30.4.2018

Valburgista Vapuksi











Aatelisto järjesti Suomessa jo1500-luvulla Vapputurnajaisia, 
joissa talven ja kesän hahmot kamppailivat, 
ja kesä voitti! 

Etelä-Suomessa poltettiin muinoin vapputulia ja jossain 
harjoittettiin karjan menestystaikuutta
Maaseudun pappiloissa pidettiin vappukutsuja.
Porvarisperheissä ja pappiloissa tarjottiin simaa


1800-luvulla vappuun liittyi mukaan ylioppilaiden kevätjuhlaperinne. Vuonna 1944 Suomessa säädettiin nykyisin voimassa oleva laki vapunpäivän järjestämisestä työntekijöiden vapaapäiväksi eräissä tapauksissa. Päivä oli jo ollut monilla työpaikoilla ja muun muassa kouluissa vapaapäivä. 

Suomen itsenäisyyden alussa vappua markkinoitiin iloisena kevätjuhlana, kevään tulon merkkipäivänä. 
-Ainoana vaikeutena vapun vietossa kevään juhlana on ollut asian keinotekoisuus: kevät kun kerta kaikkiaan ei tule vielä vappuna Suomeen. 

Vuodesta 1979 lähtien vappu on ollut virallinen liputuspäivä, 
jolle on annettu nimi Suomalaisen työn päivä
Eli Vappu ei tosiaankaan aina ole ollut mikään 
työväenjuhla... 

Tässä Vapun perinnetaustaa:


Pyhä Valburg, 710 – 25. 2. 779, syntyi englantilaiseen varakkaaseen perheeseen. Hänet laitettiin 10 -vuotiaana luostariin jossa häntä valmisteltiin lähetystyöntekijäksi tuolloin vielä ei-kristilliseen Saksaan, jonne hän matkusti v 748. 
Laivamatka oli myrskyisä ja laiva joutui merihätään. Valburg rukoili koko matkan, kunnes laiva saapui satamaan. 
Hän onkin mm merimiesten suojelijatar. 

 Johtamalla vaikutusvaltaista luostaria Valburgista tuli yksi tärkeimmistä naisista Euroopassa. Valburgin kerrotaan tehneen ihmeitä; Hän mm pelasti lapsen nälkäkuolemalta, rauhoitti raivotautisen koiran ja pelasti lapsivuodekuumeessa olleen äidin. Valburg on siksi myös sairauksien, nälänhädän, hyvän viljasadon, sairaiden, vastasynnyttäneiden ja maanviljelijöiden suojelija. 

Sata vuotta Valburgin kuoleman jälkeen paavi Hadrianus II julisti Valburgin pyhimykseksi ja hänen luunsa siirrettiin 1.5.870 Eichstättin Pyhän ristin kirkkoon, nyk. Pyhän Valburgin benediktiiniläisluostari. Tästä päivästä tuli Valburgin muistopäivä, eli vappu ensin Englannissa 
ja myöhemmin mm Pohjoismaissa.


 Hauskaa Vappua juuri Sinulle! 

Sima on tärkeimpiä suomalaisen vapun tunnusmerkkejä. Simaa nautitaan koko perheen juhlajuomana, ja sitä on helppo valmistaa myös kotona. Kuohuviini ja samppanja ovat niin ikään lunastaneet paikkansa vapun juhlajuomina. Vappulounas kuuluu monen perheen ohjelmaan. Vappuun kuuluvia ruokalajeja ovat muun muassa tippaleivät, munkit, nakit ja perunasalaatti. Vappuna voidaan käydä vieraisilla, tehdä kävelyretki kaupungille tai aloittaa mökkikausi

Kaupunkien toreilla, kävelykaduilla ja puistokäytävillä on vapun aikaan ja varsinkin vapunaattona 30.4. karnevaalitavaraa myyviä kojuja ja vappuilmapallojen kauppiaita. Lapsille ja muille juhlijoille ostetaan usein juhlaan kuuluvia asioita kuten naamareita ja vappuhuiskia. Myös serpentiini kuuluu vappuun
Useat orkesterit pitävät vuosittain vapunpäivän iltapäivänä perinteisen vappumatinean nimellä tunnetun konsertin.
Vappukukkia, pieniä rintaneuloja, on myyty Suomessa vuodesta 1908 alkaen lastensuojelutyön tukemiseksi.
- Eli jo 110 vuotta! 
Yleisesti myynti aloitetaan jo huhtikuussa, mutta sitä jatketaan myös vapunpäivänä. 

 Valkolakkinsa ansainneet pitävät tietysti lakkiaan päässään... 

 **************


 

Keskimmäisemme Miihkali,
oli tehnyt paljon simaa ja 
toi meillekin isot pullolliset 
tuota vappujuomaa. 

Itse en koskaan ole onnistunut 
tekemään juomakelpoista simaa. =D 
Suurkiitos Miihkalille!





Eilisen synttärisankari Jakekin sai oman 
simapullollisensa veljeltään käydessään 
meillä haukkaamassa synttärikakkuaan. 
Oli hänen toiveestaan mansikkakermakakkua. 




Vappuna voi kilistellä rakkaiden 
kanssa maljoja ja aloittaa grillikausi. 
Meillä sekin on jo tosin aloitettu 
tammikuussa. =D






Teemapäivissä on Vapun päivänä (1.5.) mm Rehtoripäivä, 
ja kaikkihan tietävät mikä tai kuka rehtori on. 
Oletko koskaan joutunut rehtorin puhutteluun?
Samalla on Uskollisuuden päivä.
Uskollisuus on joillekin vaikeaa, 
ja toisille maailman luonnollisin asia...  











Jokohan voisin pukea kesäiset 
kengät jalkaani? =) 



Lainaukset -Wikipedia-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


♥ Hei!
Jos kerran luit
niin kommentoi ihmeessä!

Terveisin Una