12.11.2014

Hyvästi pikkumetsä







Tiistaina aamukahdeksalta alkoi kuulua läheltä moottorisahan meteliä.
Katsoin pahaa aavistaen olohuoneen ikkunasta, arvaten oikein. 
Pikkumetsässä oli mies oranssissa turvakypärässä ja sadetakissa 
moottorisahan kanssa puita kaatamassa!

Noin lähellä metsuri kävi pikkutaloamme...
Noista ikkunoista pelokkaasti katselin,
kaataako hän aivan kaiken... =(



3.11.2014 kuvattu näkymä 
jäi viimeiseksi kuvaksi
kokonaisesta pikkumetsästä...


Rakas pikkumetsä 
jossa tykkäsin kävellä 
ja sen ihmeitä kuvata,
on suojannut tähän asti 
pikkutaloamme liikenteen ääniltä
ja tuulelta ja nyt joku kaataa 
sieltä pois niitä suojaavia puita!






Kun viime sunnuntaina, isänpäivänä,
 katselin ikkunasta
vielä kokonaista metsikköä,
olin murheissani kammottavan, törkeän 
ja tarkoituksella ilkeän tekstiviestin saatuani.  

Mun sydän, joka oli ollut jo ihan tarpeeksi
murheissaan muistakin asioista
oli nyt entistä muljahtelevamman kipeä.  

Koetin rauhoittua. 
Viestin nähnyt hani käski unohtamaan koko jutun... 
Mutta tekstiviesti koski muitakin ihmisiä, ja 
olin siksi ihan romuna. Jotain kuoli sisimmässäni... =(


Kyynelteni läpi näin jonkin ruskean vilahtelevan
edestakaisin parissa havupuussa pikkumetsän rajamailla.
Piti pyyhkiä kyyneleet, jotta näkisin paremmin
mikä viuhtoo edes takaisin kuusen
ja männyn oksistossa.

Se oli pieni orava jonka masu oli jo muuttunut
talvipuvun valkoiseksi. Se katkoi pikku hampaillaan pieniä oksia
männystä ja hyppeli oksa suussaan salamana
kuuseen jonne se teki talvipesää...

Oi sitä ihanaa pientä ahkeroijaa!
Se sai melkein vietyä murheeni pois,
sen hetkeksikään lakkaamatonta ahkerointia katsellessani.

Sitä katsellessa oli 
pakko hymyillä läpi kyynelten. 



Mutta muuten tulen ikuisesti yhdistämään isänpäivän tuohon
järkyttävään tekstiviestiin...




Koetin sillä kurjan tekstiviestin sisältäneellä kännykällä
kuvata oravaa, mutta en onnistunut, pikku tupsukorva oli liian nopea.
Ei kuva onnistunut alakerrasta hakemallani kamerallakaan,
kun orava oli niin täpinöissään. 

Päätimme Hanin kanssa lähteä kauppaan ostamaan sille pähkinöitä 
mutta unohdin, ettei ip-sunnuntaina ole kaupat auki.
Sekin vielä.




Ja nyt joku ilkimys on pikkumetsän kimpussa.... =(


Siksi tiistaiaamuna hetken moottorisahamiestä ikkunasta katseltuani
etsin nopeasti hanin tavaroista lippusiimarullan, jonta hän on
varmaan rallikisoja varten joskus hankkinut ja lähdin solmimaan nauhaa puihin,
joita en halunnut kaadettavan,
ja vein samalla lintulaudalle auringonkukkiensiemenien
joukkoon vihdoin maanantaina hankittuja pähkinöitä.

Onneksi oravan talvipesä sijaitsee kuusessa 
joka ON meidän puolellamme, 
mutta eivät tunnu tonttien rajat olevan 
muutenkaan tiedossa 
uudella naapurillamme... =/ 


Jossain vaiheessa 
oranssiasuisia miehiä oli kaksi ja
he osoittelivat turvanauhojani...

Lopun päivää istun olohuoneessa, vatsa solmussa, neulomassa joululahjasukkia ja
kurkin ikkunasta moottorisahan raikuessa tuntikausia, toivoen, että lippusiima suojelee
 edes ne tietyt puut. Sen pienen metsäneläimen pesäpuun, 
sen joka sai pyyhittyä miun kyyneleeni sunnuntaina 
pelkällä olemassaolollaan.

Iltaan mennessä pikkumetsästä 
oli kadonnut puolet. =( 

Eikö metsien reunamilla asujia 
suojaa mikään siltä,
että metsänomistaja saakin yhtäkkiä 
päähänsä kaataa kaiken pois!? 

Pikkumetsä oli ollut yksi syy, 
joka oli vaikuttanut aikoinaan 
pieneltä osaltaan 
tämän talon ostopäätökseen, 
kun luulimme sen olevan tuossa aina... 



