30.11.2013

Uunissa muhinutta





Kello on puoli yksi lauantaiaamuyönä, kun istun kirjoittamassa tätä ja meillä tuoksuu herkullisen hyvälle lihapadalle, joka odottaa jäähtymistään keittiössä, jonne sen äsken kannoin olohuoneesta. Nii-in. Olohuoneen takasta itseasiassa. 

Kun tulipesä oli tänään palanut tarpeeksi ja kaakeliuunin pinta alkoi olla lämmin, päätin toteuttaa suunnitelmani kokeilusta, johon liittyi musta uunipata, lanttua, pari porkkanaa, muutama peruna, yksi omena ja kolme kappaletta porsaankyljyksiä viipaleina luineen.

-Possunkyljykset olivat ainoa tuote joissa oli luu mukana, lähikaupan valikoimissa. Juuri se luu tuo pataruuille sen mielettömän hyvän maun. (Sellaisen, jonka Mama sai aikaan ruokiinsa hauduttamalla niitä puuhellalla tuntukausia ja kun isäpuoli vimein illan pimetessä saapui kotiin, meillä laitettiin lautaset pöytään ja syötiin.) Sekaan heitin myös ruokaöljyä, vettä, lihaliemikuution, sipulia, suolaa, pippuria ja vielä yhtä salaista makua jota muut kuin meidän perheen Reinmanit eivät tiedä.
.
.....

Jotain sellaista makumuistoa oli tuossa äsken hiukan maistelemassani ruuassa. Se ei ollut mikään pikaruoka, mutta koska keksin idean vasta myöhään tänään, emme ehtineet sitä tänään syödä ja huomenna valitettavasti joudumme lämmittämään pataruuan. Silti se voittaa kaikenmaailman muut pikaruuat mennen tullen. 

Tästä lapsuusmuistoja kolkuttelevasta tuoksusta tulen kyllä tosin nälkäiseksi... =) 
En tainut muistaa syödä lounasta tänään kun vaelsin ojia ja keräilin minikuusia,
enkä toki miksikään pikkujouluksi vaan omaksi iloksemme.
Jouluiseksi kodinkaunistukseksi. 

Late on mennyt nukkumaan jo ajat sitten, tuolla kuorsaa vintillä ja minä odotan padan jäähtyvän senverran, että voinen nostaa sen pelottomasti jääkaappiin yöksi. Meillä kun ei ole mitään kylmäkonttooria jonne voisi ruokaa säilöä. 

Maistan vielä yhden palan lanttua.
Seuraavalla kerralla laitan pataan mukaan myös luumuja. 
Possu rakastaa luumun makua.
And me too.


-------------------------------------

PS: 

Hih. (nolo)

Katsoin nettiä ja blogiani 
seuraavan kerran vasta lauantaina iltapäivällä 
ja olin ihan noloissani! 

Tämä teksti oli vahingossa 
kaikkine unisine virheineen päivineen pölähtänytkin esille,
vaikka sen piti jäädä koneeseen talteen 
tarkistusta ja mahdollisia kuvia varten. 

Mutta tuli tässä todettua, 
että kirjoitan unissani fb:n ja 
tekstiviestien lisäksi blogiakin... =P 



Pata on jo miltein syöty pois.
Tilkkanen jäi pakasterasiaan
ensi viikolle joksikin lounaakseni.

Oli se takkaruuaksi ihan ok. =)




PPS:
En tänä vuonna enää tee joulukalenteria, 
koska viime vuonnakaan sillä ei enää ollut edes lukijoita ja katselijoita.





29.11.2013

Pieni Joulu


¸.•♥´¨`♥•.¸¸.•♥´¨`♥•.¸¸.•♥´¨`♥•.¸¸.•♥´¨`♥•.¸




Tänään oli Älä osta mitään-päivä, niinpä näissä pikkukuusissa on lopulta käytetty 
tallessa olleita koristuksia, kirjan sivuista leikeltyjä sydämiä sekä joskus Tiimarin alelaarissa 
olleita valkoisia lintuja, ja siinä se.
Tai siinähän ne.
 
`♥•.¸¸.•♥´ 

Meillä kun ei koskaan tiedä, tuleeko meille joulukuusta lainkaan, 
päätin hiukan etuilla tässä asiassa
ja hain metsikkömme ojasta nämä ikään kuin ylimääräiset pikkukkuuset
tuomaan metsän vihreää tuoksua tupaan.


