Translate

1.1.2019

Räsymatot kunniaan!




Uusi vuosi on alkanut 
Mitään en ole taaskaan luvannut 
En ääneen 
En hiljaa mielessäni 
Katson päivän kerrallaan 
Parhaani kai teen 

-Una Reinman





Ja asiasta toiseen:
Taitoliitto on valinnut kudonnan 
vuoden 2019 käsityötekniikaksi. 

"Kudonta on paljon muutakin kuin räsymatot.
Pienet seinätekstiilit ja kehyskudonta 
innostavat kokeilemaan perinteistä tekniikkaa. 


Kudonta ja varsinkin räsymatot ovat yksi kansallisaarteemme, joka on säilynyt ja nyt nousemassa uudeksi käsityön hittitekniikaksi. Nuoret ovat löytäneet kudonnan aivan uudella tavalla, kurssit joissa opetetaan kudonnan vaiheet loimen rakentamisesta alkaen ovat huippusuosittuja. 



Nuoret äidit kutovat kantoliinoja vauvoille ja muutamassa tunnissa valmistuvat kehyskudonnat, jotka eivät vaadi perinteisiä tilaa vieviä kangaspuita ovat maailmalta Suomeenkin saapunut trendi, joka innostaa erityisesti kaupungeissa. 

Taitoliitto valitsee Vuoden käsityötekniikan nyt kolmannen kerran. 2017 tekniikka oli makramee ja 2018 on vietetty kirjonnan vuotta. Vuoden 2019 käsityötekniikka on kudonta. 

”Kudonnalla ja varsinkin räsymatoilla on vahvat perinteet Suomessa mutta haluamme että kudonta nähdään monien mahdollisuuksien tekniikkana. Räsymaton kudonta on yksi Elävän perinnön kansalliseen luetteloon kirjatuista taidoista ja kudonta onkin mitä parhain esimerkki aineettomasta kulttuuriperinnöstä, joka elää yhä taitona Suomessa” kertoo Taitoliiton toiminnanjohtaja Minna Hyytiäinen."

Lue lisää aiheesta Taitoliiton sivuilta. 


Tänään on muuten 
avantouintipäivä
Bloody Mary -päivä
sitoutumisen päivä
ö -päivä, 
 Maailman perhepäivä, 
Maailman rauhan päivä  
ja tänään alkaa myös 
Tipaton tammikuu.