3.10.2013

Ikeahimo talttui




Tässä eräänä päivänä männä viikolla oli Hanilla töiden puolesta mahdollisuus käväistä Tampereella messuilla. Kysäisi, haluaisinko kenties mukaan vaikkapa Ikeassa käväistäkseni? No Tampestereen Ikeassa en ollutkaan koskaan käynyt, paitsi että samat tuotteet niissä kai kaikissa on ja liikkeetkin ovat toistensa kopioita? Aiemmin olen peräti kahdesti nopeasti piipahtanut Ikeaa inhoavan Hanin kanssa Vantaan vastaavassa liikkeessä.

Niinpä hyppäsin aamuvarhain miekkosen auton kyytiin ja parin tunnin ajon jälkeen hän jätti auton ja miut Ikean parkkiin ja lähti itse bussilla messuille. Oli hiukan aikaista eikä kalustetavaratalo ollut vielä edes auki, joten istuin jonkin aikaa autossa neulomassa sukkaa, mutta ihmisiä meni jo ovista sisään...



Niinpä miekin menin ja sain kuulla että kahvia saisi ilmaiseksi ennen kuin liike avataan. Ensin piti kipittää holhoavia ihmiskarsinoita pitkin (kuin lentoasemalla) hakemaan muki ja sitten toisia karsinoita pitkin pääsisi kassan ohi ja sitä kahvia itse hakemaan... mutta matkan varrella näkyi notta aamiaisenkin  saisi ihan parilla eurolla joten miepäs mätin puuroa lautaselle hillosilmällä.
Pöytään istuessani huomasin jotta olin tehnyt taas sydämen hillosilmästäkin joten se piti kuvata. Muuten ok aamupala paitsi että kahvi oli ihan kylmää, oliko lie eilistä? Puurokin oli kylmää...
Juomalasinkin olisin toki mehulle saanut jos olisin mennyt takaisin karsinoita pitkin ja menettänyt jonopaikkani...

Siirryin siis myymälän puolelle, jonne ei missään nimessä saanut mennä liikkeen ollessa suljettuna. Joistakin nurkista ilmavirran mukana liikahtelevat isot pölyvillakoirat kertoivat, (astmaatikot huomaavat nämä, uskokaan vaan) ettei liikettä myöskään siivota silloin kun se on asiakkailta suljettuna??? Muuallahan nimenomaan siivotaan silloin.
Esiin putkahtaneelle miessiivoojalle joka siivosi sieltä täältä hieman ja tuolta vähäsen, teki mieleni näyttää ne villakoiramakkarat, mutta en sitten tehnyt niin. Löytäköön itse ne.

Noh, olin lisäksi jo vuosia mielessäni kuvitellut että kiertely ilman kiirettä Ikeassa olisi unelmien täyttymys. Mutta ei se ollut. Oli kärsimystä vähät rahat lompakossaan kierrellä tuntikausia ruuhkaisessa tavaratalossa, jossa eksyy tuon tuostakin ja jossa opasteet ulos johtavatkin sinut välillä päin väliseinää. Henkilökuntaa jne henkilöitä kierteli jonossa englantia kovaäänisesti puhuvan miekkosen perässä joka osoitteli milloin mitäkin tuotetta ja hoki: "Mikä tässä on vikana?" ja seuraavan tuotteen luo päästyään taas hoki: "Mikäs tässä sitten on vikana?"

Mietin, kun pääsin askarteluosastolle, oliko ikea yksi syy siihen, että kotimainen Tiimari teki konkurssin? Onhan toki askartelutarvikkeita muuallakin... 
 Ikeassa myynti vaan on laskelmoidun ovelasti suunniteltu tapahtuma, kahvi- ja ruokataukopaikkoineen ja vielä kassan jälkeenkin pikkupurtavineen, joten siellä periaatteessa voi asioida koko perhe ja vaikka koko päivän, pienempimuotoiseen myyntitapahtumaan keskittyneen Tiimarin sijaan... 

Itse olen kyllä enemmän ostanut Tiimarista kuin vaikkapa tavaratalojen tai kirjakauppojen askarteluosastoilta. Kyseinen liike on siksikin meille rakas koska yksi perheenjäseneni on työskennellyt siellä vuosia. Yli vuosikymmenen...

Kun olin kokonaista viisi tuntia kierrellyt ikeassa, olin jo väsy, nälkäinen, tukkonenäinen (jokin kävi nenääni: pöly/home tms???) ja pikkuisen paniikissa ja soitin miekkoselleni, joko hän on kierrellyt oman messualueensa. Oli hän. Onneksi. Voisipa kaikkia tämän liikkeen tavaroita tilata postitse...

Mie kärräsin siis kassalle vähäiset ostokseni (muutama keittiöpyyhe, lautasliinoja, tuikkukynttilöitä, istuinalusia, pari koottavaa pahvista säilytyslaatikostoa, muutama nuhraantunut tyynyliina ja pari mukia) joista iso osa oli löytönurkan (kiitos LÖYTÖNURKKA!) ale-tavaraa. 