Sitäpaitsi kuusenjalka meni rikki viime
keväänä kun se jäätyi pahasti kiinni maahan,
kun joku (köh köh) vei viime joulun kuusen ulos
ja koetti sitten kevään tullen irrottaa jäistä jalkaa
jäisestä maasta huonolla tuloksella...

`♥•.¸¸.•♥´




Kokeilin pikku kuusiin ensin kaikenlaisia
erilaisia itsetehtyjä koristuksia  
à la vanhan kirjan sivu...
 
`♥•.¸¸.•♥´




On jotenkin sielulle ja silmille rauhoittavaa, 
ettei ympärillä ole kamalasti muovia ja välkettä. 
Joskus yksinkertaisin vaihtoehto riittää.

`♥•.¸¸.•♥´




Päädyin kuitenkin sitten tosiaan näihin. 
`♥•.¸¸.•♥´ 




Nämä kaksi pikku kuusipuuta pääsivät ikkunalle kahdestaan. 
Välttämättä ne eivät miun silmissäni tarvitsisi mitään erityisiä koristeita 
koska puu on aina kaunis ihan sinälläänkin.

Lisäilin sitten niihinkin näitä 
muutaman vuoden ikäisiä paperisydämiä.


♥ 
Tässä yksi pikkupuu poseeraamassa. 
Kirpputorilta hiljattain tekemäni kaunis löytö, 
venäläistyylinen ruusukuvioinen huivi, 
on pesty ja silitetty 
ja nyt se pääsi joulupöytäliinaksi. 


Keittiön ikkunalla...
♥  
Pikkukuusia on siksi niin monta 
että jokainen Murunen saa oman 
pienen kuusen itselleen. 
 
Joulunaika voi alkaa. 
Mitään suursiivouksia ei tarvitse. 
Eiköhän se,
että siivoaa sitä mukaa kun näkee pölyä tai roskia, 
riitä jokaisessa taloudessa.

Ei saa tehdä siivouksesta itselleen stressiä...
 Siivotaan sitten joulun jälkeen niitä neulasia yms...



Porot juoruilee...
¸.•♥´¨`♥•.¸¸.•♥´¨`♥•.¸¸.•♥´¨`♥•.¸¸.•♥´¨`♥•.¸
 
Hassutelkaa tässä kuussa.
Antautukaa lapsenmielisyyden valtaan
ja päästäkää sisäinen jouluaskartelijaminänne 
villisti valloilleen.


`♥•.¸¸.•♥´

    





27.11.2013

Ruusuja sytyiksi







Olin säästellyt tyhjiä kanamunakennoja jo jonkin aikaa 
kunnes eräänä iltana päätin sitten kokeilla, 
saako niistä oikeasti tehtyä ruusun näköisiä. 

 ♥ 
Väkersin muutaman tunnin olohuoneessa tv:ta katsellen 
kaikki kennot ruusuiksi ja tämmöisiä niistä sitten tuli.
Revin vaan kennot ja kannet irti toisistaan,
kennot revitään erikseen kupeiksi ja
kannet suikaleiksi.



Jotkut tosiaan ehkä -jos käyttää mielikuvitusta- 
ovat enemmän ruusun näköisiä ja toiset ovat sitten jotain 
fantasiakukkia eripituisine terälehtineen.
Erilaisista kennoista 
tulee erinäköisiä ruusuja...
♥ 



 ♥ 

Seuraavana päivänä uhrasin suuren kolmisydämisen kynttilämme
Asetin sen isoon kattilaan sekä kaverikseen vanhan punaisen pöytäkynttilän 
ja yhden pienen valkoisen samanmoisen.



Meillä harvoin poltellaan muita kuin tuikkukynttilöitä. 
Kolmisydäminen kynttilä näytti aikas pelottavalta
palaessaan olohuoneen pöydällä
joten sen raaski hyvin tähän tarkoitukseen käyttää.
Kynttilät siis paksupohjaiseen kattilaan liedelle, pienelle lämpötilalle 
ja välillä varovaista kääntelyä varsinkin suurelle kynttilälle. 
 ♥   
 ♥   

Paistopihdeillä kalastelin kynttilöiden sydämet
pois sulasta steariinista, 
joka tuoksui ihan kynttiläpuodille.



