31.8.2013

Syksy on täällä, kun elokuu loppuu

Suomen luonnon päivä 


Yhden euron pelakuu on piristynyt
yrittäen tehdä uusia kukkia ihan varovasti,
muutaman kukan kerallaan,
mutta kukat sinänsä ovat kooltaan isohkoja.
Mielestäni tällä yksilöllä on todella kaunis väritys: 
hehkuvan punaiset terälehdet vaaleanpunaisella keskustalla. 


 Hän on kotoisin samasta alepöydästä ja värityksensä on edellisen peilikuva.
Ihan lumoava!
Koetan talvettaa nämä kaksi pikkuista reppanaa,
joita ei pahemmin oltu kasteltu sekatavarakaupan
puutarhanurkkauksessa,
niin kuin tavallista...
Mutta mää lupaan elvyttää ne
 jotta saan ensi kesäksi erityisen kauniita pelargonioita.


Tänään vietetään ensimmäistä kertaa 
Miten sinä vietät tämän päivän? 


 Tähän aikaa vuodesta tulee mieleen joskus ala-aste aikoina 
musiikintunneilla laulettu Paimenen syyslaulu:

    Lehti puusta variseepi
    päivä yötä pakenee.
    Lintu pieni syksyn tieltä
    kesämaille rientelee.

    Minä, pieni paimentyttö
    lentohon en pääsekään.
    Tänne, tänne jäädä täytyy
    syksyhyn ja ikävään. 



    -P. J. Hannikainen-






Syksyllä mieli ja kroppa etsivät jotain piristettä lyhentyviin päiviin ja tummeneviin iltoihin , joten käväisin luontaiskaupassa hakemassa mm terveellistä Kalaharin suolaa. Kotona lueskelin paketin taustalta jotta tuo terveellinen suola on 280 miljoonaa vuotta vanhaa aurinkokuivattua luonnon suolaa, mutta kuinka ollakaan, se meneekin vanhaksi joulukuussa 2015.

On tässä onneksi vielä aikaa 
käyttää tuo paketti... =)






Suoraan lempiteeksi hyppäsi tämä luontaiskaupasta kotiin kantamani Forsmanin Lakritsitee. Mmmm, mikä ihana tuoksu valtaa keittiön kun tätä teetä valmistaa. Makukin on ihana, varsinkin hunajan kanssa. Mmmmm... Hörps. Slurps. =)



30.8.2013

Valkoisia ja muunkinvärisiä unelmia

 Elokuun viimeisellä viikolla




Koska tässä pihassa on toisinaan kovasti eläinkuntaa jotka pitävät kukista tai varsinkin niiden sipuleista, päätin kesällä sipulikukkien kukinnan jälkeen kerätä pihaltamme kaikki sipulikukat kuivumaan ja pidin samalla parin kuukauden tuumaustauon mihin mie ne sitten laitan takaisin kasvamaan. Päätin tuumauksen jälkeen tehdä niille oman uuden penkin, jossa ne saavat ihan rauhassa kasvaa ja kukoistaa.

Kävin moneen kertaan läpi pihaa sillä silmällä, mistä näkisin keväällä kukkapaljouksen parhaiten heti kun tulen ulos ovesta. Paikka täytyy olla siis jossain etupihalla? Siellä on kitukasvuisia pihlajia jotka kärsivät kovasti suuren vanhan hopeapajun vaikutusvallan alaisuudesta. Myös tontin reunoilla seisoskelevat koivut vievät osan niiden ravinnosta ja valosta. Pihlajien alla kasvoi jo ennestään ensimmäisenä täälläolosyksynä istuttamani krookukset sekä hassunkirjavat hylkiötulppaanit.