Tänään, keskiviikkoaamuna pikkumetsän tuhoaja palasi
metsikköön, tai siis pikkumetsän puolikkaaseen
ja moottorisaha raikuu jälleen... =(

Lippusiima on toistaiseksi toiminut,
mutta en tiedä kuinka kauan.


Keskiviikkoiltana metsästä on jäljellä
vain muutama pystyssä oleva puu... =( 
Pikkumetsä on kadonnut.




Voi miten minä sitä pikkumetsää rakastin.




Se oli levähdyspaikka jäniksille ja ketulle.
Se oli kotipaikka punarinnalle, mustarastaalle, oraville, Ville-varikselle,
ja sen joka kesäiselle uudelle pesuelle, peipoille, käpytikalle
ja monelle muulle kesälinnulle...

Miksi kaikki vähäkin luonto,
vihreys ja kauneus pitää tuhota? =(




Minkähän linnun pesä 
tämä maahan kaatuneiden puiden 
mukana pudonnut on ollutkaan...? 



Tässä metsuri on osittain meidän
ja osittain VR:n puolella raivaamassa!
Koetin mennä häätämään häntä mutta
hän sattui näkemään minut jo tuolla hetkellä
kun kuvasin häntä kännykällä, ja hän lähtikin... 

Torstaihin 13.11.2014 mennessä
kaikenlaiset näkösuojapensaatkin ovat poissa,
jotka itseasiassa kasvoivat VR:n puolella... 
Saamme nyt mm nauttia erään autopurkaamo/korjaamon näkymiä 
tahtomattamme vaikkapa terassillamme... =(


Anna 
(kaupunkilaiselle???) 
miehelle tehdas, tontti ja valtaa.
Hän palkkaa avukseen toisen miehen 
ja antaa sille moottorisahan 
jolla tuhoaa kaiken näkösuojan... 
Jotta kaikki kansa näkisi 
sen miehen tehtaan... 


Pikkumetsää ei enää ole.
Siitä on vain rippeet jäljellä...
Olen tästä niin pahoillani... =(
Pikkumetsä oli minulle rakas. 





Enää vintin ikkunasta ei näy metsää,
vaan muutamia puita.

Onneksi taloa lähimmät
säästyivät hiukan kesän paahteen suojina talollemme, ja se
oravanpesäkuusi, joka tosin on meidän puolella
mutta niin oli tontin toisessa päässäkin muutama pajupuska
meidän puolellamme. Rajat häilyvät tietyissä tilanteissa... 

Nyt valitettavasti kuuluu 
liikenteen äänikin sisälle pahemmin.
Nyt tuulee vielä enemmän 
muutenkin tuulisella pihalla.

Ja se metsä,
joka piti olla vasta valmistuneen
terassimme näkösuoja,
on poissa...


Missä punarinta, 
varis ja mustarastaat 
nyt pesivät?  

Jossain muualla... =( 






Edit 5.11.2015:
Rakastan punarintaa mutta ne eivät tulleet tänä kesänä lainkaan koska meillä ei ole enää suojaavaa metsää... Myös nimikkovaris Ville muutti muualle. Mustarastas samoin muutti kauemmaksi. Kaipaan niin mustarastaan ja punarinnan laulua...



21 kommenttia:

  1. Voi Una, olen niin pahoillani, että joudut kokemaan moista. Ilkeät tekstiviestit pyyhi mielestäsi ja jätä sellaiset ihmiset omaan arvoonsa. Meidän mökkimaastosta on ympäriltä kadinnut lähivuosina paljon metsää....surullista. Pakko vaan tyytyä metsänomistajien mielivaltaan. Avohakkuita en rakasta itsekään. <3 Lämpimin ajatuksin sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarjuskainen. ♥

      Niin, mikä siinä onkin että sitten kun metsään kosketaan, niin se hakataan kokonaan maan tasalle...? =(

      Poista
  2. Luin - ja itkin minäkin. :(
    Pari vuotta sitten lähti iso osa puustosta meidänkin nurkilta. Silloinkin itkin. Ja kirosin. Joillekin se metsä on vain yhden sortin säästöpossu. Ikinä en ole nähnyt täkäläisten metsänomistajien kuleksivan metsissänsä. Tai no joo, ne pari kertaa, kun minun - "kaupunkilaisen" - piti lähteä oppaaksi sienimetsään. Ikänsä täällä asuneet ja eksyvät omiin metsiinsä, raukkaparat. :P
    En osaa lohduttaa. Jotenkin siihen turtuu. Ajan oloon. Silti yhä, siellä risukannokossa kuleksiessani, tahtoo itku päästä.

