Translate

2.12.2014

Joululeivontaa 2




 ✿•  


Toiset asettavat tähtien sakarat hillon päälle. 
Mie laitan sakarat alle, että hillo pitää aloillaan ne paiston ajan
Toiset voitelevat ennen paistoa tähti-/ joulutortut,
mutta mie en koskaan voitele torttuja,
niin kohoavat mielestäni paremmin, 
Yleensä jäähdyttyään ripottelen vielä tomusokeria päälle, 
että näistä tulee semmoisia
lumitähtiä
Miten sinä teet tähtitortut? 

Tuossa kuva napattu ennen kuin ehdin
tomutella ne. =)

 ✿•   





Pehmeä piparikakku 
Gluteeniton 


4 munaa
3 dl sokeria
1½ dl kermaa
1½ dl voisulaa
4 dl gluteenittomia (Semper) jauhoja
2 tl piparkakkumaustetta
1 tl vaniljasokeria
½ tl kardemummaa
2 tl kanelia
1 tl soodaa
1 tl suolaa


Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Varaa kerma ja voisula valmiiksi.
Lisää vaahtoon vuorotellen kuivat aineet, voisula ja kerma.
Kaada taikina jauhotettuun (2 l) kakkuvuokaan ja paista
175 asteessa n: 50 minuuttia.


Tämä kakku maistuu päivän tai pari pv vanhana parhaalta.
Kakku sopii gluteenittomille vaikkapa
joulukakun tai joulupiparien korvikkeeksi.


Kakun voi myös erinomaisesti pakastaa.




 ✿•  


Pakastatko sinä pakkasen täyteen jouluherkkuja?
Soon ihan hyvä idea, leipoa jo nyt, 
níin pääset helpommalla joulunpyhinä.

Justiinsa pakkasesta sulaneet leivonnaiset 
ovat kyllä aivan kuin juuri leivottuja.
Nam.



 ✿•