Ensin piti sahata muutama kitupihlaja pois kokonaan koska osa oli täysin lehdettömiä, pystyynkuivuneita ja edellisen asukin lasten ruuveilla ja nauloilla kiduttamia. Miten ne olivatkin jääneet pystyyn näin pitkäksi aikaa? Kai luulin jossain sieluni sopukassa että puut tuosta virkistyvät jossain vaiheessa ja lapion niille vaan kasvuravinnetta mutta eivät ne enää jaksaneet piristyä. Vähemmän edes oleilemme koskaan etupihalla tien läheisyyden vuoksi. Oleilen siellä vain kun ajan nurmikon. Ja senkin koetan tehdä nopeasti. =)

Koskaan en esimerkiksi tiiraile näkyykö tuttujen autoja ajelevan ohi sillä miulla on huono automuisti. Miulla on huono kasvomuistikin joten en muutenkaan tiiraile ketään missään ikinä ja jopa tutut ihmiset tulee ohitettua omiin maailmoihini vajonneena. Joskus jotakin tiellä kaahaavaa tai vahvasti jo kaukaa musiikkia jytisevää ajoneuvoa tulee vilkaistua ja ne kaaharien kulkuvälineet tulevat sillä tavoin ulkonäöltäänkin tutuiksi, koskapa yleensä ne ovat muutenkin jotenkin erikoisella tavalla tuunattuja. Liikavolyymilla automusaa soittelevia tulee hiukan sääli, sillä tinninus odottaa heitä nurkan takana...

Kaadettuani ensin käsisahalla lahoimmat pihlajat maan tasalta, kävin oksaleikkurilla ohuimpien kimppuun. Katkaisin puut sellaisesta kohtaa, jossa ne saisivat vaikkapa ruveta versomaan ensi keväänä. Jos eivät verso, vaan loukkaantuvat, niin nekin katkaistaan maan tasalta. Yksinkertaista. Maantasalla olevat ainakin saattavat tehdä uusia versoja ja saavat ihan vapaasti versoakin tähän omaan paikkaansa takaisin. Mie vaan tein niiden juurelle ihmisten iloksi  kevätsipulikukkapenkin. Kun nuorimmaiseni kuuli mitä teen, hän ihmetteli mikä vuodenaika täällä oikein on. Mutta kun tulevaan kesään pitää valmistautua jo hyvissä ajoin... =)


Maalasin kauhiat keltaiset kottikärryt paremmin meidän pihaan sopiviksi.

Kaivettuani maasta edelliset krookuksen sipulit huolella pois, kitkin rikkaruohot ja suurensin kukkapenkkialuetta, laitoin alimmaksi kerroksen sanomalehtiä ja roudasin paikalle kottikärryillä sekamaata yhden toisen kukkapenkin jäämistöstä. Sen kukkispenkin kasvit kärsivät joka kesä kuivuudesta, joten poistin sen penkin kokonaan. Vain asuttuaan jonkin aikaa jossakin paikassa, oppii sen talon ja sen pihan metkut.

Siirsin siinä olleet, lähinnä keltaiset kukat maanpeittokasveiksi remppavallillemme, josta ei enää huomaa, että se vallitus toimi kolme vuotta remonttiemme kaatopaikkana. Siellä makaa piilotettuna muutama sata kottikärrykuormallinen sammalta, purua, hiekkaa, savea ja niiden alla tiilimurskaa, kuin salaojana. Nyt vallin päällä on juurtumassa ensinnäkin kaikkia mahdollisia keltaisia kukkia, sekä kauhiasti sinipallo-ohdaketta (on aivan hirveä leviämään siementämällä), rohtoraunioyrttiä, joka leviää juurakkonsa avulla, vuohenkelloa joka siementään itse itsensä joka paikkaan,  kellopeippiä, joka niin ikään siirtelee itseään juurakkonsa avulla sinne tänne, kaikki vihreät maksaruohot, jne.

-Toivottavasti jo ensi kesänä valli näyttää villiintyneeltä kukkavalloitukselta. Valli on tehty sellaiseen tontinkohtaan, jonne tuskin kukaan koskaan rakentaa mitään. Ja vallin saa kyllä pois kätevästi maansiirtovälineillä.



Keskellä pihaa tosin  niitä maansiirtovälineitä odottelee yhä vanhan pihamökin rauniotkin, (katastrofialueemme!) mutta emme anna sen keon haitata elämäämme. Olkoon muistoraunio siinä niin kauan kunnes meillä on varaa siirrättää se kaatopaikalle. Tehdään ja rakennetaan kaikki tärkeämmät jutut nyt ensin. Katastrofin voi poistaa vaikkapa ensi keväänäkin...

