Translate

31.7.2015

Jotain valkoista









Ihan kauhea kesä!
Miltein kahdeksan viikkoa on ollut välillä aika tuskaa.
Nyt ollaan märkätila- ja putkiremontin paremmalla puolella.
Monta viikkoa eteisen ja märkätilojen kohdalla
oli vain suuri ammottava aukko.
Tuosta aukosta me raahasimme
ulos talosta yli viisi tonnia entisiä
rakennusmateriaaleja,
ja varmaan toinen mokoma uutta
takaisin sisälle...



Pääsemme jopa tänään suihkuun 50 päivän tauon jälkeen kylpyhuoneeseen, 
joka tosin ei vielä ole valmis mutta voi siellä jo peseytyä.






Uurastus jatkuu yhä...
Sauna on ihan kesken, samoin eteinen.
Myös keittiöön tuli remontoitavaa
kun vesiputket menevät senkin seinillä.


Voi miten monesti auttavaa käsiparia olisikaan
näinä viikkoina kaivattu...

Minun käteni taisi sanoutua irti näistä vuosien remonteista.
Oikean käsivarteni lihakset ranteesta kyynerpäähän
ovat yhä tosi kipeät tästä viimeisimmästä uurastuksesta
ja nyt toisinaan koskee nostaa jopa maitopurkkia...






Hiljattain olleen ensimmäisen hääpäivämme 
johdosta,(jota ei muuten mitenkään
noteerattu eikä varsinkaan juhlittu,
paitsi työn merkeissä)
 laitoin tänne jotain valkoista.
Aloitetaan ylläolevan oreganon kukalla.

Eihän se tosin ole täysin valkoinen mutta
ainakin se on vaalea. 

Tässä sormustinkukkia. 


 Tätä en tunnista, 
mutta sekin kasvaa meillä kukkapenkissä. ;)

Ahaa, https://www.blogger.com/profile/00473545455617487631 Huopalintu
kertoi tämän näyttävän helminukkajäkkärältä. 
Kiitos  Huopalintunen. =)




Valkoisia malvan kukkia. 


Keväällä toiseen, parempaan paikkaan siirtämäni 
juhannusruusut menivät hieman sekaisin kukkimisajoissa 
joten niissä on nytkin kukkia. =)


Olen aina pitänyt apiloista, 
niin valkoisista kuin punaisistakin. 

Apila tuoksuukin ihanalle. 



 Sipulinkukkakin on kaunis. =)






Lopuksi vielä päivänkakkara.

Meillä sitä kasvaa niin villinä
kuin kukkapenkissäkin.



Jotenkin koko moniviikkoisen urakan ajan,
n 9 - 15 tuntisten remonttityöpäivien jälkeen helpotti,
kun iltaisin kiertelin pihalla ja kukat lohduttivat
nollaten päivän. Antaen uusia voimia.



22.7.2015

Pionirakkauden aika alkaa olla ohi












Ihanasti nämä ovatkin kestäneet.
Viileä sää on ollut niiden suojelus. 
Kuumassa säässä ne olisivat
jo aikaa sitten heittäneet viimeisen henkäyksensä. 



Onpa ollut ihastuttavaa, 
suorastaan ylellistä,
saadessani hakea nuutuneen kukan tilalle 
pitkän aikaa joka päivä 
uuden ihanan pioninkukan. 





Vielä viikonloppuna pioneista
sekä muista pihan kukista
olisi voinut tehdä kimppuja muillekin. 



Mutta kaikella on kuitenkin aikansa. 
Nyt jäljellä on vain niitä muita.

Suojeluksesta ja päivänvarjosta huolimatta aika tekee tehtävänsä.
Monen monituiset kymmenet nuput ovat nyt kukkineet
ja on vihoviimeisten pioninkukintojen aika aueta. 

Snif. 












Miten niin vain helle olisi kesää?



