Translate

2.5.2017

Puhdas ilma on perusoikeus





Korjaan: 
Puhtaan ilman PITÄISI OLLA 
JOKAISEN PERUSOIKEUS. 

Tänään on Maailman astmapäivä.



Astma on keuhkoputkien limakalvojen krooninen tulehdus. Sen aiheuttaa yliherkkä immuunivaste, joka aiheuttaa keuhkojen toiminnanhäiriöitä, tulehduksia ja erityisesti keuhkoputkien ahtautumista, mikä vaikeuttaa sisään- ja uloshengitystä. 

Keuhkoputkiin muodostuu paksua limaa. Limakalvon reagoinnin taustalla on allergeenien tai mikrobien (virukset, bakteerit) aiheuttamaa tulehdusta, fyysisen rasituksen tai tuntemattomien tekijöiden laukaisemaa pitkäaikaista ärsytystä. Esimerkiksi eläinpölyn, siitepölyn, pölypunkkien, tiettyjen ruoka-aineiden, kylmän ilman, liikunnan ja henkilökohtaisten huolien on todettu laukaisevan astmakohtauksen. =( 



Aikuisväestöstä sairastaa astmaa kuutisen prosenttia, mutta merkittävällä osalla astma on lievä eikä vaadi päivittäistä hoitoa. Äkillinen kohtaus saattaa kuitenkin vaatia sairaalakäyntiä.
Vuonna 2009 julkaistu tutkimus antaa viitteitä siitä, että kodin oleskelutiloissa sijaitseva kosteusvaurio saattaa tuottaa lapsille astmaoireita.  -Wikipedia- 






Edit: Varsin varovainen on tuo tutkimus.  
Kosteusvaurio aiheuttaa todellakin 
sekä lasten että aikuisten astman.  
Älä oleskele kosteusvaurio/hometalossa. 




Home- ja kosteusvauriopotilaan oireet:



Yleensä sisäilmasairaus alkaa silmien ja hengitysteitten ärsytysoireina kuten silmien punoituksena, yskänä ja nuhana home- tai ärsyttävän kemikaalialtistuksen yhteydessä.
Seuraavassa vaiheessa potilaalle tulee hengitysteiden infektioherkkyys. Potilas voi sairastaa kymmenkunta poskiontelotulehdusta tai pitkittynyttä keuhkoputken tulehdusta vuoden aikana, kun aikaisempina vuosina ei ole ollut yhtään poskiontelotulehdusta tai keuhkoputkentulehdusta. 

Seuraavaksi potilaalle tulee poikkeuksellinen väsymys, usein päänsärkyä ja muita kiputiloja eri puolilla kehoa. Potilas saattaa nukkua yli 12 tuntia vuorokaudessa ja on silti väsynyt. Hänen on vaikea keskittyä mihinkään, tuntuu kuin aivot olisivat usvassa, muisti pätkii, on erilaisia kipuja, tuntopuutoksia usein raajoissa. 

Osalle potilaista tulee pehmytosareumatyyppinen nivel- ja lihassairaus, joka on usein mahdotonta erottaa yleisestä fibromyalgiasta. 







Samalla tänään on Vauvojen päivä

Suojaa heitä pieniä kaikelta... 
-myös homeelta!