Translate

7.2.2018

Lumen maa






Sunnuntaina oli kaunis päivä, 
se tämän vuoden toinen aurinkoinen 
sellainen. Se oli ihan liian ihana 
sisätiloissa vietettäväksi. 

Lämpökerrasto vaan alle, 
villaa ja toppavaatetta päälle 
ja eikun menoksi. 




Ajelimme katsomaan miltä 
Huovilan puistossa näyttää talvella. 
Ja siellähän näytti kauniilta. 

Täällä kesäkuvia aiemmista 
käynneistämme... 



Maalaisidylli nukkui kylmän lumipeittonsa 
alla ja kaikki näytti hartaan kauniilta. 




Kuinkahan monta piikaa näissä 
luhtiaitoissa on joskus kesiään viettänyt? 





Puistotie odottaa kevättä...





Ruususauna on kesällä koivujen 
takana piilossa. 







Pakkanen oli piirrellyt 
aikansa kuluksi kukkia 
ikkunaruutuihin. 
Jospa sekin salaa 
rakastaa kesäaikaa? 
Josko senkin niveliä 
kylmyys kolottaa? 



Puistossa ei ole talvisin 
toimintaa emmekä mekään 
päässeet kuin päätietä 
edestakaisin jonkin matkaa 
hyytävässä tuulessa. 





Tässä ikkunassa pakkanen on 
selvästi koettanut kukkaketoa 
piirustaa. Kauniisti tuo punamulta 
on hirsiseinistä harmaantunut. 





Ruusumuurien takana 
nukuttiin talviunta 
tuulelta suojassa. 

Kylläpä ruusut olivatkin kasvaneet 
hurjasti sitten viime näkemän! 




Kahvikaan ei ollut nyt kuumana. 
Kylmä viima ajoi meidätkin 
takaisin autolle. 




Punatulkku lauleli haikeasti 
jossain kuusen oksien piilossa. 




Poispäin ajellessamme 
ohitimme hiljakseen ajaen 
pari ratsukkoa. 




Kirkonkylä jäi taakse. 




Lehtipuissa kimalsi jäätimantteja 
niin houkuttelevasti, että niitä 
oli pakko pysähtyä ihailemaan. 




Kaikenlaisia taloja ja latoja 
maa päällään kantaa. 
Olisiko tämä sitä 
romuromantiikkaa? 




Samassa kettu juoksi tien yli 
ja katosi metsään. 
Ehdin hädintuskin 
napata siitä pikaräpsyn 
auton ikkunan läpi 
ennen kuin se katosi. 





Jättimäiset kuuset veivät 
hetkeksi auringovalon, 
niin kuin ne tekevät kyllä 
kesälläkin. 

Kuusimetsässä on 
helteelläkin viileää. 









Havupuiden jälkeen 
jäätimantein koristellut 
lehtipuut hurmasivat jälleen.