Translate

12.6.2014

Alkavaa runsautta


.•♥•.¸¸.•♥•.¸¸.•♥•.



Pihan heräilevä vehreys kasvaa yö toisensa perään niin, 
ettei siinä meinaa pysyä mukana. Itse tässä koko ajan eläen, 
ei ehdi oikein edes huomata pieniä suuria muutoksia 
joita tapahtuu kaikessa kasvavassa joka ikinen hetki.
Luonto ikään kuin villiintyy auringosta, 
sateesta ja lämmöstä.



.•♥•.


Laajennettu suurin kukkispenkki jonka yksivuotiaat 
kukatkin ovat mukavasti noiden monivuotisten kainalossa 
lähteneet kasvamaan.

.•♥•.


.•♥•. 

.•♥•. 

On hellyyttävää seurata kasvien ja kukkien kehitystä 
 pikkuruisista siemenistä 
aina isoiksi ja vahvoiksi.




Kukat ovat kuin lapsia, 
joille olet antanut vettä, ravintoa ja tilaa. 
Kaikki ne joskus palkitsevat hoitajansa 
ihan vaan olemassaolollaan 
ja pärjäävät aikanaan 
omilla juurillaan. 

Joskus tuulessa huojuttuaan 
ne nojautuvat vielä sinuun 
tukea saadakseen. 

Ja siihenhän hoitaja on aina valmis, 
suojelemaan hentoja nuppusiaan. 

.•♥•.