Translate

9.6.2015

Nyt se alkaa...





 Believe, on luonut voimia meihin kaikkina näinä remonttivuosina.
Pitää uskoa itseensä, voimiinsa ja siihen,
että tämä talo on joskus valmis. Korjattu. Eheä.

Believe ei merkitse meille todellakaan mitään uskonnollista,
vaikka joku vieraistamme joskus niin on erehdyksessä hetken luullut.


Epämääräinen aulan ja eteisen oviaukko suurenee,
ja luultavasti portaiden kaidekin
tulee kevenemään jollain tavalla.



Believe sijaitsee strategisessa paikassa 
tämän viimeisen alakerran remontin aloituskohdassa,
aulan ja eteisen välisellä seinällä.


Meidän pitää Hanin tulevan kesäloman aikana repiä 
koko sivusiipi talostamme katosta lattiaan. 
Olemme laatineet remonttisuunnitelman, jossa on jokaiselle  
päivälle välillä 13.6. - 12.7.2015 tiukkaa työnkuvaa.  

Ensiksi poistamme eteisen ja märkätilojen välikaton,
jonka päällä olevan törkymäärän,
jota on noin puolen metrin paksuudelta, olemme ehtineet nähdä
remontoidessamme aulaa pari kesää sitten.

Siellä Believe-sanan takana eteisen ja märkätilojen välikatossa
puhallusvillan, edellisten remontoijien sinne piilottamien rakennusjätteiden 
hiirten- ja oravanpesien joukossa risteilevät mm ne talomme  
vesiputket, jotka joka ikinen talvi ovat jäätyneet 
 jossain vaiheessa, yleensä jo matalissa pakkasasteissa.

Putkia ei ole tätä ennen ollut varaa uusia.
Eikä ole oikein ole ollut voimiakaan moiseen,
enimmäkseen kahteen pekkaan rehkintään.



Tapettiseinä on jo kunnostettua, maalatusta aulan seinästä remontti jatkuu...


Viime kesän pidimme taukoa suuremmalta remontilta,
ja rakensimme uudesta puusta uutta, ettei joka ikinen kesä tarvitsisi
hengitellä kaiken maailman hiirenpesiä, pölyjä
ja muiden remppaajien aikaansaamia sotkuja.




Ihan kuin olisi ollut muutto 
meneillään kun pakkasin
pahvilaatikoihin astioita aulan kaapista, 
poistin seiniltä tauluja, kirjoja 
ja rakkaiden kuvia hyllyiltä... 



Remontoitavien tilojen katon alasromautuksen ja ulosviennin jälkeen revitään pois
kylpyhuoneen laatat ja seinät, samoin sauna kokonaan. Seuraavaksi vuorossa on eteisen,
saunan ja märkätilojen tosi paksujen lattiabetonien (huoh) poisto,
kunnes päästään siinne ongelman ytimeen, väärin tehtyyn alapohjaan.


Vain tyttären antama saunakiulu, -siili ja -tyynyt jäävät jäljelle saunasta.

Tähän operoitavaan osaan taloa on tehty jonkun remontoijan ihmeellisestä ideasta 
maanvarainen ja jääkylmä lattia. Se kaikki lattianaluseen ulottuva maaperä
sieltä betonikerroksen alta, luultavasti hiekkaa, joudutaan kantamaan ulos talosta
ja kaivamaan alapohja ryömintäkorkuiseksi.

Alapohjaan rakennetaan rintamamiestaloon paremmin sopiva rossipohja,
eristetään se, tehdään tiloihin uudet väliseinät, valetaan lattiavaluja, asennetaan lattialämmitys,
tehdään uusi kylpyhuone, vesiputket, uusi sauna, uusi eteinen, niiden sähköistys,
laatoitetaan kh:n ja saunan lattiat ja seinät, eteisen ja saunan seinät ja katot paneloidaan,
rakennetaan saunaan uudet lauteet, jne...