Niitä homeisen piharakennuksen jätteitä ei voi haudata pihaan, eikä hyötykäyttää.Osaksi raunion kokoa lisää eteisen lattian alta nyt viime remontissa kaivetut betonimöykyt joissa on kiinni styroksia.
-Ville-variksemme tämänkesäiset poikaset käyvät leikkimässä raunoilla varpusten ja västäräkkien kera. Variksenpojat käyvät jopa syömässä ja murustelemassa styrokseja ja levittelemässä niitä pitkin pihaa, nyt kun ei ole enää pioninnuppuja, eikä valamonruusuja syötäviksi... =P


Mutta niin, kevätpenkkiin palatakseni. Se alue on istutettu vieri viereen ihan täyteen niitä kukkispenkkien vanhoja hyvin kuivuneita sipuleita sekä lisätty tietenkin muutama uusi sipulikukka, kaadettu kunnon multaa säkeistä päälle ja kaivettu katastrofialueelta loput vähänkään ehjähköt tiiliskivet jotka on asetettu kevätpenkin reunakiviksi.

Myyränkarkottimen tökkäsin vielä keskelle komeutta ja korkeaa aitaverkkoa ympärille ja sitten esitin mielessäni hartaan toiveen, ettei tuosta tule vain kallis fasaaniansa, vaan tuhmat f-linnut kiertäisivät paikan hyvin kaukaa ja ensi keväänä tosiaan kodin rappusille astuessani näkisin tulppaaneja, krookuksia ja ukkolaukkoja siinä penkissä. Suuriapieniä haaveita siis mielessä kukkamaailmassa. Katsotaan keväällä miltä tuo näyttää...

Muualle pihaan voin huoletta istuttaa esim narsissin sipuleita. Ne eivät kelpaa f-linnuille eivätkä myyrille. Kunhan narsissit vaan ovat valkoisia...


Eivät ne eläimet sitä väriä tunnista mutta mie itse tykkään enemmän sen värisistä. =)








27.8.2013

Kukkapenkissä

Juuri nyt:



Laventelin yms lisäksi kukkapenkkiin kurkkijaa ilahduttavat nämä 
kohtapuoliin jo kukkineet maitohorsmankukkien väriset violetit kukat, 
joiden alut olen joskus parisen vuotta sitten lahjaksi saanut
mutta nimeään en tiedä. 



Kai jokaiseen pihaan mahtuu sellaisiakin kukkia, 
joilla ei ole virallista nimeä. 
Ovat vaan kukkia. 

Tässä tapauksessa loppukesällä kukkivia kukkia. 
Pohdin mielessäni olisiko tämä kenties Rantakukka, 
vaan kun en ole varma. 







 Ainakin se houkuttelee luokseen ampiaisia, 
kukkakärpäsiä ja muita siivekkäitä. 
Palkaksi tuosta hääräämisestä ötökät saavat 
toivoakseni/luullakseni tilkan mettä...





26.8.2013

Viikonlopun hetkisiä

Rakkaudella katettua...




Tämän kesän keijunmekkoja.

Keijunmekon sydämellinen lehti.

Jo nyt elokuussa saapuneet kylmät yöt
ovat punanneet kasvin lehdet 
kukkiensa värisiksi...
 







Viikonloppuna meillä tuoksui kanelipulla.
Kanelia pitää nääs olla kunnolla! 
Pari pellillistä tuoksuvia korvapuustia
(kuvassa jo ekan pellin loppupullat yhdistetty toiseen peltiin)
ja kannu kylmää maitoa
 piristi Hania joka asenteli listoja seinille.

Mie maalailin kaikenlaista pientä,
niinkus meidän tulevaa pikkuruista puista lääkekkaappia,
ja mm hioin ne maalaukseen joutuvat keittiöntuolit. 



Lauantaina oli jälkiruuaksi uuniomenaa vaniljakastikkeella.
Tietenkin vaniljaisella kanelipilvellä höystettynä...



Kaupan perunalaarista löytyi sydämenmuotoisia siiklejä.
Siikli on mielestäni paras peruna. Yleensä ne ovat sellaisia suikuloita 
ja sutjakoita ja siksipä sydämenmuotoiset olivat erityisiä.
Ne kaikki sydämelliset piti kaivaa siitä laarista meidän sunnuntaipotuiksi. 



