Translate

5.11.2015

Tänään miehet kokkaavat päivällistä





Olen vihjaillut Hanille tästä päivästä jo hieman etukäteen. =) Olisi niin hauskaa että mies kokkaisi joskus meille jotakin... =) Hän sanoo vaan että O-ou, ei onnistu!, vaikka kuinka olisi Miehet kokkaavat päivällistä -päivä!


Koetan muistuttaa miten kautta aikojen ovat maailman parhaimmat kokit yleensä olleet miehiä, mutta en saa vakuutettua tätä miestä, joka ei aikoinaan kotonaan saanut tehdä muuta kuin kuoria perunoita. Siinä puuhassa hän on kyllä loistava. =)

Ei se tee ruuanlaittajaksi jos lapsuudenkotoaan pois muuttaessaan saa mukaansa kansiollisen lehdestä leikattuja ruoka-ohjeita. Ruokaa pitää päästä myös tekemään jo lapsena, sitä tavallista kotiruokaa ja samoin paljonkin jotain muuta mistä lapsi olisi itse kiinnostunut. Myös tiskaaminen ja keittiöhygienia on opittava oikeasti jo lapsena. =)

Lapsemme tuovat tullessaan monesti ihanasti meillä käydessään jotakin itse kokkaamiansa tai leipomiansa herkkuja - ja oi - se tuntuu tosi hyvältä ja lämmittää sielunpohjukoita myöten.


Hani on kyllä innostunut kesäisin grillaamisesta, joten voisikohan tämäniltainen ateriamme kenties valmistua pallogrillissämme? Hmmmm.... Sekin olisi hienoa! Jään jänityksellä odottelemaan, mitä tämä päivä tuokaan mukanaan. 


PS: Neljä päivää sitten oli vuosipäivä. =) Olemme Hanin kanssa tavanneet toisemme ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten, marraskuun ensimmäisenä... ❤️



Kuva: Pixabay