16.10.2013

Kotonassa sydänhämärässä










Lahtelaisesta kirpputorista löytynytlyhty.


 Hämärissä mie ihailen 
huojuvaista sydäntä
joka lyhdyn palaessa 
heijastuu
rapatulle seinälle. 

Sydänhämärä.


Tämä aarre löytyi nastolalaiselta kirpputorilta: Laura Ashleyn tapettia kokonainen avaamaton rulla, jonka hinta oli kaksi euroa! Nappasin rullan heti kainalooni ettei se katoa jonkun toisen asiakkaan ostoskorin mukana. Mietin innoissani, miten tapetista saisi lahjapaketteihin aivan ihania käärepapereita! Ja miten edullisesti! Ja miten vahvaa tapetti onkaan lahjapaperiin verrattuna!

 
Mutta, kun kotona avasin muovit rullan päältä, ihastuin tapetin kuvioihin sekä hienostuneisiin beigen ja miellyttävän liki turkoosinsinisen sävyihin helmiäiseen vivahtavalla munankuoren valkoisella pohjalla enemmän ja enemmän ooohlalaa... eikä aikaakaan kun jo mallailin tapettirullaa sinne tänne seinälle pikkutalossamme.

Kyllä sillä jonkun pienenpienen ikkunallisen päätyseinän tai oviseinämän tms 
voisi ihan takuulla tapetoida! 


Etsiessäni ihan pientä seinää kiipeilin tapettirullan kanssa ylös...

ja kohta alas, pitkin kelluvia portaitamme... 


Tuohon portaiden puoliväliin syntyi muutes kuin itsekseen 
paikka muutamille kirjoille. 



Maman kutomat räsymatot luovat kotiimme 
lämpöistä tunnelmaa.




Maustekakun tuoksukin on kodikkuutta. =)


Mama antoi minulle tämän näppärän keveän lehtikassin jolla voi kevyesti viedä isomman määrän lehtiä kompostiin kuin mitä ikinä kottikärryillä saisin kuljetettua. On kyllä hyvä jättää sinne nurmikolle edes vähän niitä puidenlehtiä ravinteeksi nurmikolle ja puille itselleenkin, ajamalla vaikkapa vielä ruohonleikkurilla lehdet tohjoksi ja tulee samalla se viimeinen (luultavasti) nurmikonleikkuu tältä kesältä suoritettua.

Eihän sitä tiedä, vaikka vielä joulukuussa saisi leikata nurmikkoa niin kuin muutamana vuonna...

Koskaan kun ei tiedä, koska se talvi oikeasti tulee.
Mie eilen juuri leikkasin nurmikon matalaksi ja tein samalla sitä lehtijätettä nurmelle sen hyväksi. Nurmikosta tulee myös ilmastoidumpi kun jättää lehtiä nurmelle, tai lehtisilppua, sillä madot haistavat nuo aarteet ja käyvät maan alta vetämässä lehtiä pinnan alle, tehden siinä samalla ilmastointikanavia nurmikkoon. Keväällä nurmi kuivuukin sitten nopeasti.


 Kesäinen kynttilälyhty puoliksi täynnä sadevettä. 
Pitänee napata se pois ennen suurempia yöpakkasia, 
mutta kun olen nähnyt tiaisten juovan siitä, 
en ole vielä sitä raaskinut laittaa kesätavaroiden varastoon. 


Kylmät säät ajavat pieniä öttimönkiäisiä tämänkin pikkutalon lämpöön ja olemme jo pyydystäneet monta hiirtä, päästäisen jne rouskuttelemasta juuri remontoitua taloa. Ilkeetä.

Tässä eräänäkin päivänä havaitsin kuinka hiiri kipitti yläkerran työkalukomeroon, ja se komero sijaitsee tietokonepöydän lähellä. En uskaltanut juuri selkääni kääntää komerolle siirrellessäni kamerastani kuvia tietokoneelle.

Seuraavana iltana mies oli tässä koneella ja huomasi yhtäkkiä hiiren hakeneen vaan pokkana juuston hiirenloukusta jonka olimme komeron ovelle asettaneet. Hiiri tosin pelästyi ihan kamalasti miehen karjaisua ja pudotti paetessaan juuston... Hiiri tuijotti Hania taskulampun valokiilassa komerosta työkalulaatikoiden takaa ja hetken he mittelivät toisiaan katseellaan, Daavid ja Goljat, kunnes hiiri päätti mennä piiloon laatikoiden taa.
Hani viritti loukun uudelleen, juusto nyt tiukemmin paikoilleen asennettuna ja parin tunnin päästä kun katselimme alakerrassa Rillit huurussa-sarjaa, kuului yläkerrasta loukun ikävä läimähdys eikä hiiri sillä kertaa saanut juustoa ajoissa irti loukusta... 