 

Sydänpottujen lisukkeeksi oman kasvarin salaatteja
ja tomskuja ja 
makkarasrtoganoffia kasikkeeksi. 

Harmi kun meillä ei ole niitä kesäkanoja. 
Olisi munia omasta takaa. 
Olisi etanantuhoajiakin omasta takaa. =) 

Luin uutisen jossa kerrottiin ihmisten jättävän kesäkanansa, 
Olen pohtinut, jotta harmi ettei tässä pihapiirissä ollut 
lainkaan navettaa... 
Olisin voinut perustaa niille hylätyille kanoille, 
lampaille ja vuohille kodin. 




Jälkiruuaksi turkkilaista jogurttia, 
äkkiä paistinpannussa paistellun nektariinisiirapin kera. 
Oli omnom!
  
On mukavaa keskellä arkeakin joskus 
hemmotella Hania. Laittaa pöytään minulle ja hänelle 
ne juhlahopeat, 
kattaa nätti lautanen lautasliinoineen, ja söpöt 
jalalliset juomalasit... 

Kun kesken remonttihommiensa kutsuin 
Hanin syömään, hän kädet pestyään saapui keittiöön 
kysyen, onko tämä sitä rakkaudella katettua. 
Oli se. =) 



Koska hallaiset ja hyvin kylmät yöt jo vaanivat, kannoin yhden muratin sisälle. 
Se tosin odottelee vielä parempaa sijoituspaikkaansa, 
eikä voi jäädä takan päälle asumaan.
 





24.8.2013

Elokuu alkaa ohentua



Terveellistä viikonloppua! 
Kasvihuoneessa vihdoin punastuneet ikiomat tomaatit ovat 
herkullisia. Sellaisia ohutkuorisia, 
pehmeitä, maukkaita ja hiukan jopa jauhoisia... 
Omnomnom... 
Eikä tomskuissa ole käytetty mitään myrkkyjä, 
joten niitä voi syödä suoraan kasvarista. 

Esim lounaaksi munakkaan kanssa paljon 
ihanaa tomaattia... Oi, muuta ei tarvitakaan. =)




Banskut ovat välipalaa ja omenat odottelevat uuniomenaksi pääsyä. 
Paitsi että juuri kuulin selvästi alakerrasta että Hani 
söi yhden omenan... No, kolme omenaa siis 
pääsee illemmalla uuniomeniksi fariinisokerin ja mentelilastujen kera. =) 


Täysikuuta on aina ihan pakko kuvata. 
En sentään ulvo sellaisen nähdessäni 
ja nukun yleensä hyvin kuutamoöinä joten 
en ymmärrä niitä jotka väittävät vain täysikuun aikaan 
nukkuvansa tosi surkeasti. 

Miepä nukun silloin paremmin kuin muulloin. =)

Eilen illalla elokuun kuu ei ollut enää 
noin täydellisen pyöreä vaan sen oikeanpuolimmainen 
kylki oli jo hiukan litistynyt.
Elokuu lähentelee muutenkin loppuaan ja 
luonto odottelee hallaöineen syyskuuta.
Mie kannoinkin siksi jo illalla yhden muratin sisälle, 
jotta edes yksi niistä selviäisi ja siitä saisi jälleen 
ensi kesälle pistokkaita. 



Yhtenä iltana kuuta kuvatessani sain sille koko ajan 
näkymään kuvissa tuollaisen varjon, tai poikasen... 
Kuun kuu? Salainen planeetta?  

Heijastus se tietenkin oikeasti on 
mutta on hymyilyttävän hauskaa ajatella 
sen olleen vaikka enkelipallo... =)



23.8.2013

Operaatio keittiön kaappien pinnat




Pari vuotta odottelin että tekisimme jotakin keittiön kuluneille ja kellastuneille kaappienoville ja laatikostojen etukansille. Ne olivat osittain kostuneet joskus pahasti, turvonneet ja kolhuuntuneet ja lasisia kaapinovia oli pesty runsasvetisellä kädellä jolloin se musta nokivesi (?) oli päässyt tunkeutumaan kaapinoven sisäpuolen kuvioon, eikä sitä sieltä millään keinolla saanut pois pyyhittyä. Lasiovinen kaappi oli siis ruman näköinen sisäpuoleltaan. Käytettyjä mutta siistejä lasisia kaapinovia meille lupaili näiden tilalle yksi pariskunta mutta ei niitä ovia koskaan meille saapunut, joten Hani käski miun olla haaveilematta niistä ovista. Näiden muiden kaapinovien kunnostuksen kohdalla hän on todennut että hänellä on vain kaksi kättä, joten... 