Kun kaikki kynttilät olivat sulaneet kattilassa, sammutin lieden, 
nostin kattilan sanomalehdillä suojaamalleni pöydälle, 
pahviruusujen ja leivinpapereilla suojeltujen leivinpeltien viereen. 
 ♥  

Pitelin pihdeillä pahviruusuista kii ja 
kastoin niiden terälehdet steariiniin
(ei koko ruusua) 
ja nostin sitten ne pystypäin kuivumaan leivinpelleille.

Muista ettet koskaan upota sytykeruusuja
tai takkaruusuja kokonaan steariiniin.
Ruusussa pitää olla osa pelkkää pahvia,
josta sen voi sytyttää. =) 


 ♥ 

Jotkut ruusut kastoin kerran, 
jotkut, ne nätimmät, kastoin kolmeenkin kertaan, 
mutta väri jäi silti tumman harmaaksi. 

Mutta eihän pääasia olekaan sytykeruusujen väri, 
vaikka ne vaikka vaaleanpunaisena olisivatkin nätit...

 ♥ 

tai vaikka violettina...  
 ♥  
Mutta pääasiahan on se, 
että niillä saa heposti sytytettyä takan, 
saunankiukaan, keittiön kamiinan jne.

Testattu on, eli toimivat kyllä hyvin. 
Näillä syttyy. 
Voin silloin tällöin leikkiä miljonääriä, 
joka sytyttelee puuhellansa ruusuilla...


Ja erityisesti 
näistä ruusuista 
tulee niin 
kesä mieleen... 
♥  

Eivätkä nämä tuoksu bensiinille 
niin kuin kaupan sytykepalat
ja ovat niitä nätimpiäkin. =) 
Näitä sytykeruusuja annan myös 
tulevana jouluna lahjoiksi heille 
joilla on puu-uuneja.. =) 
 ♥ 

PS:
Ja nyt toisen erän tehtyäni opin, että steariinimassa pitää olla 
hyvin jäähtynyttä, niin se tarttuu paremmin pahviin. 

 Tässä kuvitusta sytykeruusujen tekoon: 



 Revi kanamunarasiasta kansi ja kennot erilleen. 
Kennot revitään toisistaan irti ja kansiosa revitään suikaleiksi. 
Repimällä saat suikaleihin (ja ruusuihin)
 luonnollisemman muodon
kuin vaikkapa saksilla leikkaamalla. 

Kiedo suikaleita rullaksi, vaikkapa etusormesi ympärille,
laita rulla kennoon ja painele tiukasti kiinni pohjaansa. 
Rulla keriytyy samalla enemmän auki ja asettuu omille paikoilleen.
Sulata hiljaisella lämpötilalla kynttilänpätkiä. 
Kun steariini on sulanut, sammuta liesi 
ja ota ehdottomasti kattila pois liedeltä
ja siirrä se jonnekin sanomalehdillä suojatulle pöydälle.  

Anna steariinin rauhassa jäähtyä miltein kädenlämpöiseksi
niin mahdolliset tipat eivät polta sormiasi.
Kasta ruusukkeet kärjistään kattilassa.

Älä kasta ruusuketta 
KOKONAAN
vaan jätä ruusukkeeseen pahvikohtia ainakin pohjaan,
sillä tulen on saatava jostakin alkunsa,
eikä ruusuke syty
jos se on yltäpäältä steariinissa.

Sytkäri/tulitikku vaan turhaan siinä suttaantuu 
kun sula steariini alkaa valua tulen päälle...
Kasta kärjet useamman kerran jos haluat,
mutta jo yksi kerta riittää aikaansaamaan pinnan
joka palaa herkästi tulipesässä.
Sytykeruusukkeet kuivuvat nopeasti
ja ovat valmiina käytettäviksi
puu-uunien sytyttämiseen.



26.11.2013

Amor ama




Pakkasta on. Mittari näyttää - 8 astetta mutta minä olen ihan jäässä 
jo tässä talven vaiheessa. 
-Voi että kun mie en tykkää enää lainkaan talvesta!
Palelu ihan sattuu. =(
On meillä sisätiloissa lämmintä
mutta ulos ei meinaa uskaltautua enää lainkaan.



Jospa voisikin 
vaipua talvihorrokseen 
kuin siili,
 kiepille 
untuvatäkin alle...




Pieniä suloisia piristeitä sisältyy kuitenkin arkeeni kukkien muodossa. 
Tuon amarylliksen (aka ritarinkukan) ostimme muutama viikko sitten sipulina, 
istutin sen sisääntuotujen minttujen seuraksi 
ja kas, nyt jo noin kauniisti se kukkii.
 





