Translate

8.9.2013

Yllätysruusu






Viime syksynä ostin lähi K-marketista kaksi valkoista ruukkuruusua joiden uloimmissa terälehdissä oli ikäänkuin vihreä sävy, aivan kuten tässä ihanassa vihreävaaleanpunaisessa ruusussa jonka kerran omistin...





Istutin rakkaudella ja lempeillä kosketuksilla valkoiset ruukkuruusut rinnakkain kukkapenkkiin, peitin ne myyräverkoilla ja lumen saavuttua lumikeoilla ja toivoin, toivoin niin ja kevättä odotin...

Mutta keväällä lumien sulettua vain toinen ruusu oli hädintuskin hengissä ja toinen kadonnut kokonaan. Sen toisen kai suojaverkosta huolimatta myyrä vei ja suuhunsa söi...

Henkeään haukkova ruusu oli pahoin paleltunut joten leikkasin sitä runsaalla kädellä, kastelin ja odotin ja odotin...

♥ 
♥ 

Muut kukat sen ympärillä kukkivat ja komeilivat koko kesän ja leveilivät tuoksullaan, perhoskokoelmillaan ja kukkakärpäsillään ja ihmisihailijakerhollaan. 

Mutta valkoinen ruusu ei kasvanut, ei kukkinut, ei kai jaksanut.
Ennen kuin nyt.

Viime kuussa se kasvatti lehtien lisäksi yhden ainoan kukkavarren jonka päähän ilmestyi salaperäinen mehukas nuppu. Nuppu tosin alkoi jonkin ajan kuluttua sitä ohimennessäni aina vilkuiltuani, näyttää... hmmm...  oranssilta?


Kuvasin nuppua ja ihmettelin. 
-Tulisiko ruususta kenties oranssi?

Seuraavina päivinä nuppu näytti punaisemmalta.
-Tulisiko siitä sitten kuitenkin punainen?

Nuppu kuitenkin muutama päivä sitten 
- nyt vasta syyskuussa - 
raotti salaperäisyyyden verhoaan ja suojuslehtiään 
ja yllätysruusu kurkisti maailmaa hehkeän keltaisena, jossa on punaisia täpliä.
Se siis vaihtoi reippaasti väriä...

Aivan ihastuttava kukka, vaikka en juuri keltaisia kukkia harrastakaan, enkä koskaan olisi ostanut  itselleni keltaista ruusua. Sellainen vaan nyt ilmestyi salaa kukkapenkkiini valkoisen ruusun tilalle.




♥ 
 Aina ei voi itse päättää
mitä elämältä haluaa
Joskus elämä päättää puolestasi
ja myöhemmin huomaat sen tehneen
ihan oikean päätöksen


-Una Reinman-