17.3.2014

Kolumbus(kin) kävi täällä


¸.•´¨`•.¸¸.•´¨`•.¸¸.•´¨`•.¸¸.•´¨`•.¸


Kristoffer Kolumbus saapui Madeiralle vuonna 1478 
aikomuksenaan ostaa sokeria, 
mutta ei kuitenkaan onnistunut kaupoissa.



Kuka tiesi ennestään, että Kolumbus oli naimisissakin joskus? 

Kolumbus tapasi Bartolomeu Perestrellon tyttären Felipa Monizin
1470-luvun lopulla ja meni tämän kanssa naimisiin ja muutti Porto Santolle. 

Felipa kuoli keuhkotautiin 1480-luvun alkupuolella 
ja Kolumbus lähti takaisin Eurooppaan 
etsimään rahoitusta tutkimusmatkalleen. 

-Lähteet Wikipedia-  



Tämä lienee aikas iäkäs vesiallas? 
Olisiko Kolumbuksen ajoilta?


Palmujen reunustama rantatie johtaa pitkälle sillalle.
Tämän sivun kuvat ovat Porto Santon päiväreissultamme.



Hiukan repaleinen, reissussa rähjääntynyt 
mutta silti kaunis monarkkiperhonen. 



Vanha koira käveli vastaan 
omia reittejään.
Hetkeksi reittimme sivusivat toisiaan,
kumpikin antoi kohteliaasti toiselle tilaa,
sitten hetki meni ohitse... 




Pelakuut kasvavat karehdittavan villeinä, 
runsaina ja valtoimenaan. 


Levähdyspaikka väsyneille. 


On sunnuntai. Kaikkialla oli autiota tähän aikaan. 
Nuo pallomaiset ajoesteet ovat niin paljon kauniimpia 
kuin kotoiset betoniporsaamme, vai mitä? 


Miten kaunis katon kaarre...

Viikunoita?

Mimosan oksia?

Nämä olivat ainakin varpusia. =)


Kävellään takaisin kohti satamaa... 



Hetkeksi piti kuitenkin poiketa takaisin kultaiselle hiekkarannalle.. 




Vapaus on
ihana sana.  
¸¸.•´¨`•.¸¸.•´¨`•.¸¸







4 kommenttia:

♥ Hannelen kirjaparatiisi kirjoitti...

Komee mies. Betoniporsainen sijasta usein nähnyt kivoja lintuja täällä.

Una kirjoitti...

Ai teilläpäin on sellaisia. =) Mie vertasinkin <3 Suomeen. <3

Irene kirjoitti...

Kiva katsella kuvia silmiesi lävitse. Sinun silmäsi näkevät kaiken kauniin.

Una kirjoitti...

Oi kiitos Irene. <3