Yhtenä päivänä kun olin pihatienvarressa jossain hommissani, pysähtyi tiellä vanhempi kävelylenkillä ollut pariskunta ja rouva tokaisi:
-Onkos teiltä kadonnut kissa? Sellainen musta jolla on valkoista leuan alla? 
-Ei ole meidän kissa, mutta huolisin kyllä sellaisen, vastailin heille ja he lupasivat ottaa sen kiinni ja tuoda meille.
-Tosi hienosti olette saaneet paikkoja kuntoon tässä tontilla, he lisäilivät lähtiäisikseen...
-Oi, kiitos, kiitos, minä siihen sitten hämilläni. Vielä kun saatais tuo katastrofialue pois pihasta. Se entisen piharakennuksen raunio yms. Jospa keväällä...? 

Usein on käynyt niin, että vaikka me emme tunne tällä seudulla ketään niin meidät puolestaan tunnetaan (varmaan ohikulkijat tunnistavat) ja joskus tätä kolmen vuoden taloremonttiakin jopa ruokakaupan kassajonossa meille kehutaan. Se lämmittää mieltä tietenkin. <3

Tuntuu mukavalta kun joku huomaa, että ollaan hikoiltu tässä tämän kaiken kanssa.
Muistelen hymyillen myös Esikois-Jaken sanoja. Hän tokaisi tässä jokin aika sitten sisällä kämppäämme silmäiltyään, jotta jos hän joskus ostaisi omakotitalon, niin sen pitäisi olla juuri tällainen, tyylikäs.

Ihana poikarakas. <3 

Ei meillä oikeastaan ole tyylikästä sanan varsinaisessa mielessä, muuta kuin ehkä nuo Hanin suunnittelemat ja kokoamat kelluvat sisäportaat. Kaikki muu on vaan korjattu, ehjätty ja kunnosteltu kodiksi. Ehkä ihan vähän jopa kodikkaaksi. Mutta makuja on niin monia. Ei tämä kaikkiin kolahda.
Mutta mie rakastan tätä pikkutaloa. <3







10 kommenttia:

  1. Juuri tuollaista postausta aamuni tarvitsi tänään..! Pikkasen alamaissa ja unentöhkässä..aamu lähtee hitaasti käyntiin.
    Tämä oli kuin lohtupostaus. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi. :) Kiitos itsellesi kommentista ystäväni. <3

      Poista
  2. Ihan postaus tosiaan. Ja vau mikä tapetti. Se oli todellinen löytö.

    VastaaPoista
  3. Ihana lyhty. Ja kiko postaus kuvineen ja kirjoituksineen ihana.
    Mukavaa päivänjatkoa sinne!♥

    VastaaPoista
  4. Kivan postauksen olitklin tehnyt!
    Ja kynttilälyhty on tiosi kaunis, niin tunnelmallinen valo siinä palaa.
    Hienon kirpparilöydönkin olit toisenkin tehnyt, niin kaunista tapettia!

    VastaaPoista
  5. Moi, tohon hiiri ongelmaan, itse muutin maalle aikoinaan ja ruokin lintuja pihalla. Oli jos minkäläistä syöttöautomaattia. Aina kuului rapinaa alapohjasta.
    Kerran katselin kun linnut söivät lintulaudalla, kas kummaa. Pienet ja isot hiiret tms. hanakasti keräsivät maahan pudonneita auringonkukan siemeniä ja kiireesti lumisiin tunneleihinsa.
    Siihen paikkaan lopetin ruokinnan! Asuin vielä vuosia mökissäni, mutta hiirten rapina loppui, kuin seinään kun lopetin ruokinnan ja niiden "silmittömän" lisääntymisen.
    Syksy terveiset tupaanne, moi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Una20.10.2013 20.37.00

      Kiitos Anonyymi, mutta en mie voi lakata ruokkimasta noita pieniä ihania olentoja.
      Talon sisälle yrittävät jyrsijät loukutetaan. Ja se kissa on hakusessa... =)
      Meillä on alakerrassa sähköinen hiirikarkotin.

      (koputtaa puuta...)

      Poista


♥ Kiitos kommentista! ♥