Translate

28.1.2017

Pihabongausta ja siemeniä







Vaikka yleensä pihan ruokinnalla on paljon lintuja 
 on ihan kohtalon ivaa miten ne katoavat jonnekin 
juuri silloin kun on Pihabongauspäivät

Saa nähdä miten käy viikonloppuna.


 Sinun ei tarvitse saada pihaa 
täyteen kaikenlaisia lintulajeja, 
kerrot vain ne linnut mitkä bongaat. 
Vain siten saadaan luotettava kuva 
bongausalueen talvilinnustosta. 



Pihabongauksessa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 28.1. tai sunnuntaina 29.1. Tapahtumaan voi osallistua kuka tahansa, eikä Pihabongaus ole kilpailu. Hauskaa, helppoa, hyödyllistä ja siihen kuluu vain tunti!

Pihabongaus on järjestetty Suomessa tammikuun viimeisenä viikonloppuna vuodesta 2006. Se on Suomen suurin luontotapahtuma, johon osallistuu vuosittain noin 20 000 ihmistä. Säännöllisyyden ja suuren osallistujamäärän ansiosta tapahtuman avulla on saatu hyödyllistä tietoa monien lintulajien kannanvaihteluista. 
BirdLife Suomi 

Pikaopas lintujen tunnistamiseen 

Pihabongaustapahtuma Facebookissa 





Samalla on jo ensi kesää ajatellen 
hyödyllinen Siemenvaihtokaupanpäivä. 
jos sellaisia sinulla sattuu olemaan. 



Joillakin kasvaa jo kaikkea hentoista ja ihanaa 
ikkunalaudoilla ja kasvilamppujen alla. 
Minä passaan sellaisen tänä vuonna. 
 On siitäkin puuhasta kokemusta 
jo niin monelta vuodelta, 
ja nyt on muita suunnitelmia. 




Tai juu, kasvaa meilläkin hieman
alkuja muutamassa purnukassa kun 
sinisarjat, kaikki varastoidut amaryllikset, 
ei vieläkään kukkineet jouluhyasintit, 
jne kurkottelevat kohti valoa 
keittiön ikkunallaja järjestävät 
 miulle pieniä yllätyksiä. 
Se riittäköön tälle keväälle. =) 

No, rautakaupasta bongasin 29.1.
muutaman kukkasiemenpussin... 
Iiik! =D



Tänään on samalla Tietosuojan päivä 
ja 1.2.2017 on Vaihda salasanasi -päivä,
mutta luulen että voit vaihtaa ne jo tänäänkin.