Talvisin unohdamme
mitä kesä oikein on

Siitä lakkaamatta haaveilemme
läpi pitkän harmaan syksyn

Jouluna hetkeksi luovuttaessamme
hellitelläksemme
talven ihmemaan suomaa
valkoista iloa mielissämme

Elämme kuitenkin
talvenkin
jonkin muun kaipuuna

Kunnes uusi vuosi kallistuu
keväiseen linnunlauluun
ja jälleen
sydämessä pirskahtaa

Kesä on kesää vaikka sataisi
hellettä en koskaan kaipaisi

Vain poutapäiviä pyydän
yöksi hiukan kastetta
ja lempeitä tuulia

Makeita mansikoita
ja mustikkasuita

Paljaita jalkapohjia
Vaalenneita hiuksia
ja kesakoita

Lisäksi satoja
oman rakkaan suukkoja

Uimavettä lämmintä
Se riittää
Siinä on kesää



-Una Reinman-







21.7.2015

Onko sinulla riippumatto?





Olisipa meilläkin riippumatto. 
Kyllä minäkin siinä joskus levätä ennättäisin... 


Kuvassa Bossanova champagne perheriippumatto
Riippumattoshopin sivulta. Ah, miten ihana!


BOSSANOVA champagne, Perheriippumatto
BOSSANOVA champagne, Perheriippumatto
BOSSANOVA champagne, Perheriippumatto
BOSSANOVA champagne, Perheriippumatto


20.7.2015

Pieni tauko remontista






Sunnuntaina vielä odoteltiin kyläilijöitä joiden piti saapua viikonloppuna. 
Teimme samalla näitä remppahommiamme, kuulostellen toisella korvalla koko ajan 
josko he kohta saapuisivat. 
Parin litran lettutaikinakin odotti toista vuorokauttaan jääkaapissa... 

Puoleen päivään mennessä sunnuntaina vihdoin päättelimme, ettei kukaan 
tule, söimme mikroruoka-annoksemme ja ristimme kätemme, 
siis siksi, että eräs tärkeä etappi oli tullut remontissa tehtyä valmiiksi. 
Märkätilat oli käsitelty asianmukaisesti kosteusulkuaineilla viimeisen kerran
ja nyt ne saisivat kuivua ihan rauhassa. 

Koska meitä ei tarvittu kotona, emmekä olleet aamupäivän viimeisen kosteussulkutelaus 
sulkeisten jälkeen kauhian hikisiä emmekä likaisia, päätimme hypätä autoon, tankata sen
ja ajaa kauas pois... 

Meidän kauas pois-reissumme oli loppujen lopuksi
sellainen maakunta-kiertue. 

Ensin piti päästä kahville jonnekin ja paikaksi valikoitui Hollolan kirkkoa vastapäätä
sijaitseva Kunnantupa, jossa muistan Mamani kanssa joskus kahvitelleeni. 
Vaan sielläpä taisi olla yksityistilaisuus, joten jatkoimme matkaamme 
kävellen, huomaten jotta sitten viime näkemän vanhasta kirkonkylän kyläkaupasta
oli tullut kiva sisustustavarapuoti Pian makasiini, jota piti päästä kurkistamaan
vaikka minulla ei ollutkaan lompakkoa itselläni mukana.
Voinhan aina katsella, ja sielläpä olikin kaikkea ihanaa!

Niihin suurissa tikkuaskeissa nukkuviin hiiriin
mie ihastuin niin,
että niille ihan sydämeni menetin... 

Jopa kukkaruukutkin pihalla oli hurmaavasti laitettu esille...
Kertakaikkiaan ihana paikka!


Kaupan kulmilta lähti hiekkatie, jota en ollut koskaan ennen kävellyt. 
Sen tien varrella olivat mm nämä kyltit:
Ateljee Asta Pulkkinen ja Verantakahvila.



