25.3.2013

Koiranomistajan etiketti ulkoiluun, Koiranpäivä 24.4.2013






"Kennelliitto haluaa muistuttaa, että järjestyslain mukaan koirien jätökset on kerättävä taajamien hoidetuilla alueilla. Taajamien hoidetuilla alueilla tarkoitetaan kuntien ylläpitämiä ja yksityishenkilöiden hoitamia alueita. Poliisi voi sakottaa koiranomistajaa, joka jättää jätökset keräämättä." 





"Vaikka järjestyslaissa mainitaan vain taajamien hoidetut alueet, vastuuntuntoinen ja huomaavainen koiranomistaja vie koiransa jätökset roska-astiaan myös muualla. Ulkoilu on miellyttävämpää kaikille, kun ei tarvitse keskittyä väistelemään jätöskasoja. Näin vältytään myös monilta ristiriidoilta koiranomistajien ja koirattomien välillä."






Koiranpäivänä Kennelliitto muistuttaa myös, että koiranomistaja on aina vastuussa koirastaan ja sen käytöksestä. Muut ulkoilijat tulee ottaa huomioon ja koira on pidettävä aina taajamassa kytkettynä. Koiralle tulee tarjota liikuntaa sen liikuntatarpeen mukaan ja ulkoiluvarusteiden pitää olla koiralle sopivat, jotta koira ei pääse vahingossa karkaamaan."



Tosiaan, koirankakkoja pursuilee esiin inhottavan runsain mitoin kaikilta reiteiltä ja teiden varsilta joita pitkin koiranomistajat ovat lemmikkejään kuljetelleet, eikä kukaan koskaan ainakaan täälläpäin kerää jätöksiä pois lemmikkiään ulkoiluttaessaan.

-Yhden ainoan kerran olemme Hanin kanssa nähneet, että naishenkilö keräsi koiransa jätökset muovipussukkaan. Mutta se on ainutlaatuinen kerta. Koskaan muulloin ei tällaista ihmettä ole tapahtunut.

-Ja miksikö niistä nyt "taas" puhutaan? Tietenkin siksi että ne kaikki talven pläjäykset tulevat nyt piiloistaan lumien sulamisen myötä esille ja tarjolle, sulavat kaikille aisteillemme kaikkine kuivapakastettuine aromeineen.

Olen nähnyt mm miten muovipulkassaan matkustanut pieni iloinen lapsi sotki vaatteensa ja käsineensä koiranjätöksiin, niiden ollessa lapsen reitin varrella, eikä lapsi enää ollut iloinen, eikä myöskään hänen äitinsä... =(

Itsekin tässä kylillä kävellen käydessäni koetin vältellä jäistä pyörätien keskustaa, (etten liukastuisi) kävellen reunassa, ja niitä monituisia koirankasoja ja -pötkylöitä kyllä yritin koko ajan silmä tarkkana väistellä. Mutta johonkin niistä on lenkkarini osuneet ja se inha lälly oli pyyhkiytynyt housujeni puntteihin... Hyh hyh... =(



Lähde: 



Paikallislehti Etelä-Suomen Sanomissa ollut lukijan mielipide:
"Koirat huom. Valitkaa taluttaja jolla on edes yksi toimiva aivosolu, taipuva selkä, toimivat kädet ja varaa muovipusseihin."




PS: Lumet ovat vihdoin sulaneet 11.4.2013 pyöräteiden päältä ja pientareilta ja jääköön kertomatta, millaiselta ne pientareet nyt näyttävät... =(

2 kommenttia:

  1. Täällä pohjoisemmassa alkaa lumet sulamaan vasta nyt ja näkymät ovat törkeät ja lohduttomat. Miten koiranomistajista voisi kouluttaa vastuullisia ihmisiä. Samoin tupakoitsijoista!

    Eija

    VastaaPoista
  2. Hei Eija!

    Tupakoitsijat? Ai kun heittelevät tupakannatsoja?
    No niitäkin kyllä on kaikkialla...

    VastaaPoista


♥ Kiitos kommentistasi! ♥