Ja kukkia tulee siihen koko ajan lisää ja lisää... 
Tähän kukkaputkeen tulee näköjään kuusi kukkaa. 
Ah. 



-Ja niitä pitää koko ajan kuvata... =)
  
 





PS: 
Uusimmassa Pirkka-lehdessäkin
12/2013 on ihania 
Pirkka-amarylliksiä,
s 18 - 19.


24.11.2013

Pääasiaa



Päätä on särkenyt niin monta vuorokautta, etten enää muista, koska särkyily alkoi.
FB:ssa sain toissa viikolla ihanasti monia osaaottavia vinkkejä migreenin selättämiseen. Kiitos vaan kaikille ihanille erilaisista nikseistä.

Tietenkin olisi helpointa ja yksinkertaisinta jos olisi olemassa täsmälääke joka auttaisi särkyyn.
Viime aikojen täsmälääkkeeni, jonka etsimiseen meni erilaisine turhine ja turhauttavine kokeiluineen useita vuosia, muuttuikin sopimattomaksi, nielua uhkaavasti turvottavaksi ja epämukavaksi, joten en voi sitä enää käyttää.

Tuleekohan yleisesti ja usein ihmisille jokin stoppi johonkin lääkeaineeseen jonkin aikaa sen sovittua kropalle? Voiko lääkkeelle tulla immuuniksi? Voiko lääke alkaa hyökätä käyttäjänsä kehoa vastaan?  Kertokaa oi asiantuntijat.

Uuden täsmälääkkeen etsimiseen menee aikaa ja sen oikean löytyminen on sattuman kauppaa.
Niinhän se on monessa muussakin asiassa... 

Uuden migreenitäsmälääkkeen löytymiseen asti 
taitaa olla energiajuoman nauttiminen 
migreenin ollessa pahimmillaan se kaikkein paras lääkitys. 

Turhat stressaamiset tulisi myös heittää olan yli oikealle.

Kaikkien omien rakkaitteni kasvojen tutkiminenkin 
on päänsärkyä ja samoin otsaryppyjä vähentävää puuhaa. 



Niin on myös pakkasessa kävely,
varsinkin käsi kädessä... 



https://www.facebook.com/photo.php?fbid=742123612494730&set=a.201432663230497.55455.121762977864133&type=1&theater





15.11.2013

Lumisadetta vain pallossa







Vaikka pohjoinen Suomi
on jo lumen peitossa, maa
täällä eteläisessä Suomessa
 on vielä lumeton,
likaisenharmaanvihertävä ja sataa vettä.



Menin vintille etsien joulukoristeet esille,
vain katsellakseni ja tutkaillakseni niitä siinä vinttihuoneen lattialla.
Tarkistaakseni, ovatko kaikki huolella viime tammikuussa talteenlaitetut
koristukset yhä ehjiä.

Lämpötilojen vaihtelut eivät tee hyvää muutamille koristeille
eikä tavaroiden säilytyspaikkana toimiville pahvilaatikoille.

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥












Onneksi kaikki joulukuusenoksahassutukset ja muutkin joulu-joulu-jutut olivat tallella. Ne pari rakasta jouluista lumisadepalloanikin, joita erityisesti kaipailin, noiden muiden, jo esilläolevien hilepallojen seuraksi.

On aina yhtä sykähdyttävä hetki nähdä jouluiset koristukset, lisättynä tietenkin sillä yhdellä, joka joulun ihan uuden uutukaisella kuusenkoristeella. Se tämän tulevan joulun uusi koriste on jo ostettu. Löytyi Robin Hoodista viimevuotisten koristeiden aleunnuslaatikosta toissapäivänä.

Olin jo unohtanut, mitä kaikkea meillä onkaan jouluisen ajan koristukseksi olemassa, vaikka tuo miekkonen tosiaan tuntee suorastaan jostakin ihmeen käsittämättömästä syystä vastenmielisyyttä joulua kohtaan. Myös kodin koristelu oli hälle ensi alkuun hämmennystä aiheuttava seikka. On se miun seurassani näinä vuosina oppinut joulua jotenkin sietämään. Ihan inasen. =)

Kolme pahvilaatikollista joulusomisteita
odottaa nyt olohuoneen nurkassa sitä hetkeä,
kun rohkenen ottaa ne esille
ja miettiä, mitä laitan minnekin.
Mutta hys-hys siitä vielä... =)

 
Minun jouluni 
on tunnetta,
kodikkuutta,
lapsellista hassutusta
 ja valoa pimeydessä... 