Vanha kanttorila, jossa nämä molemmat tilat sijaitsevat,
on ihan kivenheiton matkan päässä Hollolan kirkosta.
Ihana lasiveranta (ylimmässäkin kuvassa) sulatti sydämeni jo siinä kävellessämme.
Se ihan kutsui minua, varsinkin kun sinne sai ihan luvalla mennä 
sisään ja nauttia palat suklaakakkua ja kahvia ja vaikkapa lehteillä ihania puutarhakirjoja samalla.
Sisätiloissa on esillä kaikkea kaunista, niin talon henkeen kuuluvaa somistusta
kuin myös taidetta, laidasta laitaan.



150 vuotiaan kanttorilan pihamaalla on aitta jossa on lisäksi taiteilija Sirkku Muhlin
teoksia, joista varsinkin esillä olleeseen ruusutyttöpatsaaseen
(hmmm... mitenköhän ihmeessä =) ) ihastuin toden teolla, 
samoin kuin Muhlin kaikkiin kukkateoksiin. 





Kannattaa poiketa.
Ihana, suloinen paikka,
saat vähän palanpainiketta
joko suolaista
tai makeaa
ja bonuksena hyväntuulista taidetta. 





Hollolasta ajelimme Asikkalan suuntaan ja 
siellä poikkesimme Vääksyn kanavalla ostamassa 
jäätelöt, ja tietenkin vanhassa tutussa Lauran kaupassa ja sen 
alapihalla piti piipahtaa, katsomassa mitä uutta ja ihanaa 
siellä jälleen olisi. Villiviinit olivat entistä enemmän valloittaneet
pihaa joka on täynnä ihania patsaita, kukkia, ruukkuja ja rustiikkisia puutarhakoristeita.
Itse kaupassa oli jälleen mielettömän paljon uutta ihailtavaa ja hiukan hiveltävääkin.
Sieltä mies osti meidän kuvassa olevalle Mallorcalaiselle salamanterillemme 
kaverin. Koska kaksin on kivempaa.

Sitten auton nokka kohtia Lahtea ja kotia. 


Kotona olimme taas jo hyvissä ajoin. 
Lettutaikinan kaadoin sitten pois... 










Auton ikkunasta bongattua kesäkuuta
















Mun silmäni lepää maaseudun rauhassa ja vehreydessä, 
ei lainkaan kaupungissa. 

Tänään on Tikkukaramellipäivä... 



18.7.2015

Kuka hän lieneekään?








Pihassamme kasvoi jo puretun, n. 1920 rakennetun pihamökin paikkeilla
jännä vihreä tupsukka, eräänlainen lehtiruusuke,
jonka ensin viime kesänä ajelin vain ruohonleikurilla ylitse.



Aloin sitten tutkimaan puskaa tarkemmin.
Se oli sellainen erikoinen lehtiruusuke jollaista en ollut aiemmin nähnyt ikinä.
 Siksipä siirsin kasvin kukkapenkkiin viime syksynä katsoakseni,
mitä lehtiruusukkeesta kuoriutuu. 




Kasvi kasvoi ensin pituutta ruokomaisesti
miltein metrin korkeuteen saakka, 
 teki sitten kesäkuussa suipot kukkien alut,
ja avasi pian yksinkertaiset keltaiset kukat.



Itse kukinto sinällään muistuttaa syysmaitiaisen kukkaa, mutta
kasvi itse muistuttaa heinää ruokomaisella kasvutavallaan ja
heinämäisillä suipoilla, teräväreunaisilla lehdillään...?



Kukkien lakastuttua terälehdet menivät suppuun uudelleen 
heinäkuussa, samoin kuin olivat olleet ennen kukintaansa,
ja avasivat pian merkillisennäköiset koreat kookkaat siemenhahtuvansa... 



Tiedätkö mikä tämä kasvi on? 

Olen koettanut löytää sille nimeä, 
onnistumatta siinä. 




Edit: 24.7.2015: 

Mutta jee, tuntematon lukijani löysi kasvin 

Kasvi on Pukinparta!  

