Translate

30.3.2015

Laventelisydän






Rakastan laventelin tuoksua. 


Tällaisia laventelisydämiä piti tehdä jo viime syksyn juhlallisuuksiin, 
mutta viime vuoden laventelisatoni oli aika minimaalinen.
Laventelit olivat kärsineet kovan kadon edellisen talven johdosta, 
eikä hellekesä paljoa auttanut loppuja selviytymään ja kukoistamaan. 
Kastelusta, hoidosta ja huolestuneista katseistani huolimatta 
laventelisato jäi surkeaksi.

Olen tilannut kokoelman erilaisia 
kuviosaksia, mutta ne kuulemma saapuvat 
luokseni vasta touko - heinäkuussa... 
Sitten saan leikattua kauniita reunoja. 
-- Ja parsinneulani kärki oli tosi tylsä! 
Pitänee ostaa niitäkin uusia... =) 





Tuo kimppu on oikeastaan kaikki, mitä viime vuonna pihalta 
sain kerättyä laventelinkukkia, Lavandula angustifolia.
Tässä niitä ovat kuivattuina 
ja osittain jo riivittynä.

Laventelinkukista piti tehdä jokaiselle 
juhliin osallistujalle oma huopainen sydän, 
jonka voi laittaa vaikkapa vaatekaappiin 
tai villavaatelaatikkoon 
karkottamaan ötököitä. 

Vaikka eipähän uusissa asunnoissa mitään ötöjä ole. 
Näissä vanhoissa taloissa sitä vastoin saattaa sellaisia jostain 
vanhoista purueristeistä joskus yllätyksellisesti esille kömpiäkin.














Otetaan esille Salli-mummon sydänpiparimuotti,
ja huopaa ja leikataan violetista huovasta kaksi sydämenpuolikasta.
Seuraavaksi pistellään pari nappia toisen sydämen koristeeksi,
  parsitaan pari neulanpistoa jolla yhdistetään miltein koko sydän, 
paitsi jätetään täyttöaukko, johon laitetaan täytteeksi
pikkuinen keko laventelin kuivia kukkia,
ommellaan sydän kokonaan kiinni 
ja tuoksusydän on valmis. 





Jotta laventelia olisi hieman enemmän 
tulevana syksynä, olen ostanut Lidlistä
tällaisen pienen annoksen lisää laventelin 
siemeniä kera minikasvihuoneen. 

Laitoin kasvamaan ne tänään,
koska laventeli itää hiiiiitaaaaaaasssssti.

Nimimerkki: NYT MUISTAN SEN,
viime vuonna hieman hötkyilin...