Translate

15.4.2015

Tästä se alkaa - kukkakuvien kavalkadi!





 Tämä harrastelijapuutarhuri ilostuu
kevään ensikukista melkein yhtä paljon 
kuin omien lastensa näkemisestä pitkästä aikaa.

Rakkautta 
on molemmissa tapauksissa runsaasti ilmassa,
enkä silloin oikeastaan muuta näekään
kuin hymyjä, tähtiä ja sydämiä.  

.¸¸.••.¸¸.•´`•.¸¸.••.¸¸. 


Helleborus 


Jouluruusu
on vielä hieman unisen näköinen 
näin aikaiseen kevääseen herättyään,
lumitäkkinsä pois päältään heitettyään.

Jouluruusu 
on jotenkin liikuttavan 
vaatimattoman 
suloinen 
haukotellessaan 
punaposkisena 
kukkapenkissään. 

.¸¸.•♥•.¸¸.•´☆`•.¸¸.•♥•.¸¸.  
 
Se on muuttanut tänne kanssamme
samassa muuttokuormassa.

Ensimmäisen keväänsä keittiön ikkunalaudalla 
ulos kaihoisasti katseltuaan se pääsi pihalle 
jonne se on asettunut pysyväisesti.

Se on levittänyt juurensa vakaasti
kukkapenkin pohjalle, 
ja kukkinut alusta asti lähes lakkaamatta. 




Krookuksia kukat avoimina
kuin flamencotanssijan rimpsuhameet 
ja tietenkin kohti energian antajaa, aurinkoa.



Scilla siberica

Viime syyskuussa lahjaksi saamiamme  
idänsinililjoja,
tuttavallisesti scilloja, kasvaa
vielä babynä valkoisten krookusten seassa
muodostaen pian yhdessä 
kukkapenkin sinivalkoisia kevätterveisiä.

Tuskin maltan odottaa 
liljojen avaavan pikkuruiset kukkansa.



Galanthus nivalis 

Siirsin syksyllä lumikellot toiseen paikkaan
josta syystä ne vähän loukkaantuivat,
mutta kyllä ne varmaan viimeistään 
ensi kevääseen mennessä ovat leppyneet... 




Tämä on siis virvalilja. 

.¸¸.•♥•.¸¸.•´☆`•.¸¸.•♥•.¸¸. 

Harakat nostelivat syksyllä naureskellen 
kaikkien kukkien nimilaput 
pois paikoiltaan, 
uteliaina,  
kurkistaakseen
mitä ihmettä niiden kylttien alla olisi.

Eihän sieltä mitään löytynyt
mutta lintuja kovasti 
sekin niin nauratti.




Annan siksi nyt joidenkin kukkien kukkia, 
ihan anonyymeinä. 

Ne ovat nyt vain valkoisia,
valkovioletteja
ja keltaisia krookuksia.
Tai sahrameita... =)