Translate

19.6.2017

Lapsityövoima








Oletko varma 
etteivät lapset ole 
valmistaneet sinun mattojasi, 
huonekalujasi, 
muotivaatteitasi 
tai urheiluvälineitäsi?


Tänään on Punaisen ruusun päivä 
ja samalla vietetään myöskin
 Lapsityövoiman vastaista päivää. 


Lapsityövoiman käyttö on yleistä kehitysmaissa. Ilmiö on tuttu myös teollisuusmaissa. Varsinkin teollistumisen alkuaikoina 1800-luvulla monissa Euroopan maissakin oli lapsia tehdastyössä ja kaivoksissa. 

 YK:n Lapsen oikeuksien sopimus kieltää lapsityövoiman hyväksikäytön. Pahimmillaan työnteko on orjatyötä. Lapsityövoiman käyttöön liittyy myös lapsikauppaa. -wp-




Amnesty tutki maailman suurimman palmuöljyn tuottajan, eli singaporelaisyritys Wilmarin plantaaseja Indonesiassa. Jopa kahdeksanvuotiaita lapsia on pakotettu tekemään töitä vaarallisissa oloissa. Wilmar tuottaa palmuöljyä yhdeksälle globaalille suuryritykselle, AFAMSA:lle, ADM:lle, Colgate-Palmolive:lle, Elevance:lle, Kellogg:lle, Nestlé:lle, Procter & Gamble:lle, Reckitt Benckiseri:lle ja Unilever:ille. 
-MTV-  


Sen lisäksi että palmuöljyn 
valmistus on arvelluttavaa, 
sen terveellisyys on puntarissa. 

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSAn viime keväänä julkaistun raportin mukaan palmuöljy voi aiheuttaa syöpää. EFSAn mukaan palmuöljy sisältää todennäköisemmin haitallisia karsinogeenejä kuin muut kasviöljyt

Raportin julkaisun jälkeen maailmankuulua hasselpähkinästä ja suklaasta valmistettua  
Nutella-levitettä vedettiin pois markkinoilta esimerkiksi Italiassa. Levitettä valmistava makeisyritys Ferrero kuitenkin puolustaa palmuöljyn käyttöä, sillä "Ainesosan vaihtaminen muuhun öljyyn pilaisi yhtiön mukaan Nutellan koostumuksen. Se ei olisi enää yhtä pehmeästi levittyvää."  -MTV-  
- Näin kätevästi saatiin alkuperäinen aihe unohtumaan ja levite palasi kauppojen hyllyille!!! 

Uusin tutkimus palmuöljystä toteaa sen sisältävän syöpää aiheuttavia ainesosia. Tässä tutkimus. 

 

 

 

Ikea käyttää lapsityövoimaa 

Ikea on ilmoittanut, että he "eivät hyväksy lapsityövoiman käyttöä ja jos tapauksia tulee ilmi, ne pitää heille viipymättä ilmoittaa", mutta  90-luvun lopussa Ikea jäi kiinni nimenomaan tekstiilien ja korien valmistuksessa käytetystä lapsityövoimasta Vietnamissa ja Filippiineillä. Myös Intiassa mattojen tekemisessä löydettiin lapsityövoimaa. -Kysy.fi-sivusto- 


Itse en halua ostaa pahvihuonekaluja 
jotka hajoavat heti. 

 



H&M 

Teettää vaatteita mm Kambodžassa 
jossa 15 vuotta on tehdastyön ikäraja. 
-15-vuotias on kyllä vielä ihan lapsi...  

En ole koskaan ostanut mitään 
tästä firmasta.


Jätteet 

Länsimaat vievät elektroniikkajätteensä, kuten tietokoneet, monitorit ja analogiset televisiovastaanottimet kehitysmaihin, joissa niitä lajittelevat lapset. 

Ympäristöjärjestö Greenpeace vaatii elektroniikkavalmistajia poistamaan myrkyllisen materiaalin tuotteistaan, sillä vastaanottajamaissa jätteitä lajittelevat pienet lapset voivat saada myrkytyksiä.
 
Pelastakaa lapset ajaa Nepalin lasten asiaa:

Köyhyyden vuoksi moni nepalilainen lapsi joutuu 
lapsityöläiseksi ja samalla eroon perheestään. Esimerkiksi tehtaisiin päätyvät lapset työskentelevät aamusta iltamyöhään tukahduttavassa kuumuudessa ja paksussa pölyssä. Päästöt, raskaiden kuormien kantaminen ja aliravitsemus vaarantavat pienen lapsen terveyden.


