Translate

25.9.2020

Kodin ja koulun päivä

 

 

Onko sinua kiusattu koulussa? 

Minä olin koulukiusattu... 


Perjantaina 25.9.2020 vietetään valtakunnallista Kodin ja Koulun Päivää, jonka tarkoitus on tuoda esiin vanhempien tärkeä rooli lapsen oppimisen ja kasvun tukena, ja korostaa kodin ja koulun yhteistyön merkitystä. 

Aikaisempina vuosina päivää on vietetty mm. koulun avoimien ovien merkeissä ja erilaisissa matalan kynnyksen kohtaamisissa, joissa opettajat, oppilaat ja vanhemmat voivat tutustua toisiinsa. Koulut ovat kutsuneet vanhempia esimerkiksi rehtoreiden aamukahveille sekä tutustumaan oppitunteihin ja kouluarkeen.

Koronaepidemian vuoksi tapahtuma näyttää nyt erilaiselta kuin aikaisempina vuosina, jolloin yhteensä noin tuhat suomenkielistä ja ruotsinkielistä koulua on järjestänyt Kodin ja Koulun Päivän. Nyt tapahtumaa vietetään pienemmässä mittakaavassa, esimerkiksi luokkakohtaisissa tapaamisissa tai ulkoilun merkeissä. Jotkut koulut ovat päättäneet lykätä päivän viettämistä tuonnemmaksi. On tärkeää, että yhteys vanhempiin ei heikkene koronaviruksen vuoksi. 

”Valtakunnallisen Kodin ja Koulun Päivän viestiä sekä vanhempien ja kouluyhteisön välistä luottamusta tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan”, toteaa toiminnanjohtaja Ulla Siimes Vanhempainliitosta. 


Teksti ja kuva Kodin ja koulun päivä 

 

 

 

***************

Tänään voit myös Halata kasvissyöjää, ainakin jos hän kuuluu samaan perheeseen, lukea sarjakuvia, ja Unelmoida...

 

 

Myös Nälkäpäiväkeräys on 24.-26.9.2020 

Lahjoita Nälkäpäivään