Luulin, ettei meillä ole enää yhtään ulkovalonauhoja joten menin ja ostin viime viikonloppuna yhdet sellaiset. Ripustelin ne sitten vesisateessa haravanvarren avulla pihamaalle pystyttämiini muutamiin kaasulinjalta haettuihin, jonkun miekkosen syyskesällä järeällä raivaussahalla kaatamiin haapoihin. Mielestäni valonauha tuli ripusteltua haapojen oksille kauniin tähtimäisesti, mutta kun sen päivän iltahämärä saapui, näytti lamppurivistöasetelmani keittiön ikkunasta katsottuna valaistulta nuolelta, joka osoittaa alaspäin!

 Onneksi Goce-satelliitti  joka todisti ettei maapallo olekaan pyöreä, jo putosi vaaraa ihmisille aiheuttamatta ihan muualle, ettei valonuoleni toiminut sen laskeutumisvalona. Satelliitin viimeisiä päiviä tuli mielenkiinnolla netin kautta seurattua. Se kulki meidän pienen maamme yli aina hujauksessa, vajaassa parissa minuutissa... Hurja mikä vauhti sillä oli päällä viimeiseen asti.




Toisaalta tämän pihamaan ikuinen tuuli muuttaa kuitenkin joka puuskutuksellaan valonauhojeni paikkoja hitusen, joten lamppujen yhä uudelleen ja uudelleen muodostama kuvio on siten kuin elävä taideteos. Ehkä lamppujen kuvio tänään ei enää muistutakaan nuolta, vaan jotain aivan muuta. Ripustelen ne toiset, joulutavaralaatikoista löytyneet pihavalot jonnekin muualle, sillä ne ovat liian erilaiset lamppujensa lämpösävyltä noihin uusiin verrattuna, että ne tappelisivat vaan turhaan keskenään samassa puussa roikkuessaan.


Lauantaina etsimme lähikaupoista Myllyn parasta torttutaikinaa mutta sepä oli loppu ja sunnuntaina ei ikäväkseni lähikaupat olleet auki, ja kun mää sille päivälle olin suunnitellut meidän kahden ihan pikkuruista pikkujoulua. Onneksi Hani tiesi työmatkareittinsä varrelta pienen kyläkaupan, jonne sitten ajeltiin, jossa toden totta olikin ovi auki, autoja pihamaalla ja asiakasjonoa kaupan perälle saakka. Sieltäkään en juuri sitä valmistaikinaa löytänyt mutta Myllyn paras lehtitaikinaa löytyi ja ne tortut (tosin hiukan kuivakat) saatiin paistettua ja tuoksuva talviherkkujen kausi avattua.


Pikkujouluksi riittää, 
että pöydällä on kynttilä tai pari palamassa 
ja kahvin kanssa on näitä
ruotsalaisten haukkumia joulutorttuja. 
Ei tarvita muuta. 
No ehkä pari oman kullan suukkoa. =)
 ♥





Oikeaa lunta odotellessani voin
varovasti ravistella lumisadepalloja 
kuvitellen itseni sisään niiden maailmaan 
ja toivoa kaikesta huolimatta vähälumista talvea. 



Tämä kostea keli saisi vaihtua jo pikkupakkasiin.
Loppuisi nenun niiskutus. 
Saisin tuulettaa taas petivaatteita ja mattoja pihalla. 
Sillä tavalla tehtynä ulkoilman sisälletuominen raikastaa kaiken. 
Ajatuksetkin.





PS:
Joulu saattaa olla täällä etelässä lumeton...

14.11.2013

Kiusaamisesta...



Hilkka Ahde on nostanut kanteen ex-pomoaan vastaan työpaikkakiusaamisesta. Hän on kertonut ex-pomostaan XX:stä mm: "Hän ei tervehdi minua, ei vastaa puheluihini, eikä noteeraa minua millään tavalla."

Mutta näinhän muissakin suomalaisissa työyhteisöissä toimitaan, eikö vaan? Sellaistahan se arki ja todellisuus monellakin on. Näin käy yleensäkin paikoissa joissa muutama ihminen kokoontuu jonkun asian vuoksi yhteen. Aina on olemassa joku, jota joku toinen tai jopa osa muuta porukkaa näkyvästi karsastaa. Työkaverit saattavat pomon lisäksi suhtatua noin toisiin työntekijöihin eivätkä kohdatessaan ole tuntevinaan sinua.
Minäkin olen ollut muutamassa tuollaisessa työpaikassa. Ne olivat ahdistavia kokemuksia.

