Vietin äitienpäivän metsässä.
Ensin aamulla kävimme tietenkin
äitiä halaamassa, vein hänelle virkkaamani
hartiahuivin ja hieman
reissutuliaisia, samoin Veljelle
pienen muistamisen, kiitokseksi
talonvahtina olosta reissumme aikana.
Kun kello löi kaksi iltapäivällä,
me emme malttaneet olla enää
kotona paikoillamme vaan vaihdoimme
päällemme metsään sopivaa kampetta,
hyppäsimme autoon ja ajelimme
Lammille päin, kohti Evoa.
Päivä oli vaelteluun mitä sopivin.
Puut nojailivat hiljaa toisiinsa,
kuitenkin kunnioittaen toistensa tilaa.
Ihanaa sammalta polun molemmin puolin...
Miulle tulee aina
sammaleisista metsistä
mieleen lapsuuden sadut.
Sammaleella voi
levätä mitä tai mikä tahansa...
Ihan varovasti olivat
jo lämpimissä laaksopaikoissa
hiirenkorvatkin esillä.
Oli taas ihana paikka
syödä eväitä ja juoda
murukahvia.
Ehkä tuossa kannossa on
ennen kasvanut pikkukuusen
esi-isä?
Nyt poikanen saa voimaa
tervaskannon rippeiltä...
Ihailen aina näitä
tällaisia pikkukuusia.
Sisimmässäni asustava joulunhenki
koristelee niitä mielessäni
jollain hersyvällä,
(ihan vähän vaan)
ja näen ne sieluni silmillä
koristeltuina. ;)
Oli tuulinen päivä
mutta metsän keskellä
pieni järvi oli
paikka paikoin
hyvin tyyni.
Ihan kuin minun sydämeni.
Metsässä unohtaa surun.
Tuuli kuivaa kyyneleet
ja huolet.
Sielu lepää.
Jopa kaisloja laiskotti.
Mepä emme laiskotelleet vaan
vaelsimme kilometrikaupalla
ensin tuonne ja takaisin.
En olekaan koskaan ennen
nähnyt luonnossa majavan tuhoja.
Täällä Evolla niitä kuulemma asustaa.
Metsässä oli aivan hiljaista.
Vain linnut laulelivat
ja tuuli kahisutti puiden latvoja.
Teemapäivissä tänään
onkin Rakasta puuta.
Ensimmäiset valkovuokot
jotka olen tänä keväänä
nähnyt, kasvoivat
Kärkölän maisemissa.
Näimme sinä päivänä yli 80
joutsenta, ja niistä yli 60 lepäsi
Herralan puolella, jonkinlaisella
tulva-alueella.
Evolla sijaitsee valtion retkeilyalue,
sekä Evon metsäopisto.
Voit vaeltaa, yöpyä, meloa,
ratsastaa, pyöräillä
ja kalastaa täällä luonnon rauhassa.
Joku ei ollut saanut sitä syttymään.
