Ajelimme ristiin rastiin Costa del Solilla halki vuoriston ja vuoroin pitkin rannikkoa. Meillä oli usein mukana eväinä edellisiltä reissuilta tuttua banaania, pullovettä ja suolapähkinöitä.
Niitä kun popsii välillä niin taas jaksaa jatkaa matkaa.
Leiriydyimme erään kerran pinjamäntyjen alle
ja kiipesimme tuonne töyräälle ihailemaan muhkeita vuoristomaisemia.
Pinjojen alla on paksu kerros neulasia, joiden läpi ei juuri kasva mitään. Näin mänty itse saa kaiken mahdollisen maahan satavan veden juurilleen ilman kilpakasvukumppaneita.
Keräsimme muutaman maahan pudonnen
kävyn muistoksi.
Muutoin pyrimme aina kulkemaan niin,
ettei meistä jää mitään jälkiä saati sotkuja
minnekään. Niin kuin pitääkin.
Muutoin pyrimme aina kulkemaan niin,
ettei meistä jää mitään jälkiä saati sotkuja
minnekään. Niin kuin pitääkin.
Sielläkin kasvoi näitä keltaisia kevään airueita?
Ensimmäisen perhosenkin bongasimme sieltä
korkealta rinteeltä. Sen siivet sopivat sävy sävyyn kukan kanssa.
Seuraavaksi hihkuin innoissani,
havaitessani rintellä kasvavan monina
pikku puskina villejä tupsu- eli
perhoslaventeleita!
Oo, mää olin ihan hurmaantunut!
Monituiset harmaanvihreät vaatimattomat puskat
ovat jossain vaiheessa täynnään villilaventelin
violetinsinisiä kukintoja, mutta nyt
kukkia oli niin vähän että joudun lainaamaan viime keväältä tämän sivun kuvan niistä kukista.
Töyräältä oli muhkeat näkymät.
Kelpasi siellä syödä eväitä
ja katsella vuoria.
Tällaista matkailu meidän mielestämme on parhaimmillaan, vaellusta, pikku kyliin ja luontoon tutustumista ja maisemien ihailua.
Tällaista matkailu meidän mielestämme on parhaimmillaan, vaellusta, pikku kyliin ja luontoon tutustumista ja maisemien ihailua.
