7.4.2015

Nyt on kaikilla lapsilla ammatti!



♥♥♥♥


Keskimmäinen lapsonen valmistui maaliskuun lopussa ammattiinsa,
jota työtä hän on jo jonkin aikaa tehnytkin. 
Veljekset ovat samalla alalla. Nuorimmainen, ainoa tytär, 
on jo kertaalleen valmistunut yhteen ammattiin mutta aloitti jo ajat
sitten toisen ammattiin valmistavan koulutuksensa
ja saa siten kohtapuoliin toisenkin ammattinimikkeen.

Aina ei voi peruskoulussa jo tietää, mikä kenestäkin isona tulee.
Itse en tiedä vieläkään mitä minusta tulisi.
Lapseni ovatkin paljon järkevämpiä kuin minä koska heillä on selkeät
tulevaisuudennäkymät ja rutkasti tervettä kunnianhimoa. 
He ovat kaikki sitkeitä puurtajia. 

♥ ♥ ♥



Onnea keskimmäisellekin! 



Kun hän ilmoitti piipahtamisesta pääsiäisenä luonamme,
tein tarjottavaksi pasha-hätävara-korvikkeen,
ja sankari itse avasi valmistumisensa kunniaksi makean venäläisen kuohuviinin
terassin lattiaa kuoharilla kostutellen ja avokkinsa kera kopautimme maljoja yhteen.


Salud! 
Cin cin! 




Isoveljensä saapui päivää myöhemmin puolestaan oman avokkinsa kanssa tuomaan 
pääsiäiseemme lisää suklaata sekä nauttimaan pikaleivoksia ja mämmiä
jota olin lapsosia varten varannut jääkaappiin, kerman kera tietenkin. =)



Ihanaa, kaikista Murusista 
on tullut jotakin.

PS:
Meidän vuoksemme ei
tänäkään pääsiäisenä vahingoitettu lampaita.













3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut äidille upeista ipsuista!

SS

mimon mami kirjoitti...

Mitäpä äiti muuta voisi lapsilleen toivoa kuin terveyttä ja hyvää tulevaisuutta. Aurinkoista viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Onnet kaikille! t:Sini :-)