Isoisien perintöjä

Hanin isoisä nukkui pois jokin aika sitten. 

Todella nopeasti hänen suuri asuntonsa tyhjeni ja kaikki 

mitä aineellista hänellä oli ollut eläissään, katosi pois jonnekin,
ja asuntokin pantiin perikunnan toimesta pikaisesti myyntiin... 

Ihmettelin Hanille eikö kukaan ihan oikeasti tarjonut hänelle yhtään
mitään konkreettiseksi, fyysiseksi muistoksi isovanhemmistaan?
Ei ollut tarjonnut.

Hani juo aamuisin pannukahvia, kuten isoisänsä. Muistin tämän pikkuruisen 

kahvipannun jossa isoisänsä keitti aamukahvia itselleen, ja kai mummon vielä 

eläessä, myös hänelle. Mietin, olisiko pikkuinen kahvipannukin kenties jo 

poissa vai saisiko Hani edes sen muistoksi menneistä sukupolvista.
-Kysyisi edes. Ja hän kysyi. 

Kävi ilmi, ettei pikkuruista kahvipannua ollut kukaan ennen asunnon nopeaa myyntiä

vielä huolinut. Siispä tuon kaffeepannun sentään sai Hani perinnöksi isovanhemmistaan.

Nyt Hani keittää sillä aamuisin ennen tunnin suuntaansa
kestävää työmatkaansa vanhan ajan nostalgiset kahvit itselleen. 

Ehkä isoisän pannukahvien hyvän hengen turvin 

hän sitten lähtee ajoreitilleen. 

Itse en oikeita isoisiäni syystä ja toisesta saanut koskaan nähdä

mutta minulla oli isoisäpuoli, Lauri-Pappa-rakas,

josta niin ikään jäi minulle perinnöksi vain 

muistot, valokuvat ja tämä pieni puukauha, 

jonka Pappa veisti minulle ihan ikiomaksi.

Kauha on minulle rakas,
eikä sillä koskaan tehdä ruokaa.
Se on muisto.

Sen vierellä on Salli-mummon 
häälahjaksi lähettämä posliininen
mittalusikka. Sekin on ihana. 

Se mitä meistä jää, 

voi aineellisesti olla vähäistä

mutta muistoja jää meistä 
ihan kaikista.