5.1.2017

Talvi saapui sittenkin





Jouluna maa oli paljas ja karu, 
kuin marraskuu olisi yhä routinut 
ja kääntänyt talikolla maata kuraiseksi. 

Nurmikko oli niin vehreänvihreä että 
mietimme jostain lentäneiden 
lehtien silppuamista ruohonleikkurilla. 
 Jätimme naureskellen ajatuksen 
kuitenkin pelkäksi vitsailuksi. 




Toissapäivänä viimein, aamusta alkaen, 
myös meille ilmaantui lumimyräkällä 
pyryttämällä oikea talvi. 

*´¨`*´¨`*

Lumi muunsi maailman 
aivan jouluiseksi.  

*´¨`*´¨`*
 
Pari viikkoa myöhässä tosin 
mutta eikö vanhat viisaasti 
aina lohduta tällaisissa tapauksissa 
jotta parempi myöhään... 

Valo ja ilokin palasi. 


Amaryllikseni elävät oman aikataulunsa 
mukaan, kukkien milloin tahtovat, 
vaikka heinä- ja syyskuussa, niin kuin  
muutamaan kertaan on tapahtunutkin. =)
Nämä valkoiset kukkivat paraikaa ahkerasti. 

Leikkaan amat aina leikoiksi 
koska ne kestävät maljakossa 
paljon kauemmin kuin sipulissaan, 
usko vaan. 



Takapihan muutaman puun muodostama suojamuuri 
tuulia vastaan muuttui hetkessä lumiseksi. 

Onneksi en laittanut ihan kaikkea 
joulua jo pois, vaan jätin esiin 
tämän oman tähtitaivaan. 




Hämärän tultua pikkutaloon tuli 
kaunis ja rauhaisa tunnelma.
Myöhemmin pilvet väistyivät 
ja oikeat tähdet valtasivat puolikuun 
kanssa taivaankantta. 
Pakkanen saapui eli talvi on todellista.

*´¨`*´¨`* 

Vaikka tämä pakkasallergikko 
ei talvesta niin välittäisikään 
niin kaunista aikaa tämä on 
se täytyy myöntää. 


PS: TUONNE laitoin näin 
jälkikäteen Pikkutalon joulua kuvina. 




8 kommenttia:

  1. Nyt voisi maiseman puolesta viettää vaikka takajoulua. Ihanat kuvat, varsinkin valkoinen amaryllis on tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, justiin eilen laitoin varsinaiset joulukuvat tuonne alemmas...
      Amat ovat nyt vähän myöhässä. Takajoulu oli hauska sanonta. =))

      Poista
  2. Talven kaunistaa lumi.
    Kaunista sinulla on portaalla ja tuvan puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii. =)

      Koetin kuvata niitä lumihiutaleita. =)
      Niitä kun ei ole täälläpäin näkynyt.
      Maa oli musta joulunakin...
      Nyt vasta tuli lumi ja valoisuus. =)



      -Tupa on edelleen meilläpäin keittiö. =)

      Poista
  3. Suloiset kuvat! Kyllähän lumivalkeus on kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannah. ♥

      Kyllä se heti piristää mieltä kun ei kaikki ole
      enää harmaata ja pimeää. Jos kerran on pakko
      olla talvi niin se saa olla valoisa. =)

      Poista


♥ Kiitos kommentista! ♥