Ajattelin tässä eräänä aamuna että no mikäs, onhan miullakin kaksi kättä, nappasin ruuvinvääntimen mukaani keittiöön ja kokeeksi irrotin ensimmäisen oven keittiönkaapeista. Hyvin onnistui. Turhaan pelkäsin hikikarpalot otsalla helmeillen, että ovi romahtaa ja räsähtää lattiaan jos sen kiinnitysruuveihin koskee. Vielä jopa viimeisenkin neljästä saranoiden kiinnitysruuvista voi rauhassa ottaa pois, eikä ovi tipahda minnekään. Ruuvinvääntimenkin ehtii rauhassa asetella pois käsistään, sitten molemmin käsin kiinni ovesta, ihan pieni kääntöliike poispäin kaapista ja ovi on siinä, valmiina vietäväksi ulos hiontaa ja pakkelointia varten.

Hioin ensin kaikki maalipinnat varovasti hienolla hiekkapaperilla käsin, jotta pinta karheentuisi. Kummasti ne alkoivat muuten haista hiomisen aikana varsinkin taustapuoleltaan tupakalle, joten kellastuneisuus voi johtua sitten siitä. Rosoisesta, kostuneesta ja pursuilleesta paikasta joutui hiomaan rouheammallakin hiekkapaperilla ja sitten hienolla paperilla vielä siistimistä. Pakkeliakin meni jonkun verran mm siksi että muuan ovi piti kääntää kätisyyden vaihdon vuoksi ja reikiähän siitä tuli, saranakohdista yms. Reikiä oli myös kahvojen vaihdoista. Näissä kalusteissa oli alunperin puiset kulahtaneet nupit. Pakkelin kuivuttua oli sitten vuorossa jälleen hiontaa ja tarvittaessa uutta pakkelia pintaan ja taas kuivumisen odottelua ja hiontaa...jne. Onneksi oli kaunis poutapäivä ja aurinkokin paisteli.

Hiontapölystä puhtaaksipyyhityt ovet kannoin vinttiin seuraavaan käsittelyyn elikkä maalattavaksi. Vintillä oli sopivasti kuivaa tyhjää tilaa. Vielä hetken. Sillä maalattujen keittiökalusteiden ovien takana odottelee kokoamistaan paikallisesta nettikirppismyynnistä bongaamani ja kotiin hakemamme lahtelainen metallisänkykin.
Oli jo todella korkea aika saada patjat pois vintin lattialta. =) 


Pesin kaikki keittiön kaapit yltäpäältä sillä aikaa kun odottelin maalien kuivumista. Remonttipölyä oli yhä uskomattoman paljon siellä täällä. Totesin sappisaippuan olevan aivan loistava puhdistuaine. Samalla tuli siivotessa inventoitua kaappien sisältöäkin ja uudelleenjärjesteltyä joitakin hyllyjä.

Mielestäni keittiö voisi ollakin ilman kaapinovia. Eikö olisikin ihan maalaisromantiikkaa! =) Ainakin vaikkapa mökkikeittiö voisi olla näin simppeli. Turhaan ovat pienissä mökkitiloissa tilaa viemässä ne ovet. Ilman ovia näkisi helposti mitä on missäkin ja huomaisi, mitä kaupasta pitäisi tuoda... =)


Mutta on se keittiö kyllä oikeasti siistimpi ilman näkymää kaappien sisällöstä. Ihan ok ovet tuli. Kelpaa ainakin meille paremman puutteessa. Tämä oli sellainen ensihätäapu niiden kalusteiden pinnoille. Nyt tuoksuu vähän aikaa uudelle ja puhtaalle.

Samalla maalasin avohyllykön kannakkeet vihdoin valkoisiksi. Sekin sopii nyt sujuvammin hiukan boheemiin keittiökokonaisuuteemme.



