Translate

26.9.2016

Koreankärhö







Jo ensimmäisenä keväänä kylvin kukkien siemeniä 
kovasti multapurkkeihin, idätin, valaisin, kastelin ja 
jotain niistä lähtikin kasvamaan ja siirrettiin aikanaan 
pihalle puutarhamaisuutta muodostamaan. 



Koreankärhö, Clematis Korean Beauty 
on yksi niistä kasveista. 
Pussillisesta siemeniä lähti vain yksi 
itämään ja tämä tässä on se sama kasvi.



Se on siirrettykin jo muutamaan kertaan, koska sijaitsi ensin 
entisen pihamökin seinällä ja mökki sittemmin purettiin pois. 
Pakkohan kasvi oli siirtää vaikka se olikin kasvanut siihen 
mennessä jo mukavanpituiseksi. Toisen kerran se siirrettiin 
pois pajun vierestä, koska kasvaessaan elävässä puussa 
joka heilui turhan paljon tuulessa, kärsi kärhöparka 
siitä hurjasta menosta.


Terassin nurkalla, suojaisemmassa paikassa, 
se on kasvanut nyt kaksi vuotta ja
tänä vuonna se kurkotti terassin
sisäpuolelle, suunnistaen kohti kattoa. 

Onneksi se jäi henkiin viime talvesta, 
joka vei muut kärhöt...


Koreankärhö kukkii aika myöhään, 
nimittäin juuri nyt, parhaillaan. 



Onko sinulla mukavat naapurit?