Perjantaiaamuna satoi rankasti vettä ja sade piiskasi pikkutalomme peltikattoa oikein ylenmäärin. Kotiaskareita tehdessäni en ole edes huomanut missä vaiheessa sade hiljeni, mutta kun olen aamuyhdeksän jälkeen avannut yläkerrassa verhoja, huomasin ällistyksekseni vesisateen muuttuneen jo jokin aika sitten vedestä lumeksi ja vaikka ikkunanlasissa oli vesipisaroita niin maa oli valkoinen.
Ensilumi oli saapunut.
Talvi tuli vähän yllätyksenä pihan ikivanhalle hopeapajulle.
Se ei ihan vielä olisi luopunut lehdistään,
niin kuin en minäkään kesästä.
Viimassa ja ensilumisateessa istuskeli tiainen tuulessa.
Oravakin oli tuulia nuuskimassa,
valkoisuutta hämmästelemässä,
lintulaudan pienen katoksen alla,
-tietenkin fiksuna otuksena sillä tuulensuojaisella puolella.
Välillä kaverukset muistivat syödäkin.
Kun orava poistui, oli varpusten
ja keltasirkkujen vuoro parveilla lintulaudan alla
aikaisella lounaalla.
Tiaiset käyvät vain hakemassa nöyrästi
mutta kiireellä sen yhden ainoan siemenen
jota lentävät lähipuun oksalle mutustelemaan
kaikessa rauhassa, kuoret nokanpielistä maahan tipahdellen,
kunnes linnut kohta lennähtävät
noutamaan toisen auringonkukansiemenen.
Saahan sen talven ensimmäisen päivän
niinkin kulumaan.
PS:
Ensilumi suli pois iltaan mennessä.
Ensilumi suli pois iltaan mennessä.