Niin ja vaikkapa perhepiirissä, sukulaisten kesken tai jopa naapurien kesken saatetaan käyttäytyä tällä tavoin. Mitä eroa Ahteen kokemaan? Ei mitään. Tuo on suorastaan nykysuomalaisuutta.
Valitettavasti. Vai onko sellainen käytös kansainvälistä?

Tosin jos katselee tv:sta Diili- tai Hell's Kitchen ohjelmia, tietää, miten kauheata kohtelu ihan oikeasti työpaikalla voi olla. (Vaikka ne ovatkin käsikirjoitettuja ja viihdeohjelmiksi tarkoitettuja show-pläjäyksiä, on niissä tietynlainen todellisuuspohja...) Siksipä en katso kyseisiä ohjelmia, en englanniksi enkä suomeksi koska ne ovat ahdistavia ja tuovat mieleen pahoja muistoja eivätkä todellakaan viihdytä.
-Pomottajatyyppi ei aina muuten välttämättä ole miespuolinen...

Ahde jatkaa: "XX:n käyttäytymiseen kuului toisten työntekijöiden arvostelu ja jopa haukkuminen, mitä jo alussa vähän ihmettelin..."

Tuokin on niin tuttua. Noinhan työpaikoilla yleisesti tehdään. Eikö?
Joku ikuisesti ja aina mitätöi kaiken tekemäsi, eikä ikinä todellakaan sano mitään positiivista. Negatiiviset asiat hän kyllä tuo kovaan ääneen esille. 
Olen sellaisissakin työpaikoissa ollut, hetken.

Varsinkin kun joku on poissa, niin hänet porukalla selän takana kunnolla haukutaan...
Puhumattakaan nyt siitä, että samalla tavalla jälleen saattaa joku läheinenkin puhua sinusta, ja vaikkapa muista ystävistään ja sukulaisistaan. Mitä eroa Ahteen kokemaan? 


Ahde: "XX oli tosi vihainen, oli että saatanan perkele, pilaat koko XXX:n maineen. Hän sanoi, että ajattelu on minulta kielletty, hän sanoi, että tästä lähtien sinä teet vain muistioita..."

Voi, voi niin tuttua takuulla monelle. Kiroaminen, manaaminen ja yleinen lannistaminen, kaikenlainen henkinen lyttääminen on tuttua monelle. Niin työkaverille, alaiselle, sukulaiselle toisen sukulaisen taholta tai jopa puolisoiden kesken käytyä nillitystä.

Mitä eroa siis näilläkään muiden ihmisten kokemilla sattumuksilla töissä ja kotona on verrattuna Ahteen kokemaan?

Ehkä se, että joskus joku on saattanut menettää jopa omankin malttinsa ja hän on antanut samalla mitalla takaisin sille ikuiselle toisten panettelijalle, mustamaalaajakiusaajalle, eikä ole enää missään tekemisissä moisen kanssa.

On Ahteen tapauksessa muutakin eroa.
Me muut emme ole nostaneet näistä asioista oikeusjuttuja...

En todellakaan puolustele syrjintää millään tavoin, enkä missään tapauksessa väheksy Ahteen kokemuksia enkä asian julkiseksi nostamista. Päinvastoin. Pointtini onkin, ettei alentavaa syrjintää tulisi kenenkään sulattaa keneltäkään. Piste.

Joka asiassa vaan pitää olla se ensimmäinen, se ennakkotapaus, se rohkein joka uskaltaa nostaa teräväkyntisen kissan pöydälle. Ehkä tämä mahdollinen käytöksestään vastuuseen joutuminen saa tylyttäjäpomottajat, työkaverit jne hieman miettimään, miten kohtelevat kanssaihmisiään.



Lainaukset: Iltalehti 

8.11.2013

Äänenmurtajabiisejä





Jotenkin kynttilöiden valosta tuli yhtäkkiä mieleen Selma-mummoni ja hänen yksi lempilaulunsa Kodin kynttilät. En koskaan muista kuulleeni Selma-mummon itse laulaneen, mutta hän kuunteli hymyillen tämän soidessa radiossa. Voin kuvitella miten hän kuunteli aivan kaikki Sävellahjat radiostaan, joka oli hänelle kuin ystävä.

