Translate

19.5.2016

Asuntoesittely ja pikakosinta








Niin kauan kuin pihassa on linnunpönttöjä ollut, 
ovat tiaiset ja kirjosiepot kilpailleet samoista 
pöntöistä. Niin taas tänäkin keväänä. 

Muutama viikko takaperin havaitsimme sinitiaisen vallanneen 
tämän pöntön ja pihassa oli rauha ja muissa pöntöissä muita 
tiaisia ja kaksoispöntössä jopa varpusia. 
Viinilaatikosta tehdyssä pöntössä ainakin käväisi 
varpusia tai sitten se toimii vain niiden suuren 
ja alati puhua pulisevan suvun yömajana.

Eräänä aamuna pihalla puuhaillessani kuulostelin
linnunlaulua, joka tuntui kuuluvan sinitiaisen pöntöltä. 
Siellähän oli pöntönvaltaaja kirjosieppo itse 
lurittelemassa ja kultaa pönttöä katsastamaan 
odottelemassa. 
Niin siepot aina tekevät.
Toisilta pöntön valtaavat.

Jos ne olisivat ihmisiä, 
ne vain muuttaisivat tussilla nimikyltin tiedot 
ulko-ovessa, heittäisivät muutaman edellisen 
asukkaan huonekalun pihalle, pitäisivät loput itse 
ja asettuisivat virnistellen ilman omantunnon 
häivää sohvalle telkkaa katsomaan.

Herra sieppo lauloi kovaan ääneen kaihoisasti, 
hypellen rauhattomana koivun oksalta toiselle 
kuin malttamaton asuntoesittelijä kuralammikkoisella 
pihamaalla, kun asunnonkatsojat ovat 
myöhässä tai eksyksissä. 



Asunto- ja treffi-ilmoituksen mainostaminen laulaen 
tuntui tuottaneenkin jonkin ajan kuluttua tulosta, 
sillä jostain paikalle pyrähti tyttökirjosieppo. 

- No mutta hei! Tule heti katsomaan mun kämppää!  
hihkui poikasieppo pikarakastuneena ja kipaisi 
nopeasti hämäräperäisin keinoin itselleen 
valtaamansa yksiön ovesta sisään. 

- Tänne näin! Seuraa mua! Peremmälle! 



Neito seurasi vaitonaisena perässä, empien hetken aikaa ovella, 
tarkastellen olisiko siellä kaikkea sitä mitä tyttökirjosiepon 
mieli halajaa. Pian sekin astui yksiöön peremmälle. 



Mutta oliko asunto kuitenkin niin pieni että
jotta neito pääsisi kunnolla tutkimaan paikkoja, 
piti uroksen lennähtää pihalle pää kallellaan sydän 
pamppaillen odottelemaan. 

- Mitähän neito tykkää!?!? 

Innoissaan poikamies alkoi hypellä oksalta oksalle 
mutta aivan hipihiljaa, varoen päästämästä ääntäkään. 
Sisimmässään se varmasti hihkui äänettömästi:

- Jes! Jee, jee, jee!


Pian tyttökirjosieppo ilmestyikin ulos ja nyökkäili
vaitonaisena, kuin poissaolevana. 

- Mitä pidit? Mitä pidit? Mitä pidit?
hihkui ylpeä poikalintu. 

- Olihan se ihan kiva... 

- Ihanaa! Sit perustetaan perhe ja sä jäät kuutosten 
kotiäidiksi ja mä lähden kavereiden kans takaisin 
keskieurooppaan ja... No hei minne sä nyt menet? 

- Kiitti mutta taidan jatkaa etsimistä! Moi! 
ja niin neito oli poissa.  

- Mutta kun mä ihast... rakast... mutta... Plääh! 
Poikalintu mietti sekunnin, nollasi tilanteen ja 
laittoi haun uudelleen päälle vihellellen.

-  Halojaa! Tulkaa katsomaan! Poikamies ja kämppä 
vapaana! Vietä kesä kanssani perisuomalaisen 
punaisen talon naapurissa! La la lallallaaa!



Niinpä poikamieheksi vielä toistaiseksi itsensä tituleeraava 
herra sieppo jäi edelleen lauleskelemaan uuden talonsa
edustalle, väliin kauniisti, väliin tiukempaan sävyyn kuin suohon 
sinitiaista laulaakseen, joka yritti toisinaan turhaan palailla 
entiselle kämpälleen.

Sieppo lauloi kaihoisasti aamulla,
päivällä ja vielä leppeässä alkukesän 
illassakin unelmoiden tyttökirjosieposta Suomen kesässä.