Translate

5.2.2014

Tirppanat


¸.•*´¨`*•.¸¸.•*´¨`*•.¸¸.•*´¨`*•.¸  




Aina siihen aikaan kun on talvilintujen pihabongaus, 
ihmiset innostuvat ja muistavat että pihalla 
on nälkäisiä lintusia joille pitää hankkia 
talipötkylöitä, kuorittuja auringonkukansiemeniä, 
samoin kauraa ja pähkinöitä, niin ikään ilman kuoria.
Onhan niissä se hyvä puoli, ettei niistä tule kuorijätettä
koska ihan kaikki on syötävää tavaraa.
Mutta kilohinta on tietenkin aika huima.

Plussana mainittakoon että koska
ns jätettä tulee tuskin lainkaan lintulaudan alle,
ei linnuillekaan ole vaaraa saada salmonellatartuntaa.
Salmonellahan tulee linnuille siitä, jos ne syövät toisten lintujen
jätöksien seasta maasta linnunruokia...

Monet ovat nähneet sellaisia tosi pulleita lintuja
maassa syömässä syömästä päästyään ja
joku on voinut väittää niiden syöneen liikaa tai olevan 
jopa lihavia?! 

Näin ei kuitenkaan ole,
vaan siinä vaiheessa lintu on jo todella sairas, 
kärsii ripulista ja palelee niin kovin, että siksi pörhistää kaikki
höyhenensä pörhölleen ja yrittää syödä lisää lämmetäkseen
mutta salmonella-ripuli jatkuu samaan aikaan rajuna
ja useimmiten tauti, nestehukkineen ja paleltumisineen
 koituu linnun kohtaloksi... =(

**********************



Meillä väliin lautaan kiinnitettyjä talipalloja
koetetaan kaapata kahdeksan
harakan voimin matkaan mukaan
ja joka päivä johonkin aikaan
Olli-oravakin istuu sitkeästi lintulaudalla
ja syödä mutustaa ihan rauhassa,
tiputellen silloin tällöin pöntön alapuolella
katselevalle Ville-variksellekin murkinaa. 



Joka päivä linnutkin tiputtelevat, 
niin kuin näet, 
lintulaudan alle siemeniä maassasyöjien iloksi, mutta 
lintulaudan alunen tosiaan pitää puhdistaa 
säännöllisesti kaikesta törystä, 
 heittää laudan aluselle puhdasta lunta 
päälle joka tallataan kovaksi, jotta tirppanoilla olisi 
mahdollisimman puhdas ruokapöytä.

Keväällä kun lumi sulaa, saa maan kunnolla lakaistua puhtaaksi ja
heitettyä töryt roskiin.


¸.•*´¨`*•.¸¸.•*´¨`*•.¸