Translate

30.3.2016

Pupuja ja arvontaa




Kuvan pupunen on Maireannan pääsiäiskortista. 
Maireanna kirjoittaa mm Annan tuvassa-blogia. 


Meille tuli yhteensä neljä pääsiäiskorttia. =) 
Kiitos niiden lähettäjille. =) 

Itse lähettelin kortteja sekä Postin sivujen kautta 
että oikeina perinteisinä pahvisina. Onko 
korttien lähettäminen nykyään jotenkin vanhanaikaista? 




Maanantaina ajelimme kamerat mukanamme 
päämäärättä sinne tänne, etsien muuttolintuja, 
mutta sen ainoankin töyhtöhyypän missasin enkä ehtinyt kuvata. 
Kovin oli hiljaista kaikkialla.
Ihmiset olivat sisätiloissa pääsiäistä viettämässä ja eläimet olivat piilossa. 


Paitsi nämä kaksi rusakkoa sentään istuivat erään tehtaan pihalla muusta maailmasta välittämättä jääden pääsiäispupukuviksemme. 





Tämän rusakon kuvasin ennen pääsiäistä kauppamatkaoikoreittini varrella. Ensin se juoksi kohti minua tietä pitkin mutta kun kaivoin kännykän esiin, se hyppäsikin sivuun tieltä loikkien salamana kauas pois. 







Mutta sitten asiasta toiseen: 
Messukeskuksessa on ensi kuun 
alkupäivinä 
7 - 10.4  Kevätmessut 
jossa esillä monia meitä 
kiinnostavia aihepiirejä:



Minulla on blogissani arvottavana saamani kaksi vapaalippua messuille. Laita siis kommenttikenttään kommenttia, jos olet kiinnostunut messulipusta. 

Arvon liput huomenna torstai-iltana, 
viimeisenä maaliskuun päivänä, niin ehtivät 
postin matkaan ajoissa sinulle. 



_____________________________________

No niin, arvonta on suoritettu ja messulipun saavat
Nenna sekä Sini. Onnittelut. Lähetän
vapaaliput postin mukana mahdollisimman pian.