Translate

4.8.2013

Unelmia puutarhoista monessa sukupolvessa





Reinmanin mummo 18-vuotiaana puutarhaoppilaana.

Koska äidinäitini Selma oli puutarhuri,
joka rakensi eläissään monia puutarhoja, 
oli äiti-mamanikin siinä sivussa oppinut tuntemaan kasvit
niiden latinankielisillä nimillä.

Meilläkin lapsuudenkodissa puhuttiin
floxioista, martagoista, alliumeista, digitaaliksesta,
anemonioista jne...



...siksi mamalleni oli muutama vuosi ihan uutta tietoa, 
että tätä kukkaa sanotaan varjoliljaksi,
mutta martagohan se yhä myöskin on.

Näin ihanasti ne kukoistavat mamani
-jolla myöskin on aina äitinsä tavoin ollut vahva viherpeukalo- 
ihanan rehevällä unelmapihalla,
jossa ihan kaikki kasvit kukoistavat.

Hänellä oli ensin visio puutarhasta
ja ihan muutamassa vuodessa hän toteutti ideansa. 






Maman puutarhan mökkiverannalla vastaantulijaa hemmotellaan 
jo pitsiverhojen lomasta ruusukranssilla. 
♥ 


Ruusuteema jatkuu,
koska pihalla kasvaa monen monituisia herkänkauniita ruusuja.

Ruusut taitavat olla mamani lemmikkejä.
-Niiden oikeiden keväisten lemmikinkukkien lisäksi. 
♥ 




Monta kymmentä erinimistä ruusua hehkuu
pihalla oman aikansa. 



Maman puutarhassa peilitkin ovat 
osa puutarhaa...

Joskus jopa äidinäitiään etäisesti muistuttavan ja
puutarhoja rakastavan bloginpitäjän nutturakin
saattaa päästä peilien johdosta kuvaan mukaan...




 Lukuisilla pihan oravilla on mm oma
Pikkuveljen tekemä pähkinäautomaatti 
jota ne osaavat hienosti käytellä. 


Oravilla on myös erikseen oma puinen hieno pesänsä, 
jossa nyt on todistettavasti syntynyt ainakin yksi oravasukupolvi, 
ja jonne ne pakenevat vaikkapa ruohonleikkurin ääntä. 

Niillä on myös lintujen kanssa yhteinen 
suuri ruokintakoppi jossa on aina 
auringonkukansiemeniä, oli sitten kesä tai talvi. 


Jasmike kukoistaa tuoksuen,
niin kuin oikeassa idyllisessä puutarhassa kuuluukin. 


Äitini puutarhassa
on nimensä mukaisesti paljonkin erilaisia puita. 
Tässä mongolianvaahteran "neniä".