Erityisesti Selma rakasti Tapio Rautavaaran laulua ja piti kaikista tämän Suomi-filmeistä.
Kyllä mummo Ansasta ja Taunostakin piti. Suuresti pitikin. =)

Mummon lempikipaleita oli myös Iltatuulen viesti, joka soi usein edellä mainitussa radio-ohjelmassa. Mamani ei voi vieläkään laulaa tätä ääneen, vaan pois jo vuosia sitten nukkuneen äidin ikävä murtaa hänen äänensä kaipauksen möykyllä rinnassa ja suru saapuu äkisti ja väkisin.

Lapsuudenkodissa Mamani lauloi usein Siskon, Veljen ja miun kanssani. Kilpailimme näihin vuodenaikoihin mm siitä, kuka muistaa eniten joululauluja. Muutenkin silloin tällöin putkahdimme lauluun yhdessä. Ehkä Veli lauloi vähiten, hiljaisena poikana. Ehkä mie itse olin eniten Maman kanssa ääneessä. Laulu kuului lapsuuteeni.Yritin mie soittaakin (korvakuulolta) kaikkea mahdollista, niinko sirmakkaa eli haitaria, pikkukammarin urkuharmoonia, epävireistä (kuka sen nyt olisi virittänyt?) venäläistä matkamuistokitaraa, ikivanhaa mandoliinia, nokkahuilua jne.

Usein pyykkejä silittäessäänkin Mama lauloi ja hyräili. Yksi Maman lempipyykinsilityskipaleita, kun olin vielä lapsonen, oli tämä Anita Hirvosen Itke vaan. Minä aina sitä kuunnellessani itsekseni ihmettelin, eikö sitä heppua hirveästi satu kun joutuu sillai sementtiin hyppäämään. Ajattelin kai, ettei se voi olla tuoretta, pehmeää sementtiä vaan sitä jo kiveksi kovettunutta... =) 

Itse lauleskelin usein omille lapsilleni kaikenlaista ja erityisesti iltalauluja. Taisi Rautavaaran Sininen uni olla se illan toivotuin. Mie vaan sattuneista syistä ja seikoista johtuen muutin, ja vaistomaisesti muutan edelleen tuon unihepun nimen UniJukaksi. Joskus se tosin taisi olla UniTeppokin.

Ääneenlauleskelu silittäessä on jäänyt tavaksi minullekin. Se vaan tulee jostakin sielun syövereistä se sellainen lauluhyrinän pakko. Tylsästä työstä pääsee eroon tekemällä sen nopeasti ja tukkoiseksi silityspölystä tulevasta nenusta selviää mukavammin (vaikka se epäloogiselta kuulostaakin) ääneen laulellen... =)
-Ai pahus, miulla muutes onkin jo taas keskisuuri vuorellinen silitettävää.

Ja mitäs minä sitten silittäessäni laulan? Hmmm... esimerkiksi tätä, tai vaikka tätä allaolevaa, hyräillen ja laulaen vuorotellen. Se on muutes miulle itselleni sellainen äänenmurtajabiisi...







Mikä on sinun äänenmurtajabiisisi?



6.11.2013

Kiitos kirppikselle!



Hiljattain tein kirpputorilta housulöytöjä 
joista olin TOSI iloinen. Tämä ikuinen remontti on syönyt jopa vaatteita 
ja pitkät housut olivatkin jo aivan lopussa. 

Yhdestä kp-pöydästä löysin kivannäköisiä pitkiksiä yhteensä kolmet
summalla, jolla en kaupasta olisi saanut yksiäkään uusia. 
Vähän käytetty on kuin uusi minulle! 

En laittele housuista esille mtn kuvia. 
Ovat miulle sopivia ja se riittänee kuvaukseksi niistä. =) 




Kirppiksellä oli myynnissä postikortteja,
joten ostin iloissani myös yhden sellaisen ja kirjoitin sen taakse: 
 

KIITOS KIVOISTA PITKISTÄ HOUSUISTA! 
PELASTIT PÄIVÄNI, 
SYKSYNI 
JA TALVENI! 

SYYSTERVEISIN 

Una 



Maksettuani ostokseni kassaneiti laittoi pyynnöstäni sen kortin 
kyseisen kirppispöydän omistajan 
isoon numeroituun muovimukiin, 
jonne housujen hintalaputkin joutuivat. 

-Tällaista ei ole kyllä koskaan ennen tapahtunut, 
että joku olisi halunnut kiittää henkilökohtaisesti mistään, 
kassaneiti selitti hymyillen.


