Translate

6.11.2013

Kiitos kirppikselle!



Hiljattain tein kirpputorilta housulöytöjä 
joista olin TOSI iloinen. Tämä ikuinen remontti on syönyt jopa vaatteita 
ja pitkät housut olivatkin jo aivan lopussa. 

Yhdestä kp-pöydästä löysin kivannäköisiä pitkiksiä yhteensä kolmet
summalla, jolla en kaupasta olisi saanut yksiäkään uusia. 
Vähän käytetty on kuin uusi minulle! 

En laittele housuista esille mtn kuvia. 
Ovat miulle sopivia ja se riittänee kuvaukseksi niistä. =) 




Kirppiksellä oli myynnissä postikortteja,
joten ostin iloissani myös yhden sellaisen ja kirjoitin sen taakse: 
 

KIITOS KIVOISTA PITKISTÄ HOUSUISTA! 
PELASTIT PÄIVÄNI, 
SYKSYNI 
JA TALVENI! 

SYYSTERVEISIN 

Una 



Maksettuani ostokseni kassaneiti laittoi pyynnöstäni sen kortin 
kyseisen kirppispöydän omistajan 
isoon numeroituun muovimukiin, 
jonne housujen hintalaputkin joutuivat. 

-Tällaista ei ole kyllä koskaan ennen tapahtunut, 
että joku olisi halunnut kiittää henkilökohtaisesti mistään, 
kassaneiti selitti hymyillen.


No, oli jo sitten aikakin.