Translate

28.10.2016

Tiedäthän mikä auttaa matkapahoinvointiin?




Parisen viikkoa sitten reissulle mennessä
merellä tuuli niin, 
että tulin huonovointiseksi. 
Niin on käynyt kaksi kertaa laivassa aiemminkin.
Samoin kuin usein lapsena auto- ja bussimatkoilla,
ja muutaman kerran lentokoneessakin.  

minne ollaan menossa ja maailma heiluu ilkeästi 
ja silloin tulee totaalisen huono ja ällö olo. 

Vähän helpotti kun menimme kannelle 
katsomaan merta. 

Paitsi että silläkin kannen puoliskolla jossa 
ei olisi saanut tupakoida
oli kuitenkin porukkaa tupakalla. 
Ei siinä siis kauaa merta voinut ihailla. 



Hotellissakin jouduimme tupakoitsijoiden 
saartamiksi, koska muut hotellivieraat kävivät 
varauloskäynnillä tupakoimassa avoimin ulko-ovin ja 
se vahva tupakanhaju tunki sisään meidänkin huoneeseen. 
Oli vaikea nukkua siinä kurkunpäätä ahdistavassa 
lemussa... 
Muutenkin naapurusto oli aika levotonta. 
Onneksi ne muut nukkuivat aamulla edes pitkään. 

Aamupala hotellissa lohdutti. 
Aamupuuro oli ihan kuin oman 
Maman tekemää. 




En jaksa lukea blogeja tyyliin;
ostin sitä ja ostin tätä
kun onhan uutuus testattava, ja
kokeilin naamaani sitä tököttiä
ja kroppaani tuota mönjää,
ostin uusia vaatteita, katsokaa
tykätkää ja jakakaa! 

  
- Mutta paljastan silti pienenpienen
tuhlailevan yksityiskohdan reissustamme: 
löysin lähimarketista 
parin euron kynsilakkaa 
joka sointui passelisti
hotellihuoneemme sävyihin. 
Haha! =D 

Sormieni kynsissä en tykkää väristä, lakasta 
enkä takuulla ikinä mistään tekokynsistä 
enkä varsikaan jostain helyistä
mutta hassujen varpaideni kynsissä 
minulla pitää olla 
yksinkertaisesti söpöä lakkaa, 
jotta oudot varpaani näyttäisivät pirteiltä. 

- Onko muitakin joilla "akkavarvas" on 
se pisin varvas? Se on hankala. 
Paljain jaloin pitkä akkavarvas 
saattaa jopa kääntyä kävellessä 
alaspäin ja auts kun siihen raukkaan sattuu... =( 

USA:ssa ne leikkaavat normaalimmiksi 
noita vääriä pitkiä varpaita koska mitkään 
kengätkään eivät meinaa passata, mutta 
Suomessa sitä leikkausta sanotaan 
"kauneusleikkaukseksi" eikä sellaisia 
ainakaan kunnallisella tasolla tehdä... 

Mutta otsikon aiheeseen: 

 Ennen kuin lähdimme tulomatkalle, 
kävin paikallisesta apteekista ostamassa
Bon Voyage reisikapslid 
inkivääritabletteja, jotka sen lisäksi 
että ennaltaehkäisevät ja auttavat flunssaan, 
tepsivät myös matkapahoinvointiin.
Usko tai älä.

Testattu ja todettu on. 
Voin sydämellisesti suositella. 
Inkivääri auttaa!