No, oli jo sitten aikakin.




Se aika vuodesta






Lehdet ja muukin media on tulvillaan joulua. 
Nappaan lehdistä edullisia koristeluideoita mutta muuten mietin sekavin ajatuksin koko jouluhössötystä. 

Jo viime vuonna tein lakon niiden kaikkien pakollisten jouluherkkujen teon kanssa.
Tein makkarakastiketta ja keitin perunoita silloin kun toiset väänsivät monenmoista laatikkoruokaa,
kinkkuja, suolakalaa ja sen seitsemänsortin silliä pöytiinsä.





Pitääkö sinun mielestäsi 
ja juuri sinun pöydässäsi jouluna olla pakosti 
niitä kaikkia perinneherkkuja?

Voisitko vastata oikealla sivun yläreunassa olevaan
jouluiseen kyselyyni, joka päättyy vasta jouluaattona,
kyselyn toimiessa samalla jonkinlaisena 
joulukalenterina. =)

Voit valita useamman vastausvaihtoehdon. 









Sataisiko vai pakastaisiko?







Valamonruusut eivät halua luopua lehdistään...


Sää muuttuu hetkessä. 
Arkea marraskuussa. 


Viime keväänä pihaan ilmaantunut terttuselja kasvoi kesän aikana miltein parimetriseksi pensaaksi.






5.11.2013

Kädet korvilla ja sydämellä







Ei tarvita kuin sylillinen tahallista väärinymmärrystä, 
lisättynä muutama kauhallinen pahansuopuutta tihkuvaa pötypuhetta, 
mukaan raastetaan ripaus synnynnäistä mielensäpahoittajaa, 
seuraavaksi jatkuvaa hurjaa hämmennystä ja sokeaa sekoitusta, 
sekaan heitetään silloin tällöin hyppysellinen kieroja sukujuuria 
niin totaalinen mykysoppa onkin valmis.


Se on semmoista joskus jossainpäin... =)


Nykytekniikan avulla myös nettituttavuuksista pääsee eroon erittäin nopeasti. Mitä sitä turhia meilailemaan edes mitään vastauksia takaisin, kun ihmisen voi deletoida yhdellä pienellä klikkauksella ikuisesti kadoksiin omalta näytöltään.
Varsinkin jos se ihminen ei ole sinulle hyödyksi juuri tällä hetkellä. Jos hänellä vaikka on teknisiä ongelmia...  
-Siitä ajatuksesta syntyi ylläoleva tekstikuva...


Teknisistä tuli mieleen, 
jotta meidän oma tietokoneemme muuten on 
-onneksi- 
 nyt korjattu ja päivitetty ja sille syntyi samalla poikanenkin. Joskus meillä immeisillä ei rikkimenneen korjaus syystä tai toisesta ole kovinkaan nopeata puuhaa. 

Tämä otsikko löi myös silmille:  

Hra Heikkinen ei taida tietää, että esim joitakin sairauksia potevan on erittäin vaikeaa työllistyä ja siten sitä jää kaiken jalkoihin. Pitänee kulkea toinen käsivarsi korvien suojana jos Hra Heikkinen kävelee vastaan ja puristaa toisella kädellään vessapassia taskussa nyrkissään, kaiken varalta.  




On silti väärin olla kade sille köyhälle jos hän saa siitä niukkuudestaan 
ja omasta selkänahastaan revittyä tahdonvoimallaan säästöön jotakin 
ja karkaa joskus jonnekin aivan muualle 
lataamaan akkujaan. 

Toki sellaisten köyhien akkujen lataaminen on turhuutta  
kaikkien kademielten mielestä.

Kateus on vaan niin suurta energian tuhlausta... 
Ylimääräisen energian voisi käyttää vaikkapa yksinäisen ihmisen piristämisellä. 
Matkustamalla itse katsomaan häntä jolla on ikävä.
Vaikka sitä koko ajan sinua odottavaa vanhusta, 
jolle sinä olet yhä tärkeä...


Jossain kerrottiin köyhyysrajan olevan 1800€/kk?
Ohos. Sehän on suuri summa!
No mihin kohtaan ihmisarvojanalla silloin sijoittuu, 
jos ei saa edes puolia tuosta summasta kokoon kuukaudessa millään? 



Mutta köyhällä voi olla rikas sielu. 
Sen arvo onkin mittaamaton...




 Ihan kaikessa ei tarvitsekaan olla mukana.
Hidastakaamme elon kiirettä!