Pikku välikkö apk:n vieressä on odotellut sellaista vanhanaikaista leivinlautaa joka muodostaisi samalla oven tuohon koloseen. Nyt olen säilytellyt tässä odotellessani pullapeltejä siinä välikössä. Ompelin tuosta ikkunaverhokankaasta siihen pienen verhon, joka peittää välikön ja siistii kummasti ilmettä. Ihan pikku jutullakin voi olla iso vaikutus kokonaisuuteen.




Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa kaikkiin Antiikkia, 
niin kuin tuolla sivulla on hauskana ideana tehty. =) 

Sitten kun joskus rikastun, niin ostan uuden vaalean vedenkeittimen jossa on pidempi johto... ;D Tuon härvelin sijoituspaikka on hankalaa koska laitteessa on tavattoman tai suorastaan naurettavan lyhyt sähköjohto. Seikka, jota ei aikoinaan tullut kaupassa sitä ostaessamme huomioitua... Taisi olla muuten ensimmäisen remontin aikaan, parisen vuotta sitten kun vedenkeitin hankittiin.



Nyt ei ole enää erivärisiä kaapinovia keittiössä. Ei haittaa vaikka ne nyt keskenään erilaisia kuosiltaan ovatkin. Jollain ihmeen linsillä olen saanut näköjään koko keittiön kallelleen. Se siis johtuu kamerasta, ei meillä ihan noin vinossa ole nurkat. Vaikka totta onkin että rintamamiestalossa on kaikki mahdollinen vinossa. Ei näiden talojen rakennusaikana mittailtu vatupassilla nurkkia. Lievä vinous on vaan romanttista.

Lasinen kattolamppu on oikeasti hiukan vino. Soon kirpputörilöytö. Joskus sen vinous vaivaa ja mietin minkä ihmeen painon siihen lampunkuuppaan keksisi toiselle puolelle, mutta useinmiten en edes huomaa tässä suurpiirteisessä arjessamme pientä lampun vinoutta. Kunhan se vaan valaisee silloin kun valoa tarvitaan. Muistaakseni sen kirppishinta oli 4€ joten ei siltä voi mahdottomia vaatiakaan. =)

Seuraava askare olisi tuon jatkettavan keittiöpöydän hionta ja maalaus sekä tuoleille jokin sopiva väritys. Ideoita pöydän ja tuolien väriksi? Lisää tuoleja löytyy vintiltä jossa ne jo valmiiksi odottelevat maalia ja jotkut jopa uutta istuinta, jotka on jo löydetty edullisesti (1€/kpl) Iskun tehtaanmyymälästä.
-Nehän voisivat olla kaikki eri värisiä keskenään... =)








Kukkatapettia ja mustikkapiirakkaa




Keittiön ikkunaseinä sai vihdoin pinnalleen ne jo kauan kaapissa odotelleet kukkatapetit. Olikin ihanan laadukasta ja paksua tapettia. Aluksi vaan emme meinaneet saada sitä liotettua tarpeeksi liisterillä, mutta tapetointi alkoi kyllä jo toisen vuodan jälkeen sujua.


Piti totutella siihen että vuotien vettyessä tapettipöydällä, 
ehti itse vaikka hörpätä kupin kahvia, katsoa hiukan telkkaria yms.
Mie läträsin vuodat liisterillä
(johon olimme sekoittaneet erikeeperiä sekaan)
kahteen kertaan ja Hani nosteli pidempänä
vuodat seiniin kolmiotikkailla kikkaillen. 




Keittiön ikkunaan pääsivät sittemmin nämä pikkuraidalliset kankaat niistä ompelemistani kierrätysverhoista. Sopivat sattumoisin erittäinkin hyvin beigen tapettikukan väreihin.

Tapettikukassakin on pientä ripatusta tuo mielenkiintoisesti toteutettu kuvio kuviossa, joka kauempaa katsottuna näyttää yksinkertaisesti ainoastaan väritykseltä, mutta jonka monimuotoisuuden huomaa lähempää katsottuna. Oi, tykkään hirmusti näistä tapeteista.

