24.10.2014

Halloween






Tämän kuukauden viimeisenä päivänä virallisesti 
vietetään All Hallows' Eveä, eli  Halloweeniä.  
Me Suomessa vietämme samantyylistä Pyhäinpäivää 
eli Vainajien muistopäivää. Vai olisiko Kekri oikeastaan 
se meidän vastaava juhlamme? 


Katsotaanpa mitä Wikipedia vähän tiivistettynä sanoo:
Nykyinen pyhäinpäivä on yhdistelmä kahdesta juhlasta: kaikkien pyhien päivä 1. marraskuuta ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä 2. marraskuuta. Suomessa siitä on tullut yleinen vainajien muistopäivä. Silloin monet vievät läheisten haudalle kynttilän tai kukkia kuolleiden muistoksi. Kotona voidaan myös sytyttää kynttilä läheisen muistoksi. 

Vanhoista ajoista on Suomessa vietetty syksyllä sadonkorjuun päättymisen jälkeen kekriä.
Sana kekri tarkoitti kansankielessä viimeiseksi jäämistä tai jonkin päättymistä. Kekri merkitsi myös vuoden vaihtumista maatalousyhteisössä. Sanan etymologiaa ei kuitenkaan ole voitu selvittää. Sen on arveltu olevan samaa alkuperää kuin pieni­muotoisia pitoja tarkoittava sana kekkerit. 
Sanaa kekri on vaihtelevasti käytetty merkitsemään myös myöhään syksyllä kylvettyä ruista, aavetta, mörköä tai pelätiksi pukeutunutta ihmistä.

Varhaisempina aikoina kekrillä ei ollut mitään tiettyä kalenteriin sidottua ajankohtaa, vaan sitä saatettiin samassakin kylässä viettää eri taloissa eri aikaan sen mukaan, milloin kukin oli saanut tärkeimmät syystyöt loppuun suoritetuksi.
Kekri oli sadonkorjuun juhla ja karjamarkkinoiden aikaa, ja runsaalla ruoalla kestittäminen oli kekrinvietossa tärkeässä asemassa. Esimerkiksi kekripyörykät ovat lihapyöryköitä, joihin on laitettu sadonkorjuusta tulleita aineksia, kuten esimerkiksi punajuurta. Lammaspaisti oli toinen tyypillinen juhlaruoka, jota syömään kutsuttiin myös suvun vainajat.

Myöhempinä aikoina kekrin osuminen samaan ajankohtaan kirkolliseen pyhäinpäivän kanssa johti toisaalta siihen, että se alettiin käsittää myös vainajien muisto­juhlaksi, jollainen se kuitenkaan, vastoin nykyisin yleistä luuloa, ei alun perin ollut. Se oli ilon juhla. Silloin laulettiin, leikittiin ja tanssittiin.

Siitä muodostui 1800-luvulla myös palvelusväen läksiäisjuhla, jonka jälkeen heillä oli kaksi viikkoa vapaata ennen uuteen taloon siirtymistä. 
Koska kekrin käsitettiin vanhastaan merkitsevän vuoden vaihtumista, liittyi siihen usein myös erilaisten enteiden kuulustelua ja tulevaisuuden ennustamista samaan tapaan kuin nykyisin uuteenvuoteen. 

Kekri muistutti usein saksalaisia karnevaaleja. Siihen liittyi myös tavallisimmin 12 päivää kestänyt jakoaika, jolloin ei yleensä tehty työtä enemmän kuin oli välttämätöntä. Kekrin toisena päivänä lähdettiin ”kekriä kiertämään”. Kylissä liikkui seurueita, joissa oli mukana kekripukeiksi tai kekrittäriksi naamioituneita hahmoja ja jotka halusivat taloista kestitystä.
Ilmeisesti merkittävin hahmo oli kekripukki, sarvekas ja pelottavan näköinen olento. Kekripukki voitiin koota niin, että karhuntaljan tai vastaavan alla käveli kaksi miestä, kauhat sarvina, kirves kuonona ja pitkä varsiluuta häntänä. Olkia, turkkia ja naamareita käytettiin myös tässä rakennelmassa. Suomessa kekriä juhlitaan mm polttamalla kekripukki.

(Luin koko ajan kekripukin keripukiksi johon sitä ei kannata sekoittaa.  
Kekripukkia ei pidä sekoittaa myöskään olkipukkiin, 
nuuttipukkiin tai vaikkapa joulupukkiin... =) 





Jossain päin maailmaa tätä tämän ajan juhlaa vietetään nimellä Kuolleiden päivä
Britit viettävät Guy Fawkesin yötä. Venäjälläkin tähän aikaan on Vanhempienpäivä 
jolloin on perinteisesti käyty haudoilla, muisteltu kuolleita ystäviä ja sukulaisia.

Eli siellä täällä koko maapallollamme samaan aikaan, kun pimeys ja synkkä syksy 
saavat elosta ja arjesta vallan, muistellaan menneitä sukupolvia, 
valaisten hautausmaita ja pimeyttä lyhdyin ja kynttilöin.

Itse olen sitä mieltä 
että lähimmäisiä ja sukulaisia
pitäisi muistaa heidän elossa ollessaan 
eikä vasta sitten, 
kun heitä ei enää ole... 

Silti sytytän kynttilän jos toisenkin kodissani
menneille polville.
Heille jotka näin viimeksi lapsena
tai joita en ehtinyt nähdä lainkaan...



Olin hankkinut tuon kuvissa näkyvän kurpitsan koristeeksi tupareihimme ja sen seuraksi 
piti tulla monta pikkuista söpöä kurpitsaa mutta nekin jäivät puuttumaan kuten niin monta 
muutakin suunnittelemaani tuparikoristejuttua, mutta se siitä. Piti vaan kertoa kurpitsasta 
vielä sen verran että ensimmäistä kertaa ikinä kokeilin millaista olisi kaivertaa kurpitsalyhty... 
Se oli yllättävän hankalaa koska itse kurpitsa oli aika kova pinnaltaan. 

Harjoitusta, harjoitusta... 




Tein kurpitsan sisuksista porkkanakurpitsakakun 
(korvaa kurpitsamurskalla osa porkkanaraasteesta) 
ja tuo kuori jäi lyhdyksi terassin kaiteelle.

Kurpitsalyhtyni kutistui kuitenkin ihan muutamassa pakkasyössä muumiomaiseksi 
ja alkoi kiinnostaa talitinttejä. Siirsinkin kurpitsapään sittemmin tunkiolle, 
jossa se on jatkanut eloaan raviten muuta luontoa. 
Meillä ei siis enää nyt kuun vaihteessa näy tätä näkyä terassin kaiteella. 
Se on muisto vain.



Viitteet: Wikipedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


♥ Kiitos kommentista! ♥