Translate

13.5.2013

Yöllä syntyneitä



 
Heitä ei ollut pihassa vielä eilen. 
Kaikki ovat viime yönä syntyneitä,
kukkaansa puhjenneita
uudenuutukaisia ihanuuksia.



 Hän on kapinallinen. 
Erilainen tulppaani.



Mutta hyvin, hyvin kaunis...

Ja oikeasti hän on pieni ihme,
jota ei oikeastaan edes pitäisi olla olemassa.

Hänet on muutaman sipulikaverinsa kanssa
 pelastettu erään kaupunginpuutarhan roskalavasta
muutama vuosi sitten ja yhä hän jaksaa kukkia.
 ♥ 
Joskus kiitollisuus pitää elossa. 




Hän on ensimmäinen viime syksynä 
istutettujen sipulien kukka. 
Paketissa piti olla punaisia ja keltaisia 
mutta oli näköjään myös oransseja...  

♥ 


Hän tekee erikoiset terälehdet.
-On myöskin roskispelastuskukka. - 

 

 Samoin hän.
Ja hän puolestaan taikoo hymykuoppia
katsojien poskille. 



 Syreeni haukottelee jo niin,
että näen sen kukkien alutkin...
♥ 



Kevätkaihonkukat  
Omphalodes verna
sitävastoin olivat jo muutamia päiviä sitten maailmassa, 
en vaan ollut ehtinyt niitä kuvata.
Kukat kuuluvat siihen joukkoon jotka siirsin jokin päivä sitten 
purettavan vanhan pihamökin seinustalta uuteen paikkaan. 
Jaksoivat muutosta huolimatta kukkia.

Onneks(en)i. 

Tämän kukkapehkon on
lahjoittanut minulle Mama
muutama vuosi sitten. 

♥