Tapettiseinä on niin nätti että on suorastaan sääli peitellä sitä yhtään ikkunaverhoilla mutta ilman verhoja asunto kaikuu ja olisi kieltämättä tyhjä ja kylmänoloinen. Koti ei niin sanotusti ole koti ilman tekstiilejä. Ainakaan miun mielestäni. Itse yritän valita pölisemättömiä materiaaleja kodin tekstiileiksi. 



Työpäivän päätteeksi sopi hyvin kaffee
ex-tempore mustikkapiirakan kera. 







18.8.2013

Huonoa runoutta ynnä muuta teemaan sopivaa



Tämän päivän teema
on hiukan koomillinen, sillä sepä on 
Huonoudessa voi mennä mauttomuuksiin ja syyllistyä jopa 
tekijänoikeusrikkomuksiin keräämäällä vaikkapa googlen avulla 
loppusuintuisia rimmaavia runosanoja, -päätteitä, lauseita ja laulujen sanoituksia sieltä 
täältä oikeista, eri runoilijoiden, sanoittajien ja sanataiteilijoiden teoksista,
ja esittää koosteet sitten omana teoksenaan,
ns omana taiteenaan... =/ 





Anyway...
Tänään kuka tahansa voi perustaa ravintolan, ainakin yhdeksi päiväksi,
koska on jälleen kauan kaivattu  Ravintolapäivä. 



Tai jos runot ja ravintolat eivät kiinnosta niin
vietä sitten Kansainvälistä geokätköilypäivää
Ainakin se oli vuosi sitten niin in.
Kait se on tänäänkin? 

  Jokaiselle jotakin.




17.8.2013

Perhosen suukko




Kaaliperhonen kävi suukottamassa kukkapenkin laventeleita...


ja loistosalvioita.



Murusten antamalle
äitienpäiväruusulle
se heitteli
ohilentäessään
lentosuukkoja.


 




16.8.2013

Elokuun mausteisia värejä





 Punainen auringonkukka, Chianti Hybrid, tuli istutettua niukkaravinteiseen paikkaan 
mutta jotkut yksilöt ovat olleet yhtä komeita kuin keltaiset serkkunsa. 
Tämä yksilö on pienehkö mutta söpö. 



 Punakaneliomenoita tulossa. 
Ensimmäistä kertaa tässä pihassa... 




Pikkuauringonkukka, Helianthus debilis vanilla ice 
oli uusi tuttavuus. Ei niin kookas kuin tavalliset auringonkukat, 
ja viehkeän vaaleankeltainen. Näitä laitan ensi keväänäkin kasvamaan. 
Ei tarvitse välttämättä esikasvatusta. 
Istuta toukokuun lopulla siemenet sinne missä haluat näiden kukkivan. 


Kuvia koneelle siirtäessäni jalkani napsaa lattialla 
tahtia tässä samalla Lauri Tähkän Saat syttymään-biisiä kuunnellen...  



14.8.2013

Kesää kännykän kuva-albumista katsellen...



 Älä istu tähän. =) 
Punaiset lobeliat valloittivat yhden tuolin. 


 Väliaika. 
Kahvia ja villasukkia... 


 Remonttiajan rukkasiamme kuivumassa kylpyhuoneessa. 
Tämän talon remontti on syönyt muutamia kymmeniä pareja rukkasia... 


 Taas jotain sukkaa omasta päästä syntymässä... 
Kauhiasti valmiita kutimuksia odottelee Pientä sukkapuotia aukeamaan, 
joskus sitten ennen joulua... 
Ehdin lisääkin vielä näperrellä näitä.


 Särkyneitä sydämiä pihamaalla keväällä. 
Nyt niiden kukkasista on jäljellä muisto vaan 
ja keltaiseksi menneitä lehtiä... 

Haa, leipää ja kahvia, eli luultavimmin jonkin alkukesäpäivän lounas
jostain syystä ulkoportailla kuvattuna, 
kuppina miun kaksikorvainen rakas kirppismuki... ;) 


Pihasta on löytynyt kesken kaiken 
pikkuruinen, hiukan kärsinyt neliapila... 


Elokuun ensimmäinen neitoperhonen, jonka siivestä joku oli haukannut palasen
mutta niinpä on joku punahatuistakin maistellut terälehtiä... 

Kengännauhoilla tuettuja tomaatteja 
vihdoin punaisena ja maukkaina kasvarissa.