Ennen kassoja havaitsin jotta joulutavaroita ja oli jo saapunut. Henkilökunta (tuntuu ettei ihan suomea puhuvia ollut lainkaan henkilökunnassa...) hinnoitteli niitä... Ihan oikeannäköisiä tekokuusia on muutes hei jouluihmiset sitten siellä myytävänä. Ei enää sellaisia keinotekoisen näköisiä joulupuita, vaan ihan oikea kopio, vähän epäsäännöllinen ja epätäydellinen, tavallisesta metsäkuusesta. Se oli hieno. Ja sama pienoiskoossa ruukkukuusena. Kivoja oli myös samasta materiaalista tehdyt pyöreät kuusenoksakranssit... Näissä jutuissa ei vaan vielä sillä hetkellä ollut lainkaan mitään hintoja...

Parkkipaikalla autoa etsiessäni miekkonenkin palasi messuiltaan, toi minulle kivan heijastimen ja niksi-ideoita kotimme ikuisuusremonttiin ja me hyppäsimme autoon, etsimme lähimmän ABC:n ja menimme syömään lämmintä ruokaa.ja jälkkäriksi kuumaa kahvia..

Se on kyllä niin, että mie teen enemmän löytöjä kirpputorilta kuin Ikeasta konsanaan. 
Tai ehkä se on myös rahakysymys. Ei siellä kauhian halpaa siellä Ikeassa ole...








Toissapäivänä ostin muutaman vihreän patenttikorkkisen vanhan pullon keittiön koristeeksi paikallisesta pikku kirpparista. Näitä olin aiemminkin katsellut mutta vasta kotona niille paikkaa miettiessäni mie sitten menin ja hain ne kottiin. Löysin myös kuusi syvää ruokalautasta yhteensä kolmella eurolla. Meiltä onkin syvät lautaset puuttuneet kun ollaan avustettu kutakin opiskelijaa kun ovat muuttaneet pois kotoa, niillä omilla taloustavaroillamme. =) Noh, ei meillä ole aikoihin paljon keittojakaan keitelty, mutta jos nyt taas alottaisin.



Tämän possusäästölippaan olen niin-ikään kirppikseltä löytänyt. 
En voinut vastustaa pikku prinssipossun vaaleansinistä höyhentupsukruunua... =) 
Sitäpaitsi ainahan säästölippaita tarvitaan milloin mitäkin tarkoitusta varten.

Mutta kuitenkin,
jos joku Murusista ihastuu siihen,
annan sen sille joka ekana sanoo hep. =) 



Tämä jää itselle. Kahvimyssy. Eilinen kirppislöytö lähikirppikseltä.
Soppii meidän keittiöön ja Hani tarvii, juodessaan sitä kauhiaa vatsaavääntävää pannukahviaan.
-Siis ei se hänen vatsaansa käännä. Hanilla on rautavatsa. =)

Mulle sopii vaikkapa tuollainen cappuccinojuoma, pala gluteenitonta
omatekoista tiikerikakkua ja uusi Kodin kuvalehti.

Jee jee.



4 kommenttia:

  1. Eikö kylmistä tuotteista voinut sanoa myyjälle eikä blogissa vuodattaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimettömälle kommentoijalle:

      Kiitos kysymästä! Todellakin eräs vanhempi herrasmies kovempaan ääneen kyseli muilta meiltä pöydissämme istuvilta asiakkailta, onko muiden kahvi kylmää ja vastailimme kukin hiljaa tai kovaa jotta kylmää on. Mieshenkilö nousi kahvimukinsa kanssa ja käveli henkilökuntaa etsimään ja paikansikin naishenkilön joka kehotti ottamaa tilalle uuden kupillisen kahvia. Mies teki työtä käskettyä, mutta hörpättyään mukistaan totesi meille muille sen kahvin olevan ihan yhtä kylmää.

      Eräs nainenkin kävi testaamassa ja totesi kahvin edelleen kylmäksi jolloin joku henkilökuntaan kuuluva naishenkilö jäi räpläilemään kahvikonetta.

      Minä en hakenut uutta kylmää kupillista.

      Eli henkilökunta oli tietoinen tapahtuneesta ja tässä omassa blogissani todella harvoin olen mistään negatiivisesta maininut. Vai mitä? =) Yleensä pyrin löytämään joka päivästäni ilonaiheita ja niin mielestäni nytkin tein.



      Poista
  2. Possulautanen on muuten virolaisen Helinä Tilkin tuotantoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo! Kiitos Tiina vihjeestä!
      Olen aiemmin nähnyt kissalautasia tällä samalla tyylillä ja pidin kovasti! =)

      Poista


♥ Kiitos kommentista! ♥