Translate

30.11.2012

Vipuilua




*
Ou, niin vaan taas se joulukuu  
tulla jolkottelee ihan väkisin ulkonäkymiä myöten ja hirveällä vauhdilla. 
Valkoinen kuorrutus
ei meinaa pysyä joka paikassa
kun tuuli puhaltelee kinoksia sinne tänne
suorastaan tolkuttoman harkitsemattomasti.

Ulos uskaltautuu juuri ja juuri tai vain kulkeakseen 
pakolliset ulkonaliikkumiset pikapikaa. 
Tällaisellä kelillä pitäisi oikeastaan antaa ihmisille
ulkonaliikkumiskielto. =) 

Mie hiukan jälkijättöisesti muistin vasta muutama 
päivä sitten kerätä metsästä käpyjä,
(ovat yhä saunassa kuivumassa) 
pihasta sammalta ja jäkälätupsun sekä 
junaradalta juurineen pienen kitukasvuisen 
bonzai-kuusen, joka oli sinnikkäästi kasvanut tuollaiseksi 
aika somaksi, 
meille juuri sopivaksi 
pikku kaunistukseksi.



 Olohuoneen ikkunaan väänsin hiukan rautalankaa
ja helmiä sekä ainokaisen lamppunauhamme.
Ajaa ihan asiansa
vaikka ei olekaan täydellinen.

Niinhän me monet ihmisetkin teemme...



*
PS: Pikkutalo-blogi on jälleen spämmiryöpyn vuoksi suljettu... 
*