Koulunkäynti on lapsen unelmatyötä.
 
Pelastakaa Lasten lukuvuoden 2016–2017 päivätyökeräyksessä eli taksvärkissä autettiin Nepalin lapsia. Osallistumalla annettiin nepalilaisille lapsille toivoa sekä mahdollisuuden asua kotona, käydä koulua ja leikkiä.
Suositus yhden oppilaan taksvärkkipalkkioksi on 12 euroa. 
Esimerkiksi yksi köyhän perheen lapsi saa vuodeksi oppimateriaalit, joiden avulla hän pääsee kouluun ja välttyy lapsityöläisen kohtalolta. 

Sadan oppilaan palkkiolla eli 1200 eurolla voimme perustaa paikallisten viranomaisten ja yhteisöjen kanssa rahaston, jonka avulla 60–80 kaikkein heikoimmassa asemassa olevaa lasta voi käydä koulua ja asua kotona. 
-Pelastakaa lapset




Kansainvälinen työjärjestö International Labour Organization, ILO on Yhdistyneiden kansakuntien alainen järjestö, joka hoitaa työvoimaan ja työntekoon kuuluvia asioita. Se on vanhempi kuin itse YK, perustettu 1919 Versailles’n rauhansopimusneuvottelujen yhteydessä ja liitettiin YK:n yhteyteen toisen maailmansodan päättyessä. ILO:n päämaja sijaitsee Genevessä.
ILO pyrkii parantamaan työoloja ja vaikuttamaan työsuojeluasioihin ja vastustaa lapsityötä. Järjestölle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1969.

Juuri ILO on saanut aikaan
Kansainvälinen lapsityön vastaisen päivän jonka tarkoitus on herättää ihmiset huomioimaan 
miten ja missä heidän ostamansa tuotteet 
on valmistettu. 

ILO:n arvion mukaan maailmassa oli vuonna 2012 168 miljoonaa 5–17-vuotiasta lapsityöntekijää.  Näistä noin 140 miljoonaa tekee täyspäiväistä työtä. 

Yhdysvaltain työministeriön vuonna 2009 julkaiseman raportin mukaan lapsityövoimaa käytetään 58 valtiossa. Vuoden 2012 lapsityövoimaindeksi arvioi ilmitulleiden lapsityötapausten yleisyyttä ja vakavuutta 197 valtiossa. Valtiot, joissa lapsityöongelma oli pahin, olivat autoritäärisiä ja konfliktien runtelemia. Huonoiten indeksissä pärjäsivät 1. Myanmar, 2. Pohjois-Korea, 3. Somalia, 4. Sudan, 5. Kongon dkr. tasa-valta, 6. Zimbabwe, 7. Afganistan, 8. Burundi, 9. Pakistan ja 10. Etiopia.
-Lapsityö/Wikipedia- 

ILO:n sopimus kieltää työnteon kaikilta alle 13-vuotiailta. 13–15-vuotiaat saavat tehdä kevyttä työtä, joka ei haittaa heidän koulunkäyntiään tai muuta kehitystä ja on lyhytkestoista. 15–18-vuotias ei saa tehdä vaaralliseksi luokiteltua työtä. 
 -Kansainvälinen työjärjestö ILO- 



Toisaalta 1990-luvulla on dokumentoitu tapauksia, joissa hikipajoja vastustavat aktivistit ovat tahattomasti lisänneet lapsiprostituutiota köyhissä maissa:
-Bangladeshissa suljettiin monia saksalaisyrityksen hikipajoja, minkä seurauksena tuhannet bangladeshilaiset lapset menettivät työnsä ja ajautuivat prostituoiduiksi, rikollisuuteen tai nälkäkuolemiin. 

-Pakistanissa Niken, Reebokin ja muiden yritysten hikipajoja suljettiin, ja nämä pakistanilaislapset ajautuivat prostituutioon.
Nepalissa mattotehdas sulki monia hikipajoja, jolloin tuhannet nepalilaistytöt ajautuivat prostituutioon. :( 





4.7.2017 uutisoitiin Bangladeshissa tapahtuneen 
räjähdys ompelimossa jossa 10 henkilöä on kuollut. =(
Mm Lindex ja Stockmann olivat teettäneet 
tässä hikipajassa vaatteita... =(