18.5.2015

Parc de la Ciutadella



Jos sallinnette, viivähdän vielä hetken näissä
matkamuistoreissukuvissani,
kun niitä vielä olisi hurjasti...
Vai joko kyllästyttää?


Tämä satumainen puisto
on kestänyt aikaa ja aivan selvästi 
ihmiset rakastavat puistoa 
suurella sydämellä. 



Epätodellisen kaunista, eikö vain?


1800-luvulla perustetun kaupunginpuiston penkeillä  
ja nurmikoilla lepäili siestanviettäjiä.
Katetussa huvimajassa nukkui joku päiväunia. 

Kaikkialla vallitsi ihana tunnelma...

Portaita kulki sinne tänne, 
vesielementtejä oli paljon sekä
monituisia upeita patsaita,
kukkia, puita 
ja tietenkin linnunlaulua.


Ihan kuin marmoriset neidot
näkisivät kyyhkyset... =)
Marmoriin ikuistetut näyttävät kuin heräävän eloon
ja ilahtuvan pulujen pienistä punaisista jaloista kipittelemässä ihollaan... 



Aika on karhealla kädellään
hieman jo runnellut marmoristen kaunotarten
pintaa, siltikään niiden kauneus ei ole kadonnut.


Puistossa kaikui lasten naurua ja nuorison kisailua.
 Näköjään unelmien luokkakuviakin otettiin puistossa.
Yhtäkkiä kaikki hyppäsivät ilmaan
kuvaajan kehotuksesta... 
Ihana idea. 

-Ei kai Suomessakaan enää 
pönötetä suorana sisätiloissa 
ja oteta jäykkää kuvaa 
jossa kukaan ei ole itsensä näköinen?


Puiston monituisia patsaita.

-Ja patsashevosen polvella 
ihana mustis...

Patsaat liittyvät suureen suihkulähteeseen
joka hallitsee puiston keskustaa.
Monumentin korkeimmalla kohdalla
on kullattu valtava patsas, jota muut varmaan
ovat esitelleet ihan tarpeeksi.
Mie keskityn näihin vaatimattomampiin
mutta romanttisempiin kohteisiin.



Patsastelua edelleen...


 Puistoon kuuluu myös muita osioita, joissa emme tosin käyneet. 



Mmm... 
Rakastan muratteja, 
vaikka mummo sanoikin aina:
Muratti, murheen kukka.
Hän tarkoitti että muratti tuo taloon murhetta.
Mutta olen sittemmin lukenut asian olevan päinvastoin,
komeasti kasvava muratti 
tuokin iloa ja onnea tullessaan.

Sitä vastoin meillä kovinkin jossain vaiheessa
suosittu ruukkukasvi Kodin onni, on Välimeren maissa
ihan rikkaruohon kaltainen nokkosmainen vitsaus.
Niin nuo muratitkin villiintyvät ja niitä karsitaan
rankalla kädellä etelän maissa.

Meillä nuo kumpikin kasvi hädintuskin elävät hetkisen ruukuissaan
ja nuupahtavat pian, koska huoneilmasto ei ole niille suosiollinen,
ja taas me ostamme uuden,
kunnes menetämme sen...





Näitä maastokuviorunkoisia puita en tunnistanut...
Näissä ei ollut tähän aikaan lainkaan lehtiä
mutta niiden lehti on muodoltaan
hiukan vaahteramainen.








5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Heips Allu!

      Niin, me ei sitten saksaan mentykään...

      Ehkä joskus toiste sitten...

      Poista
    2. PS Allu, jostain syystä blogiisi ei voi kommentoida...?

      Poista
  2. Joo, ei tuo Kölnin näköistä ole :D
    Kumma se kommenttijuttu, en ole mitään muuttanut. Nämä on niitä blogiavaruuden ihmeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomanut myös että tämä oma bloggerin blogini on hiukan sekaisin...
      Pitäisi etsiä uusi blogin kotipaikka...

      Poista


♥ Kiitos kommentistasi! ♥