Translate

29.10.2016

Happy Halloween!




Vuonna 2016 anglosaksinen Halloween 31.10. osuu maanantaille, All Hallow’s Day 1.11. on tiistai, ja meillä Pyhäinpäivä on vasta seuraavana lauantaina 5.11. Suurin osa Halloween-juhlinnasta maailmalla tapahtuu siis jo viikkoa ennen meidän virallisia juhlapyhiämme, lokakuun viimeisenä viikonloppuna.
Halloweenia voi Suomessa mielensä mukaan juhlia joko maanantaina 31.10, perjantaina 4.11. Pyhäinpäivän aattona, tai lauantaina 5.11. Pyhäinpäivänä – tai vaikka kaikkina näinä.
Yleisesti Suomessa suosituin päivä lienee 4.11. perjantai, pyhäinpäivän aatto ja lauantai 5.11. Pyhäinpäivä, koska tällöin useimmilla ihmisillä on lauantaina lomaa.
Toisaalta kaupat, ravintolat ja baarit varmasti aloittavat juhlimisen jo muun maailman mukana eli lokakuun lopussa. Joten tänä vuonna löytää varmasti Halloween-juhlia kahtena viikonloppuna.
Alunperin Halloween on ollut Shamhain, kelttiläinen uuden vuoden ja talven alkamisen sekä kuolleiden juhla, jonka yhteyteen kristinusko on liittänyt omat kuolleiden muistamiseen liittyvät juhlapäivänsä. Latinalaisessa maailmassa on samalle ajankohdalle osuva ”Día de Muertos”, Day of the Dead – kuolleiden muistamisen päivä.
Anglosaksiset maat viettävät Pyhäinpäivää aina 1.11., joten Halloween (eli nimensä mukaisesti All Hallow’s Eve, pyhäinpäivää edeltävä aattoilta) on heillä aina 31.10. Tämä on se päivä, jona Amerikassa kierrellään naamiaisasuissa naapuruston ovilla karkki-jekuttamassa.
Suomalaista sadonkorjuunjuhlaa Kekriä juhlittiin ajankohdaltaan vaihtelevasti sadonkorjuutöiden päättyessä. Kirkon painostuksesta tämä agraarinen juhla vakiintui pyhäinmiestenpäivän yhteyteen 1800-luvulla.Uskonnolliset piirit näkevät Suomessa Halloweenissa pakanallisuuden nousua ja haluavat painottaa Pyhäinpäivää kristillisenä ja vakavana juhlana. Erikoiskaupanliiton mielestä Halloween on ihan oma juhlansa, jota pitäisi viettää aina 31.10. 



Tekstiotteet sivulta:






Kirjoitin muuten fb:iin 14. lokakuuta 2014:

Näin mukavia unia. Sain erään tilauskirjoitustyön valmiiksi ja matkaan. 
Löysin kadonneita asioita. Se tietsikka, jossa kuvani ovat, käyttäytyi tänään 
kiltisti ja päästi miut omaan kuva-arkistooni.  
ja käytin sen sisuksen porkkanakakkuun, 
porkkanaraasteen lisäksi.





Ja Hani kirjoitti fb:iin 12. syyskuuta 2016 :  
"My very first pumpkin carvings!" 


olivat todellakin upeat!
Niiden kuva on tuossa yläosan 
Halloween-kortissakin.





Pihan satoa. =)

Ne kestivät ulkosalla viikon päivät.
Aluksi peittelin ne yöksi peiton 
ja pienen mattopätkän alle... 


Mutta kaikki päättyy aikanaan 
ja nyt meillä on niistä vain kuvia, 
jotka tässä jaan kanssasi
ja kurpitsapikkelssiä
jääkaapissa. 


Halloween linkkejä:






Kekripukin kuva: Warkaudenlehti



Hyvää Kekriä! 

 Kekriperinteet on sijoitettu muihin juhliin 

Kekri: Kuolleet esivanhemmat tulevat katsomaan, ovatko nuoremmat sukupolvet pitäneet paikat kunnossa. Heille katetaan ruokaa pöytään ja lämmitetään sauna.
Pyhäinpäivä: Edesmenneitä läheisiä muistetaan viemällä heidän haudalleen kynttilöitä.

Kekri: Jokaisen pitää syödä ja juoda enemmän kuin jaksaa. Jos joku jättää vatsaan yhtään tyhjää tilaa, hän vaarantaa seuraavan vuoden sadon. Erityinen juhlaruoka on kekriporsas.
Joulu: Sama.

Kekri: Perinteisiä koristeita ovat olkipukit ja himmelit, jotka symboloivat hedelmällisyyttä.
Joulu: Sama, vaikka koristeiden symbolinen merkitys on unohtunut.

Kekri: Juhlaan liittyy hiljainen aika, niin sanottu kekrirauha.
Joulu: Sama.

Kekri: Nuoret miehet pukeutuivat kekripukeiksi vetämällä päälle turkin ja kasvoille naamarin. He kiertävät taloissa tivaamassa, onko sato korjattu ajallaan.
Joulu: Muuten aika sama, mutta pukki kysyy: “Onko täällä kilttejä lapsia?”

Kekri: Nuoret naiset pukeutuvat päästä varpaisiin valkoisiin ja peittävät kasvot valkoisella harsolla. He kiertävät talosta taloon yhdessä kekripukkien kanssa ja pyytävät herkkuja. Jos niitä ei heru, he uhkaavat rikkoa talosta uunin.
Halloween: Aika sama, paitsi että kummituksiksi pukeutuneiden lasten vuorosanat kuuluvat: “Karkki vai kepponen?”

Kekri: Vanha vuosi päättyy sadonkorjuuseen ja uusi vuosi alkaa kekristä. Vuoden vaihtuessa tehdään taikoja ja ennustetaan tulevaa esimerkiksi valamalla lyijyä.
Uudenvuodenaatto: Sama. Tosin nykyisin valetaan tinaa.

Kekri: Kekrinä kuljeskelevien vainajien joukossa saattoi olla pahantahtoisiakin henkiä. Heidän karkottamisekseen oli viisasta polttaa tulia. Myös kekripukki poltetaan...
Pääsiäinen/juhannus: Kokkoja poltetaan. Pääsiäisen alla liikkuvat pienet trullit ja noidat.


Talonpoikaiskulttuurisäätiö