Translate

19.9.2016

Mitä tehdä kahdesta kurpitsasta?



Meidän kurpitsasatomme. 
Tämmöiset muhkeat pallukat. 
Pienempi oli viisikiloinen ja 
kookkaampi kahdeksankiloinen. 

Appelsiinia ei punnattu. =D 
Se on kuvassa vain tuomassa 
mittasuhteita. 


Tuolla, pihan toiseksi komeimman puun 
eli raidan takana on pihanperukkamme, 
jossa sijaitsee lehtikomposti.





Kurpitsantaimia oli keväällä kaksi ja 
kuvittelin niiden olevan samaa lajia, 
mutta toinen olikin oranssi
ja toinen kirjava.



Kurpitsat kasvoivat lehtikompostin huipulla ja 
saivat ihmeellisen kasvupyrähdyksen ihan loppukesästä. 




Olisi kurpitsoja tullut enemmänkin,
mutta aina kukkanupun kehittyessä 
minikurpitsaksi, isohampainen ja 
pitkäkorvainen yöllinen hiippari kävi 
puremassa sen poikki ja vei mukanaan. 



 
Ne hiippailivat sinne tänne 
ja ulottivat lonkeronsa 
metrikaupalla 
jopa naapurin puolelle. =) 


Yrittävät ne kukkia yhäkin, 
mutta pelkään viime yön kylmyyden 
tehneen viimeistään lopun niiden hurjasta 
innostuksesta.

Tiesithän, että kurpitsankukat 
ovat mainioita taikinakuoressa 
friteerattuina? 




Tuolla ne odottelevat keittiössä 
vielä tässä kuvassa. 
Aika komeat olivat. =) 




Niistä tehtiin kurpitsapikkelssiä  
sekä kurpitsapiirakkaa 
- josta emme pitäneet 
ja jonka pihalinnut 
lopulta söivät -
muistaen samalla miten
mitään muuta kurpitsasta ei oikeastaan
voi ruuaksi valmistaakaan kuin
pikkelssiä! =D
Mm kaikenmaailman kesäkurpitsaruuista
emme ole koskaan pitäneet.


Itse kurpitsat komeilevat 
yhäkin Hanin kovertamina 
hauskoina lyhtynaamoina 
terassillamme. 



Böö!


Päät ovat kuin me kaksi... =) 


Kuva: Lari Weck

Illan tullen lyhdyt 
hehkuvat hassuina 
naamoina. 


Kurpitsa on hyvin arka hallalle ja jos se ehtii olla 
hallayön ulkona, on se valmistettava hetimiten. 
Muuten kokonainen kurpitsa säilyy kellarissa 
tai kylmiössä vaikka kaksi kuukautta.
Jos meillä olisi ollut sellainen
 lyhdyt olisi voitu kovertaa vasta
sitten kun on Halloween. 

Joskus vaan on 
käytännön syistä 
pakko etuilla. =)