Itsekin olin sieltäkin etsinyt, 
mutta en sitten ehkä ihan osannut kaikkia kriteerejä 
tuonne hakuun kirjoittaa ylös, 
kun en saanut tätä vastausta itse. 

Kiitos kovasti tuntemattomalle lukijalleni. =) 




17.7.2015

Tähdenlentoja



17.7. - 24.8.2015 voit ihailla yötaivaalla 
Perseidien meteoriparven tähdenlentoja. 

Kuva Timo Kantola lainattu sivulta Perseidit 2010 videosummakuvia.
Saisinpa itse noin hienoja kuvia tähdenlennoista!
Mutta minä itse olen niin illantorkku, että taitaisin nukahtaa,
vaikka makuupussissa tähtiä taivaalta pihalla tuijottaisin...

 Kävisi samoin kuin tuossa 13.8.2009 kirjoittamassani runosessa:



Minun piti eilen valvoa
nähdäkseni tähdenlentoja
Nukahdin liian aikaisin 
viereen oman aurinkoni 

-Una Reinman-







12.7.2015

Valamonruusujen tuoksu




Viileän kevään ja juhannuksen jälkeen nämä suorastaan purskahtivat 
aniliininpunaisiin kukkiinsa ja nostivat alakuloisetkin suupielet väkisin ylöspäin.



Tästä alun ihanasta kukoistuksesta ovat sittemmin 
rankkasateet hieman kurmoottaneet kukkia.


Tässä niitä ihan ensimmäisiä ihanuuksia. 



Tuommoinen ruusuvuori meillä on pihassamme. 

Voitte kuvitella, kuinka  
ulkona yhä tuoksuu 
ruusun tuoksu... =) 

Ihan kaikkia voikukanlehtiä yms en ole ehtinyt siivota pois, 
koska remontti on teettänyt aika ympäripyöreitä päiviä. =(

Kuvaamaan ehdin silloin tällöin kuin 
miehellä on ollut tuumaustauko siinä, 
mitä sitten tekisimme... 

`♥•.¸♥¸.•♥´
 
Vuosi sitten tein valamonruusuista ruususiirappia.
Sitä on yhä jäljellä yksi purnukallinen.
Nyt en ehtinyt keitellä siirappeja...





11.7.2015

Vähän vielä pioneja





Nyt, viidentenä kesänä tämä piha
jossa ei aluksi kasvanut yhtään mitään,
on herännyt henkiin.


Pihalla hehkuvat suuret ruusumaiset pioninkukat nyt uusissa tuissaan, 
kuin ne olisivat aina kasvaneet juuri näin.


Remonttiin saa ihania pieniä vahvistustaukoja kun kirmaa toisinaan ihailemaan pioneja. 
Tai jotain muuta pihassa. Tai vaikka käyn ajamassa nurmikon...


Tuet suojaavat sateellakin suuria kukkia, etteivät ne alkaisi nuokkua.




Sateen jälkeen pionin kukka on painavimmillaan. 








Lisäsateensuojaksi olen viritellyt pionien
päälle vanhan päivänvarjon.




Hauskasti toisen tukiportin kohdille tuli vaaleita pioneja ja toisen kohdille hieman 
tummemman punaisia kukkia. Kaksi pioneistani kukki tänä vuonna vasta ensimmäisen kerran 
ja paljastui siis tummemmanpunaisiksi. Tai pinkeimmiksi, kuin toisen portin kukat.



Kauniita nämä pinkitkin ovat. 
Suloisia suorastaan. 
Molempia olen raaskinut poimia sisälle 
maljakkoon yhden kappaleen. 
Sellaiset kukat,
jotka olivat niin painavia että notkuivat 
miltein maassa... 





Ja pionien takana hehkuvat Valamonruusut... 
Niistä lisää myöhemmin. =) 


Päivän teema on: Piristä yksinäisiä.