Tuon siiven nykyisen väärän lattiarakenteen on mm kunnan rakennustarkastaja määrännyt
purettavaksi ja korjattavaksi, ja vesiputkienhan olisi pitänyt olla kunnossa alunperinkin
mutta eivät sitten olleet, eli pakkohan tämäkin kohta talosta on korjata. 

Masuun kyllä koskee pelkkä ajatuskin siitä, mitä meillä on taas kerran edessä.

Astmaattisia omia keuhkojanikin vähän pelkään etukäteen...
Astmani suuttuu nykyään jopa siitä jos suren jotakin asiaa,
ja surujahan riittää...

Tiedän, etteivät hengityssuojaimet tule estämään pölyn hengitystä. 
Tiedän että samaa pölyä löytyy oviaukko- ja suojamuovituksista huolimatta
monta kuukautta myöhemmin jokaisen huoneen perimmäisestäkin kolosta.
Tiedän, että tulemme olemaan ihan puhki ja poikki.



Keittiön pelargonit haluaisivat jo ulos.


Tiedän myös miten auvoisan hurmiollinen on se hetki,
 kun saamme viimein tehdä loppusiivousta siinä
remontoidussa tilassa ja kaikki rehkintä on ohi.

 Sitten voimme sanoa, 
että tämän talon alakerta on kunnossa. 
Sitten olisikin jo yläkerran vuoro?
Vai jättäisikö yläkerran remontit
seuraavalle mahdolliselle asukkaalle?

Joku muu saa tästä sitten paljon ehjemmän kodin
kuin mitä me olimme talokaupoissa saaneet.

Laitan sitten kuvia. 



Viimeisiä hetkisiä pestä koneella pyykkiä,
sillä olemme sitten monta viikkoa ilman pesukonetta.
Onneksi on paljon remppavaatteita ja taloon tulee remontin ajankin kylmää
vettä jota voin kuumentaa vaikka isossa kattilassa pikkupyykkiä varten. 
Olenkin nyt pessyt etukäteen mm mattoja ja vienyt ne
puhtaina piiloon ja turvaan pölyltä.

Koska meillä ei ole sitten moneen viikkoon wc:täkään,
niin meidän oli pakko ihan ensiksi rakentaa pihalle puucee,
jossa on ekologinen kompostoiva käymälä. 
Ulkovessa on muutenkin oiva kesäisin tai kun on jono
kylpyhuoneeseen.
 Me nimitämme tätä omaamme bajamajaksi.
Se on niin hauska nimi. =) Nyt on pihalla päärakennuksen
lisäksi kolme muuta punamullanväristä rakennusta.
Bajamajan sisäpuoli on vielä maalaamatta,
kun mietimme vielä mikä väri sinne sopisi.


Joskus heinäkuun puolivälissä pitäisi märkätilaremontin olla valmista,
ja saamme jälleen siisteyden ja rauhan kotiimme, ilmalämpöpumpun, 
pyykinpesukoneen, kuumaa vettä vedenlämmittimestä ja tavarat paikoilleen.
Pääsemme jälleen omaan suihkuun, ja sisävessaan (ja jossain vaiheessa myös
saunaan, joka ei tosin ole kiireellinen.)

Siihen asti päivittelen
- jos jaksan -
blogia remontin keskeltä,
vinttiin evakkoon siirretystä
toimistomakkaristamme. 



__________________________

Edit 17.7.2015
Märkätila remontti jatkuu edelleen...
Ilmaantui muutamia yllätyksiä 
jotka viivästyttivät meitä
kahta rehkijää...

Huoh...

Siksi remontti ei todellakaan vielä tämän
kuun puolella valmistunut. 

En ole jaksanut postailla tähän blogiin remonttikuvia
enkä kuulumisia, mutta olen kirjoittanut päiväkirjaa
tuonne toiseen (Pikkutalo-)blogiin, jonka avaan esille sitten
joskus kun saan kuvatkin liitettyä kännykästä
ja kamerasta sinne.














R. Kelly - I Believe...