Translate

26.11.2018

Eettinen lahja joulukorttirahoilla









 
Olemme päättäneet muuttaa perinteitämme
ja lähettää joulukortit vain muutamalle rakkaalle 
ja sähköisen tervehdyksen lopuille 
ja säästyvät joulukorttirahat lahjoitamme, 
jolloin niillä saa vuohen köyhälle perheelle
15 puun tainta, muutaman koulupuvun,  
sekä stipendin tytölle

Nämä ovat
Toisenlainen lahja.fi-sivuston 
eettisiä lahjoja. 


Ensi vuonna lahjoitamme johonkin
toiseen avustuskohteeseen jne...



PS: 21.12.2018 
Eihän nykyään ole enää kai tapana 
ilmoittaa muuttaessa uutta osoitettakaan 
tutuille, joten en edes tiennyt kaikkien osoitteita. 

Suomessa oli ennen perusoikeutena Suomen
Posti, mutta sen toiminta lopahtaa kuin 
lehmän häntä, joten eihän meillä enää ole 
postitoimistoja, eikä mistään kai saa enää 
niitä "Olemme muuttaneet" korttejakaan... 
Postipisteitä juu on, mutta esim 
pakettien lähetyshinnat ovat nykyään 
todella hurjat... 

Lisäksi... joulukorttien kanssa voi käydä niinkin 
surullisesti, kuin nyt niiden harvojen korttien kanssa 
kävi, että lähettäessäni eräille rakkaille henkilöille kortin, 
sain eilen puhelun, ettei tätä toista kortissa 
mainittua ihanaa ihmistä enää ole olemassa... =(
Hän oli sellainen hieno herrasmies...