Translate

17.7.2016

Koti kuoriutuu esiin








Nyt iso tavaravuori olohuoneesta on miltei muutamaa esinettä lukuunottamatta 
poissa ja esineet löytäneet jälleen parin kuukauden tauon jälkeen oman 
paikkansa yläkerrasta, jonka remontti alkaa olla lopuillaan. 

Tuntuu tosi hyvältä kun jälleen pääsee kunnolla siivoamaan 
ja saa kodin jälleen asuttavan näköiseksi 
eikä miksikään työmaaparakiksi. 

Tartosta pääsiäisenä ostettu kattolamppukin pääsi vihdoin 
sille paikalle jolle olimme sen suunnitelleet laittavamme.





Nyt voi jo ruveta miettimään sisustamista. 
Seinällä oleva kunnostettu renginkaappi 
löytyi pihalla ennen sijainneesta, sittemmin 
puretusta rakennuksesta. 
Silloin aina kun kesäisin on näitä remontteja ollut, 
on koko talon elämä mennyt hiukan niin kuin sekaisin...






On jotenkin ihastuttavaa, että olohuoneen toisesta 
ikkunasta näkyy nykyään omenapuu. 
Keväällä ikkunasta katsoja voi hurmaantua 
sen sievistä kukkasista ja syksyllä omenoista.




Tänään 
tässä 
ja nyt 








Keittiökuvan olen napannut kun odotin liinan alla
jäähtyvän mustikkapiiraan kanssa äitiäni kahville.


Edelleen huhuilen, tietääkö joku 
voiko rosteripinnan maalata? 
Kumpikaan meistä ei pidä 
rosterisista pinnoista...