    "kaupunkilaishörhö"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi. =(

      Miulle tuli kanssa ihan sellainen tunne että olen kokenut tämän ennenkin. Kun kävimme vuosia sitten katsomassa erästä Keravalaista asuntoa, ihastuin sen takapihaan jossa kasvoi korkea pensasaita suojaavasti ympärillä ja takapihan perukoilla oli metsää, ja sen takana kulki kävelytie....

      Jo ennen muuttoamme joku oli leikannut osan pensasaidasta pois ja asuessamme kaupunki kaatoi metsän ja naapurit muut puut pihalta... =( Huoh.

      Poista
  3. Onpa surullista. En aina oikein jaksa uskoa siihen, kun sanotaan, että suomalaiset ovat niin suuria luonnonystäviä... On alkanut tuntua,
    että se on ihan täysi myytti koko homma... Karmeita kaikki avohakkuut, mutta surullisinta on, jos niitä tehdään keväällä/kesällä tuhoten linnunpesiä poikasineen. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, no, ymmärtäisin jos puut olisivat vaikka niin vanhoja, jättiläisiä ja lahoja sisuksistaan niin kuin tässä talossa oli pihalla yli 100v puita jotka oli valitettavasti ihan pakko kaataa, ja istuttaa sitten niiden tilalle heti uusia kasvamaan. Mutta pikkumetsikössä ei ollut sellainen tilanne...

      Poista
  4. I am so sorry for your loss!! Mine is being slated for destruction, as well!!
    I love that squirrel!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You Judy. ♥

      I really love trees... =/

      Poista
  5. Voihan kamala!!! En voisi kuvitellakaan, että 'kotometsä' kaatuisi. Vähän tuolla kauempana komean männikön ukkoni aikoinaan pelasti menemällä kirkkoherranvirastoon sanomalla, että 'meinaatteko minun kirkkoni kaataa'. Ukko kutsui koko kirkkovaltuuston meille kahville, ja väki huokasi syvään, että onpa komeaa metsää ja onhan heillä sitä muuallakin. Nyt alan pelätä tuon puolesta. Onneksi työrmäsin erääseen uuteen valtuutettuun.

    Vähän toisin on minulla tämän kotometsän kanssa. Kävin yksi ilta naapurin puheille vähän huolissani, että jos myrsky tulee, niin pari lahoa koivua voi kaatua. Mies on puiden rakastaja, joten katsoi, että voihan siitä muutaman ottaa, tai kutsua sähkömiesten kaatamaan. Ei ole vielä näkynyt.

    Otan osaa sinun suruusi. Löydä toinen puoli jutusta. Saat roimasti enemmän aurinkoa ensi keväänä! Ja pian siinä kasvaa puolukat.

    Leila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No... mie kärsin (sairastan, tai kuinka sen nyt ottaa) sellaista kuin melasma, eli joudun kesät talvet käyttämään suurisuojakertoimisia aurinkovoiteita, joten aurinko ei ole minun juttuni eikä myöskään miehen... Meillä jopa talo kaipaisi mielummin varjoa...

      Poista
    2. Melasma on ollut riesanani jo 15 vuotta... =(

      Poista
  6. Todella surullista.
    En tiedä mitä sanoa, itkettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on... ihan tyhmää ja surullista. =/ Ja näin saa kuulemma tehdä kuulematta mitenkään naapureita...

      Poista
    2. Minkä kokoinen tontti teillä on? Jos laitat sinne entisen metsän reunaan kasvamaan kuusia. Eihän se tietenkään ole sama ja kestää TODELLA kauan ennen kuin ne ovat isoja. Mutta ehkä sillä tavalla seuraava omistaja pääsisi nauttimaan joskus samasta kuin sinä.

      Poista
    3. Idea on aivan ihana. =) Meillä onkin omalla tontillamme kasvamassa puita, mutta niidenkin kasvaminen vie vuosia.... ♥

      Poista
  7. Surulista! Vanhempieni mökillä oli kaunista metsää. Naapurin vanha isäntä kun kuoli, lapset panivat koko metsän maan tasalle, Kyllä oli surkeannäköistä. Meillä on nyt täällä isolla lähikadulla kaadettu satoja vanhoja puita viime viikoilla, vatsassa kertää, kun ohi ajaa. Koko naapurusto pilalla, ei auta lupailut uusista. Ei ne minun aikanani ehdi samaan kokoon. Sanoinko jo, surkeaa. Hei mutta, orkut on ihania, toivottavasti joku jäi luoksesi <3

    VastaaPoista
  8. Tästä aiheesta Kaarina Davis kirjoitti paljon uusimmassa kirjassaan Toisinnäkijän päiväkirja.

    Surullista, että vain raha ratkaisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mikä tässä ratkaisi. Ihan suotta tuo pikkumetsikkö kaadettiin... =(

      Poista


♥ Kiitos kommentista! ♥