Translate

18.5.2017

Vielä vähän reissukuvia







Katselin reissukuvia kaihoten ja päätin 
niistä vielä muutaman julkaista. 

Ensimmäisenä ritariperhonen tässä 
kavalkadissa. 


Toisena ritari 
Madridista. 
 

Meillä on tulppaaneja liikenteen- 
jakajina toimivilla korokkeilla ja liikenne-
ympyröissä. Espanjassa oli kaikkialla ruusuja. 




Ihana sininen villikukka.




Saatat kohdata tiellä myös 
ratsukkoja. Aja silloin 
sopivan hiljaa. 




Tämä muistutti meikäläistä 
pihasauniota mutta kukka oli 
jättimäinen kotimaiseen verrattuna. 



Tämä paperimaisen 
suurehkon 
kukan tekevä pensas 
oli yleinen Andaluciassa. 




Näköalapaikan näkymät 
jäivät sielunpohjalle. 




Tämä on vielä näköalapaikalta. 




Hiirenvirnan 
kauniimpi 
espanjanserkku? 




Keijun koti? 






Parvekkeita, kukkia, ruukkuja... 





Terracotta rocks! 




Pomeransseja ja appelsiineja. 




Oleanteri? 





Kun pöllitte niitä kelarullia, niistä 
voi tehdä vaikka aitojakin eikä 
vain niitä hankalia pöytiä, 
joiden jalkaan murtaa varomaton 
vaikka varpaansa. 

Varpaan voi murtaa myöskin 
pölynimuriin jonka siivouspäivänä 
on jättänyt itse keskelle lattiaa eikä 
petivaatekuormaa kantaessaan 
muista väistää. Nimimerkki: 
nimetön varvas mustankirjavana.



Tosi kuiva kukka. 



Kylä kylpee aamuauringossa.



Pikku-kylällä on tuollainen 
Big brother - linna lähellään. 




Villejä leijonankitoja   
kasvoi jossain tienpientareilla 
kuin meillä lupiineja. 







Hibiskuksia.


Ja taas muutamia viattoman 
valkoisia puluja... 







Energiaa auringosta... 


Samoin tässä. 
Valovoimaista 
aurinkoenergiaa. 



Ja tuulienergiaa. 



Moottoriteiden alussa on 
hyviä varoituksia. 



Eräs patsas Madridissa. 




Madridin 
kaupungin vaakuna
jossa on 
karhu ja mansikkapuu




Haikara 
voi tehdä pesänsä 
vaikkapa nosturiin... 



Kyltistä huolimatta en löytänyt 
enempää Lateja. 
Minulle riittää 
tämä yksikin. =)




En käynyt katsomassa tarkemmin... 





Näimme monia villikoiria. 
Tässä niistä yksi. 

Olisin huolinut vaikka mukaani! 




Tämä hauska ankka 
astui esiin aidan takaa 
villien murattien seasta. 
Se näytti hymyilevältä. =) 
Oiskohan sen nimi 
ollut vaikka Aku? 



Kanala? =D



Se on siinä ja siinä että 
minulla edes on 
esitellä reissukuvia. 

Sevillassa nääs 
Hani ojensi kameran minulle
ja kuinka ollakaan se tipahti katuun 
minulta, tietenkin objektiivi edellä. =( 
Olin ottanut mukaan vain yhden 
obiskan koska yritin pärjätä
mahdollisimman vähällä tavaralla. 
Obiska on entinen, mutta pystyin 
ottamaan sillä kuitenkin kuvia. 
Obiskat ovat niin arvokkaita 
että harmitti hirveesti. =(
Olin vieläpä lahjaksi saanut sen...
On minulla kotona toinen 
samanmoinen, vanhempi versio.