että kaikki lähtevät omille
teilleen, kokeilemaan siipiään,
jää sekin koti puoliksi tyhjilleen.
Sen paikan täyttävät enää muistot
ja harras toive,
kunpa
kaikilla
olisi kaikki hyvin...
Puolen kuun kumotus yötaivaalla
lisää jouluista taikaa...
Kaikki hyvin voikaa.
